United States or Poland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Itsehän asiasi tiedät, sanoin minä, sinua varten tämä kaikki on, nämä permannot, sinua varten pihamaa, navetat, lehmät, pellot, aitat, yliset, sinua varten rengit, piiat sinun tahtoasi täällä kaikki palvelee, sinun mieliksesi kaikki tehdä pyrkivät. Sinä tahdoit jättää kaikki: Hyvä. Mitä meillä siihen on sanomista muutakuin: tee niinkuin tahdot. Samassa tuli sisälle joku mies, suuri avain kädessä.
Heillä oli hyvä kiikarivuori, paljoa korkeampi kuin Söderlingien, ja se sulki Söderlingeiltä näköalan merelle länteen ja lounaaseen. Piha oli suojattu ja paisteinen vihreä nurmikko, laskeutuen lounaaseen. Kaikki ulkohuoneet, aitat ja navetta olivat läntistä kalliota vasten, suojassa talven pahimmalta tuulelta, luoteiselta.
Mutta eipä heidän tarwinnut lumellesuin jäädä, sillä wankan perinnön jätti poismennyt jälkeensä. Wiisikymmentä maidon antajaa seisoi Jykylän wälkeässä ja siistissä kiwinawetassa ja kahdeksan kiiltokarwaista ja pyöreää hewosta korskui tallissa. Wiljaa seisoi monet aitat ja salwot täynnä ja walmiita rahoja oli tuhansia sekä welkakirjoissa että puhtaana rahana.
Maa kaikki meille verokuormaa kantaa, päät tähkäin täyttyy, laihot lakoaa, myös meille riistaa metsä, aalto antaa ja merten aitat suolaa sakoaa, vain meille varttuu hiehot, varsakarjat, vain meille uuhten villat uhkeaa, puut heelmän kantaa, nousee noron marjat ja kukat kunnahilla puhkeaa mut missä, missä on onni?
Ei, hän tuli järkähtämättömästi siihen johtopäätökseen, että hänen velvollisuutensa oli jäädä. Hän meni isän luo ja löysi hänet pöydän äärestä poski käden nojassa. Kuin hän näki Knutin, hypähti hän ylös ja sanoi: »Knut, jos sinä matkustat, niin minäkin matkustan!» »Sinäkö isä? Jättäisitkö liikkeesi? Möisitkö omaisuutesi?» »Sortukoon, lahokoon kaikkityyni, talot, aitat, laivat helvettiin kaikki!»
Se oli iso talo, mutta häviöllä; sillä avaroissa ulkohuoneissa ei käyty paljon enään, niitten seinät olivat kosteat ja sammaltuneet, akkunat särkyneet ja portit rauenneet. Talleissa ja navetoissa kananpojat kaakottivat ja tepastelivat; ja vaunu-vajat ja aitat olivat ruohottuneet.
Tutut aitat jo kaikki unelmoi, koko kylä uinailee. Vain joelta hanurin soitto soi ja verkkaan loittonee. Kaikk' elämän äänet on kuolleet pois yön helmaan lumotun. Jos mun murheeni muistotkin vaieta vois ja sydämeni mun! Koti-ikävä Jo kylässä kaikki nukkuu ja kaikk' ovat kotonaan. Mun tienikin kylähän kulkee, mut ei kotiin konsanaan.
Ja niin olivat nyt kankaat kudotut, kesävaatteet ommellut ja talvitamineet orsilleen asetetut, aitat, liiterit ja ullakot pestyt ja puhdistetut, huoneet uudelleen sisustetut, yliskamarit asetetut kesäkuntoon, varavuoteet laitetut; pihat olivat lakaistut, käytävät ja tiet sekä rantaan että huvimetsään, sekä sillalle että kirkolle päin puhdistetut.
Mutta kun Elli ja Olavi jäivät kahden kesken, eivät he oikein tienneet, kuinka käyttäytyä. Ei ollut mitään virkkamista eikä kumpainenkaan tahtonut ensiksi ehdottaa levolle menoa. Aitat olivat samassa rakennuksessa, ovet vierekkäin, seinä vain väliä, ja heidän olisi pitänyt mennä sinne samaa tietä. Elli teki asiaa pihanpäähän, siinä toivossa, että Olavi menisi ensin.
"Sinua höperöä", sanoi Yrjö, jonka mieleen juolahti, että jos ei hän olisi viipynyt Pekan luona, ei Sipokaan luultavasti nyt olisi muassa. "Mikset kotonasi tunnustanut? Oliko parempi yöllä lähteä kotoaan kylmään?" Pekka sai nyt mennä. "Avatkaamme kellarit ja aitat; siedämmepä vankanlaisen eineen", lausui Yrjö.