United States or Curaçao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Isäntä on kantanut sinne ruissäkin selässään, emäntä tuonut vihon pellavia, oppilaat ovat talven kuluessa valmistaneet kukin voittonsa, muuan seppä takonut kirveen, eräs vanha mies kutonut verkon, ja valkealle lakanapohjalle on ripustettu kaikenlaista ostokalua. Väki huljuu huoneista pihalle ja pihalta huoneisiin. Myydään arpoja. Ne menevät kuin kuumille kiville.
Se on piehtaroinut puhtaassa hangessa, lämmin aurinko on sitä lauhduttanut, ja nyt se huljuu hyväillen rinnan kehyksissä, niinkuin pehmyt vetonen makeasta lähteestä. Ei kuulu hiiskahdustakaan tänne ylös. Kerran kuusikon sisästä tikan vihellys ja toisen kerran tiaisen terästiuku. Taikka pudota lupsahtaa petäjän oksalta lumiharkko hankeen, uppoo sinne, ja painunut oksa ponnahtaa suoraksi.
Ja leivot kaartaa taivon kantta seestä ja kunnahilla huljuu huomenkoi mi kimpoo kirkkahana lammen veestä ja rantapuiden lehvät purppuroi ja heittää heinän päille suuteloita ja kanssa kaisla-neitten karkeloi. Ja lehdot helkkää lempi-uuteloita ja onni oksapuilla visertää ja kuuset heijaa kulta-unelmoita.
Kauniit ovat Kainuun naiset, tarvaat talvi-öissä, vaaralliset sodassa ja sorjat rauhan töissä. Hallaisissa hameissa ne hiihtelee ja laulaa, kullat huljuu kulmilla ja hopeat pitkin kaulaa.» Haastavi Kolfrosta-äiti. Painuu kesäpäivä. Haihdu immen otsalta ei osattoman häivä. Tunne rippi-isäänsä ei Perman ristikansa. Vieri enää virtana ei sanat huuliltansa.
Suljuu aika niinkuin suvi-yöhyt, missä huomenruskot huljuu, vaikk' on mailla varjovyöhyt: lentää, liitää suuret perhot, syttyy helaatulten palot, punertavat pilven verhot, kangastuvat taivaan talot. Virkkaa tyttö viimein: »Lähden.» Käypi Hurtta käteen hälle, lausuu: »Tyttärensä tähden taaton annoin elämälle, sulhon morsionsa vuoksi, itseäs en enää anna.
Sillä hajalle tuomitun kansani voima ei nyt ole keihäissä ja sotavaunuissa: kilpi, jolla se torjuu vihollisensa nuolia, lankku, jolla se huljuu kohtalon kuohuissa, uusi Siioni, jonka se on filistealaisia vastaan rakentanut, on kulta.
Astuu ukko aurallansa, kyntää vaot suorat, harvat; muu ei muutos muodossansa, rypyssä vain kulmakarvat. Aamu kirkas Karjalassa, tuores kesäheinän tuoksu, päivän kehrä nousemassa, vilisevä virran juoksu; purret virran vettä viiltää, hopeaiset hunnut huljuu, kastehiset lehdot kiiltää, suvannolla joutsen suljuu.
Vierii hetki, kaksi, mutta kohta ääni armas anoo: »Varron sulhon vapautta.» Nyökkää päätään Hurtta. Suljuu aika niinkuin suvi-yöhyt, missä huomenruskot huljuu, vaikk' on mailla varjovyöhyt; lentää, liitää suuret perhot, syttyy helaatulten palot, punertuvat pilvein verhot, kangastuvat taivaan talot.