Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Ja joskin päivällisaterian aikana täytyi ottaa vaariin ajan arvossapidettävät tavat, oli kuitenkin Joensuun kartanossa vallalla luonnollinen, raikas ja hauska tunnelmasävy, jota vielä isännän eloisat ja pirteät kaskut elähyttivät.
Antero istui keskessä milloin laulaen ja milloin kaskuja kertoen kiitolliselle kuulijakunnalleen. Samat laulut ja samat kaskut, joita olimme kymmenet kerrat ennen kuulleet. Mutta tapa olla ja esiintyä oli toinen kuin meidän seurassamme.
Salaperäisinä tarinoina elävät pienissä, vanhoissa koulukaupungeissa kertomukset entisten lukioiden ajoilta. Kun kaupungin vanhemmat herrat kokoontuvat nuorempien kanssa totilasien ääreen, päätyvät tavallisesti kaikki kaskut lopulta lukiokaskuihin. Ainevarasto on tyhjentymätön, ja nopeasti luistavat tunnit yli puoliyön.
Kai siellä hän kotini alla yhä valvovi yksinään, ja kuusten hän hiljaa kuulee yli huojuvan harmajan pään. Ei ain ole töllissä tässä hän istunut iltojaan, hän kaukana syntyi ja kasvoi, monen matkasi meren ja maan. Hän ollut on oppinut herra niin kansan kaskut ne ties hän tehnyt on merillä töitä, joita tee ei joka mies. Syysmyrskyllä tänne hän saapui yön ajona, yksinään.
Ja tätä hänen näin itsensä luomaa kuvaa täydentävät ne monet kaskut, joita miehestä mieheen kerrottiin hänen seikkailuistaan: esim. kuinka nimismies, luullen häntä maankulkijaksi, oli ottanut hänet kiinni tiepuolesta, istuttanut rattailleen ja ajanut pappilaan, mutta kuinka sinne saavuttua rovasti oli juossut häntä vastaan ja sulkenut hänet syliinsä monta muuta samanlaista tapausta mainitsematta, joissa suomalainen hilpeys ja leikillisyys esiintyy mitä viehättävimmässä valossaan.
näytti monet tähtisarjat, valosumut summat, kertoi Luojan luomistöistä monet kaskut kummat. Tyttö hänen puhettansa kuuli silmin suurin. Kului vuodet. Täyttänyt hän viisitoist' oli juuri. Juhannuksena käynyt oli hän ripillä ensi kerran. Kuinka kaunis olikaan hän armopöydässä Herran! Yllään puku valkea ja kielokimppu vyöllä. Päivän kaiken itki hän ja yhä itki yöllä. Kuolevansa toivotteli.
Hänen täytyi kertoa, ties kuinka monennen kerran, mummovainajastaan, Niilon jalasta ja viikatteesta, jonka Simo Hurtta oli kätkenyt heinikkoon. Kerropas, äiti, Jouto-Juosepistakin, pyysi Paavo. Sen teki Leena mielellään. Hän muisti monet kaskut tuosta kuuluisasta »tulliherrasta», ja nekös kuulijoita huvittivat, etenkin lapsia. Näille oli Lieksaan tultua alkanut aivan kuin uusi elämä.
Pistin joskus matkan varrella muistiini pikkutapauksen tai havainnon, yhden sieltä, toisen täältä, varsinkin jos ne mielestäni olivat huvittavaa laatua, ja olen sittemmin koonnut ne paperille. Kaskut on lukija kumminkin huomaava sellaisiksi, että ne eivät ole vanhenemalla turmeltuneet, koska ne ovat siitä onnelliset, etteivät ole riippuvia ajasta eivätkä kaikki paljo paikastakaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät