Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Lupa hälle laita juosta vaikka Hornan tiehen, tulla, mennä merta, maita, Lemmon leikkiin, Hiiden pisaan, missä Turkin kuuhut hohtaa, turkitarten kilpakisaan kunnes kuninkaan hän kohtaa!» Arnkil lupakirjan laittaa. Vartoo Sipo varsin vakaa; saa hän kirjan, taskuun taittaa, kirja matkaturvan takaa.
Yhä kestää Irjan lempi, mutta Simo Hurtta muuttuu, entistään on hiljaisempi, harvoin enää ärjyy, suuttuu, sotii kanssa Jumalansa; hymyn joskus kumman hymyy, arvaa Irja ei, ei kansa, mitä mieless' urhon lymyy. Hiljenee myös suojat Hovin; Arnkil varpaisilla astuu, vait on, tekee työtä kovin; usein Pirkon silmä kastuu.
Seestyy seinät Hurtan majan, liittyy käsi käteen varmaan; kesken suuren, synkän ajan syttyy auvo kahden armaan. Astuu sisään Arnkil. Kysyy Hurtta: »Miksi kellot soivat?» Arnkil hetken vaiti pysyy, vastaa: »Kellot kunnioivat kansan kuolintuomioita, jotka täyttyneet on äsken; vaan jos siedä et sa noita, vaientaa ne kohta käsken.»
Näy ei enää pimeästä muu kuin kissan silmän kiilu; lähtee lieden lämpimästä, haukottelee, köyristäikse, oikoo selkää, oikoo jalkaa, sotisopaan pöyristäikse; kohta taisto tuima alkaa. Mutta viel' ei uinu talo. Pirkko pihan poikki kulkee, liekkuu yössä lyhdyn valo; lukot tutkii, aitat sulkee. Eikä pikkupuoli nuku, siirtyneet on voudit sinne, kooss' on koko kolmiluku: Arnkil, Jessenhaus, Björn Finne.
Jopa Hurtan muoto muuttuu, painuu kulmat synkät vakoon, jalkaa polkee hän ja suuttuu; talonpoik' ei lähde pakoon, seisoo varsin vakavana oven suussa oudon tuvan, kysyy, kun on hällä sana: »Saanko kuninkaihin luvan?» Hulluks Hurtta luulee miehen. »Arnkil!
Teidän olkoon tästä saakka lähin valta Hovilassa, vallan vastuu myös ja taakka, kun en itse kantamassa.» Arnkil kumartaa. Jo päivä mailleen painuu joulukuinen, punoittavi pilven häivä, huokaa metsä honkapuinen. Vaan ei vielä majurilta huomisesta huolet lopu, lausuu: »Ennen kuin on ilta, meill' on kirkon kanssa sopu. Valjastakaa varsa paras!
En ma enää kestä täällä.» Kysyy Affleck: »Minkätähden?» Vastaa Arnkil: »Vallanpäällä tääll' on rammat, tääll' on ruhat, missä ennen miekankärki; käskijätä tääll' on tuhat, vaan ei enää miehen järki».
Vieri pitoviestit julki, häihin rikkaat, köyhät vaati, vallat kuomureessä kulki, Kajaanista kaikki raati; juhlittihin, juotiin kovin, karkeloitiin vuorokausi, eellimmäisnä voudit Hovin, Arnkil, Björn ja Jessenhausi.
Mutta läätin pahnain päällä istuu verovoudit vangit, murheiset on muodot täällä, oven eessä paksut kangit; vait on Arnkil, synkkä, survaa usta, eipä murru muuri, saatanaan Björn Finne turvaa, jumalaansa 'Jessenjuuri'. SYK
Virkkaa Hurtta hämmästyvä: »Jutun onpa outo juoksu, vaan lie siinä mieli syvä, on sen tuttu mulle tuoksu; mikäli sain siitä selon, menemäss' oon surmaan sulaan, sun' on henkiherran pelon syy hän minut heittää pulaan?» Lausuu Arnkil: »Pois ma lähden!
Päivän Sana
Muut Etsivät