Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Niin hänkin unohti viattoman herttaiset onnensa päivät Halkipohjan kunnahilla haaveksivan Marin kanssa, unohti ne, ja jos muistikin niitä, niin muisti ylenkatseella. Toisesta pitäjäästä nai hän ja upporikkaan sai hän; ja komea oli elämä Koivulassa, siell' oli Jumalan vilja ja tanssi sydänten riemuna. Pian se Marin pikku Joel kuoli; Herra sen korjasi pois huonon äidin hoidosta, ajatteli Mari.
Silloin armon, iki-armon päivä Paistaa kirkkahasti Siionissa, Silloin loistaa vuori Juudan maassa Sekä Galilean kunnahilla Tuhannet ja sadat ihmislaumat Paimenensa, Juudan lohduttajan, Vapahtajan käypi kantapäillä. Halukkaana hameen hulpioihin Kosketellen vaiennella vaivat.
Ja leivot kaartaa taivon kantta seestä ja kunnahilla huljuu huomenkoi mi kimpoo kirkkahana lammen veestä ja rantapuiden lehvät purppuroi ja heittää heinän päille suuteloita ja kanssa kaisla-neitten karkeloi. Ja lehdot helkkää lempi-uuteloita ja onni oksapuilla visertää ja kuuset heijaa kulta-unelmoita.
Huomenna, kun silmäni sua kiehtoo, Leikitse sen soman ruusun kans, Sormillasi poves kunnahilla, Ja se mulle taivaan leikki on. Mutta ellen näe leikkii tätä, Ellen ruusuu leukas lumen all, Sillon toivon päivä multa peittyy Ijankaikkisesti pilvihin.» Kirjoitti näin kirjeen neitoselle Nuorukainen päivän sammues; Tuli yö, mut Unonen hän viipyi, Viipyi kauvan hänen vuoteeltans.
Mutta koska hän päivän työstä leväten tähtiä lueskeli, kulkivat hänen aatoksensa toivon kultaisilla kunnahilla. Kun maja valmistuu, hakee hän tähän emännäksi toisen Tyrväntäisen tyttäristä ja suuri heimo on heistä alkunsa saava; sillä joka jumalanpelvolle rakentaa, hänen siemenensä pitää sukukunnasta sukukuntaan siunatuksi tuleman.
Suomen kansan toivon kevätkäki Elpyi kukkumahan kunnahilla. Moinen uuden aikakauden urho, Väinämöisen lapsi laatuansa, Oli Mikkel Agrikola meillä, Suomen kansan suuri kasvattaja.
Maa kaikki meille verokuormaa kantaa, päät tähkäin täyttyy, laihot lakoaa, myös meille riistaa metsä, aalto antaa ja merten aitat suolaa sakoaa, vain meille varttuu hiehot, varsakarjat, vain meille uuhten villat uhkeaa, puut heelmän kantaa, nousee noron marjat ja kukat kunnahilla puhkeaa mut missä, missä on onni?
Joukossa laulais huonoinkin, Ja yksin, kun ei kuultaisin; Vaan kuullen monen kultasuun, Pilannen ehkä laulupuun, Halvennan virretkin: Siis kesän vietän näin ja noin, Vaan syksyll' yhtyä mä voin Taas lähtövirsihin. Kas nyt en laula, en! Kuin paimen, hyppelen Mäillä, kunnahilla, Kukkivilla. MAANTYTT
TYKO. En oikein kuule; vasarat ja kanget Nyt kovin paukkaut kiviseinissä. PAULI. Jo houraus on käsittänyt miehen, Ja aatoksensa työksentelee nyt Uraalin uumentojen syvyydessä. Oi Pauli! tääll' on ilma paahteinen Ja huokausta täynnä. Kahleet pois, Ja aukee, vuori! Vapaus meit' kutsuu Ja kaunis impi Pohjan kunnahilla. Sydämmen viimehinen kamppaus.
Ja taivahasta laulan maailmalle, Runoillen sanat metsän huminalle, Ja lainehille loiskiville rannan Syvyyden suusta sanoja mä kannan. Kun myrsky-yö on, meuruaa kun tuulet, Sanani niiden säveleissä kuulet, Ja ukkosenpa tulen pauhinassa Sanoja lausun voiman Jumalasta. Kas nyt en laula, en! Kun paimen, hyppelen Mäillä, kunnahilla, Kukkivilla.
Päivän Sana
Muut Etsivät