United States or Sweden ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päättynyt ois valtapetos.» Jessenhausin muoto muuttuu ja hän syrjään sysää kannut. »Björnin puhe mieltä puuttuu! Miks en muka vastaan pannut? Kansa tempun täyden ahtoi, kiilsi kirveet vöitten alta. Minkäs siviil'miesi mahtoi, missä vaani miekan valta!» Arnkil, aina kylmä järki, lausuntonsa laatii siitä: »Turhaan Björn nyt seuran särki, vaikk' en 'Jästihanskaa' kiitä.
Jessenhausi yhä yksin motkottavi: »Arnkil aivan oikein lausi; kenpä tässä kotkottavi, senpä syykin olla suittaa: juovuksissa verot kantaa, puolet kurkkuhunsa kuittaa, toiset puolet anteeks antaa.» Kimpoaa Björn paikaltansa: »Kuka leikkaa kunniaani? Vieras mulle ei tää kansa eikä outo oma maani. Saanut en ma Hurtan mieltä, toisen sain ma syntymässä.
Mutisee Björn Finne: »Tokko täss' ois sentään kiire parhain?» Hurtta hymyilee: »Mies sokko! Sankarkuolo liian varhain kellekään ei koita koskaan.» Ja hän viittaa kädellänsä. Vaikenee Björn Finne, joskaan tuost' ei tuiki mielissänsä. Affleck lausuu: »Arnkil! Teistä pitänyt jo olen kauan, teiss' on taiston tulta, peistä, kylmyyttä myös kylkirauan.
Hurtta hänen hommiansa seuraa, silmiss' sääli, huoli, muistuu jotain muistostansa ja hän virkkaa: »Poikas kuoli?» Lausui, poistui niinkuin paasi. Hurtta jälkeen tahtoo juosta: »Arnkil! Sun jos tää ois maasi, etkö ylpee oisi tuosta? Riennä jälkeen miehen moisen, hälle muiston annan armaan, näistä pistooleista toisen, takomista taaton harmaan!» Arnkil käy ja palaa.
Astuu Hurtta askeleen ja kaksi, tuntee, kuinka silmä kastuu, virkkaa: »Suomen jumalaksi nimittäisin tuon vanhurskaan; vaan mik' oisin silloin minä, joka kaikki kaadan, murskaan? Arnkil! Siihen vastaa sinä!» Arnkil aatkeloi: Ken tietää majurimme mietteet syvät? Saa sen päähänpistot sietää pienet, suuret, huonot, hyvät.
Hurjistuu jo Hurtta, uurtuu kulmat kolkot: »Minä käsken!» Arnkil kumaraksi kuurtuu, sanan sinkoo: »Vielä äsken.» Katsoo Hurtta häneen kauan, vihdoin kimmahtaa jo kieli: »Kautta kylmän kylkirauan, mik' on puheen moisen mieli?» Lausuu Arnkil laatuisasti: »Toden täyden saatte tietää.
Simo Hurtan otsa uurtuu: »Toimit joskus liian hyvin.» Arnkil selin nöyrin kuurtuu, poistuu kumarruksin syvin. Huokaa Hurtta: »Tyttökulta! oot nyt orpo, yksin sinä, poiss' on isä, sulho sulta, niiden murhamies nyt minä.» Virkkaa itkusilmin impi: »Kadotin ma taaton harmaan, löysin, mik' on kallihimpi: unelmaini urhon armaan.
Hurtan eteen Arnkil astuu kumarruksin siroin, sievin: »Vaikk'ei mulla edesvastuu, ero lie sen palkka lievin, joka näkee isäntänsä syöksyväksi surman suuhun eikä estä itseänsä joutumasta hirsipuuhun.»
Arnkil hymyy: »Björnin tunto herää, kun hän maata käypi.» Kallistaa hän kannun, juodaan vielä joku hetki jouto; silloin riemu päättyy, tuodaan Hovilahan viesti outo: »Jo nyt viuhka jousen jänne, nouse telme kalvan teillä, rientää talonpoiat tänne, johtajana Sormu heillä; päättäneet he ryöstää ovat tänä yönä kruunun talon, lyödä koston-iskut kovat, tehdä tuiman tulipalon.» HY
Ei nyt enää Arnkil tuota kestä, etsii Hurtan kerran, lähtee tilikirjain luota; synkk' on hahmo henkiherran: Hurtta hempukkansa tautta armahtaa jo vaikka pirun, uhraa kansan köyhän tautta esivallan viime sirun!