United States or Kenya ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oivalle «Opettajalle», Kultasuulle kumppanille, Rahvahan rakastajalle, Suomen suoralle pojalle. Hautauslaulu. Nousee taivahan laellen hattarat harmaat, Peittyy pilvehen päivän katsehet armaat, Myrskyt riehuvat, vait on lintujen kieli, Sateet syöksyvät, synkk' on ihmenon mieli: Aurinkoiseni eestä haihdu jo, häivä, Ilman kansi jo seestä, päästä jo päivä Taas yli maiden ja metsien loistelemaan!
Ja leivot kaartaa taivon kantta seestä ja kunnahilla huljuu huomenkoi mi kimpoo kirkkahana lammen veestä ja rantapuiden lehvät purppuroi ja heittää heinän päille suuteloita ja kanssa kaisla-neitten karkeloi. Ja lehdot helkkää lempi-uuteloita ja onni oksapuilla visertää ja kuuset heijaa kulta-unelmoita.
Jo antiikkisella ajalla useat tutkijat hylkäsivät tämän selityksen, joka tuskin onkaan kielitieteen kannalta puolustettavissa. Muita selityksiä mainittakoon: valon ilmaisija, valoisa, seestä tuottava. Mitä tällä sanalla alkuaan on tarkoitettu, on kuitenkin tuntematonta.
Tuo hempi itse olennon mua viehtää, hurmaa, impi; sun muotos mulle kallis on, sydämes kallihimpi. Oi, iät päivät tuota vaan ma hartain mielin soisin, ett' onnekkaaksi ainiaan mä tiesi tehdä voisin. Sä hälle, taivas lempeä, suo riemua vain seestä! Kanss' armaan elää mielin mä, käyn kuoloon armaan eestä. Jos Parnassolle nousta voisin.
Ajat auringon Jo mennyttä on, Miel' mittovi öiset jo aavat. Tuo taivahankaari on tummennut pois, Mi hymysi myrskyjen tullen, Ken rientäen seestä nyt suruhun sois, Ken aulis ois ystäväks sullen? Kun leikit jää, Sumu, synkeä sää Jää taistohon tuomitullen.