United States or South Korea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kohotan kummina elokuun öinä kuutamon välkkeessä väsyneen pään, kiinnitän vilkkuvat, viherjät silmät taivaan tähtehen kimmeltävään, katsovi tähti, tuijotan, Tursas, kohta jo korkean voiton ma tuon, kirpoaa taivahan kultainen kehrä, joutsenen lailla sen silloin ma juon. Ei sammu ahjo sydän-alani synkän, ei pätsi päässäni jäähdy. On avaruus yllä ja avaruus alla ja itsessänikin on ijäisyys.
Väinämöinen ajoi kilpaa painuvan päivän kanssa. Mutta kolmas hevonen kaatui hänen altaan kuoliaana maahan, kun hän vihdoin iltaruskon kimmeltävässä haarniskassa seisoi sen kylän helkanurmen laiteella, missä hän tiesi olevansa odotettu. Hän oli voittanut! Hän ei ollut pettänyt lupaustaan, sillä aurinko ei ollut mennyt mailleen vielä, joskin sen kultainen kehrä hipoi taivaanrantaa.
Se oli aamuaurinko, jonka kultainen kehrä kohosi loistavana kalliovuorten harjan yli. Hän ponnahti pystyyn ja katseli nousevaa taivaankappaletta. Kirkas paiste heijastui meren aaltoihin ja levisi ympäri seutua. "Valerian kotijumalan nimessä", toisti hän hiljaa syvästi liikutettuna ja kohotti kätensä vannoen aamuaurinkoon päin.
Ja onpa kuin lämmön jo noustessansa myös auringon kultainen kehrä sais ja onpa kuin laulajan suortuvilla se leikkis ja kohta ne kultoais, ja huuruten lämpee jo vuorten rinta ja kauniina kiiltävi ulapan pinta kai ihmeitä kalpean laulajan rukous loi? Niin, rakkaus ja usko ne ihmeitä tehdä voi. En tiedä, miksi nyt tuntuu niin, kuin mieleni ilmoihin ikuisiin ja elämän sieluhun vaipuis?
Aurinko, päivän kulta kehrä, Häikäisevässä valossaan Jo nousee ylös taivahalle Maria sit' ei katsokkaan, Hän rientää läpi lehdikon, Kuin metsävuohi levoton. Jo haudan eteen seisahtuvi: »Mik' ihme! hauta avattu!» Hän huudahtaa ja tuskastuvi: »Tyhjänä! Herra otettu! Voi, enkö edes ruumistaan Voidella saanut haudassaan?»
Pian pääsimme jo päiväntasaajan kohdalle, jossa auringon lämpö oli niin kuuma, että kaksi ensikertalaista sai ruorissa auringon piston, sillä päivän kehrä paahtaa siellä niin kuumana, kohtisuoraan päälakeen, että se saattaa siihen tottumattomat pyörtymään. Sekä kaula että paljaat käsivarret tulivat suurille rakoille, ikäänkuin tavalliset palohaavat.
Eipä Sikke-muorikaan saanut unta silmäänsä ja jutteli sen vuoksi yhtä ja toista Annille koko yön lopun. Päivän kirkas kehrä oli jo ehtinyt parin korennon korkeudelle taivaan rannasta, ennenkuin Tiina ja Pekka saapuivat kotiin. He olivat juoksennelleet metsässä aivan väsyksiin asti ja Tiinan ääni oli sorroksissa alituisesta huhuilemisesta.
Astuu ukko aurallansa, kyntää vaot suorat, harvat; muu ei muutos muodossansa, rypyssä vain kulmakarvat. Aamu kirkas Karjalassa, tuores kesäheinän tuoksu, päivän kehrä nousemassa, vilisevä virran juoksu; purret virran vettä viiltää, hopeaiset hunnut huljuu, kastehiset lehdot kiiltää, suvannolla joutsen suljuu.
Jo aamunkoitteessa olivat he vartiopaikallaan, mutta ei näkynyt ainoaakaan purjetta. Aamurusko leimahti idässä, ja pian kohosi säteilevä auringon kehrä sinisenä lainehtivasta merestä. Kaukana idässä näkyi lukemattomia purjeita kulkevan ulkosaaristoon päin. Tuo ei voinut olla kuninkaan laivasto.
"Onhan niitä siinä; mutta saat vielä muutakin." Topias avasi rahakukkaronsa, otti siitä kiiltävän markan ja pudotti sen pojan laihaan käteen, lausuen: "Näetkös, nuori ystäväni, sinutta olisivat nuo pullot särkyneet." Pitäen markkaa ja prenikoita ylhäällä pyörähteli poika kantapäillään ympäri kuin kehrä. Mielihyvissään katseli Topias lapsen rajatonta iloa. "Oi onnenpäivä!