United States or Luxembourg ? Vote for the TOP Country of the Week !
On kohta vuotta kaksi Kuin häntä nähdä sain, Jäi vielä vierahaksi, Vaan nimi huulillain Pysyi; hän kaunis enkeli Mun aatteissani lenteli, Sydämmein kaihoon jäi. Sen jälkeen puoli vuotta Sain häntä tuntemaan, Jo silloin aloin vuottaa: Hän milloin kaivamaan Sais hautaa vanhan armahain, Minnekkä Saima vaipuis vain Ja minä yksin jään.
Lopen masentuneena istahdin silloin eräälle paadelle ja purin apeat huoleni Jumalalle, minkä jälkeen hiljaa veisasin värssyn: Meill' avun vahvan Herra taivaan tuo, Turva hädäss' on Hän suurin. Ei hukkaan joutua Hän meidän suo, Vaikk' kukistuis maailma juuri, Vaikk' aallot kuohuis, meri pauhais Ja vuoret vaipuis syvyyteen.
Kas noin nyt setä puijattu on, Siis ryhdy karskiin tuomiohon: Vain liittäös yhtehen lempivät nuo, Niin poissa on harmisi tuo. Vaikk' eessäin vaipuis' nyyhkyttäen He polvilleen, en taipuisi en. VIHTORIIN. Miksi ette? PUMMI. Hän on minua narrannut eikä hän vaimoa voi elättää.
Ja onpa kuin lämmön jo noustessansa myös auringon kultainen kehrä sais ja onpa kuin laulajan suortuvilla se leikkis ja kohta ne kultoais, ja huuruten lämpee jo vuorten rinta ja kauniina kiiltävi ulapan pinta kai ihmeitä kalpean laulajan rukous loi? Niin, rakkaus ja usko ne ihmeitä tehdä voi. En tiedä, miksi nyt tuntuu niin, kuin mieleni ilmoihin ikuisiin ja elämän sieluhun vaipuis?
Voi, ahneus, mit' enempää voit tehdä, kun vereni niin kiehtonut sa olet, lihaansa omaa ettei enää helli! Syyt että vanhat, uudet vaipuis, liljain nään liehuvan Alagnassa ja kuinka on Kristus vanki hahmoss' sijaisensa. Nään, kuinka herjataan hän vielä kerran, juo sappea ja etikkaa hän jälleen ja kuolee keskell' uutten ryövärien.
Hällepä vastasi näin taas päilyväsilmä Athene: "Kunpa jo tottakin tuon väki vaipuis, lähtisi henki, kunpa akhaijein lyömänä maall' isiensä jo maatuis! Vaan oma taattoni mieletön on, eik' oikeamieli, ilkeä, tunnoton, mun joka toivoni estäjä aina. Ei sitä muista hän, kuink' ain' ahdingosta ma auttaa sain hänen poikaans', Eurystheun jok' ol' orjana ennen.
Zeus suuri! varjele Othelloa, Sen purjeet täytä henkes voimall', että Aluksellaan hän valkamamme siunais, Sylihin Desdemonan hehkuin vaipuis, Lois sammuneihin mieliin uutta tulta Ja koko Kypron lohduttais. Kas, laivan rikkaus on maalle noussut! Sen eteen polvillenne, Kypron miehet! Signora, terve sulle! Taivaan armo Edestä, takoa ja kaikin puolin Sua ympäröitköön! DESDEMONA. Kiitos, uljas Cassio!
Conon. Huomaa tämä. KASPER. Vaan me hänen sydämmensä musertaisim? ELINA. Ilman huolta! Minä tunnen hänen sydämmensä. Nytkö vaipuisi hän alas, tullessansa Kammiosta hurskaan, joka tällä hetkel Täältä lähtee perimähään kruunuansa? Hänkö vaipuis alas, vaihka pyörteliskin Tuhon tuulispäät nyt hänen ympärillään?
Voi, ahneus, mit' enempää voit tehdä, kun vereni niin kiehtonut sa olet, lihaansa omaa ettei enää helli! Syyt että vanhat, uudet vaipuis, liljain nään liehuvan Alagnassa ja kuinka on Kristus vanki hahmoss' sijaisensa. Nään, kuinka herjataan hän vielä kerran, juo sappea ja etikkaa hän jälleen ja kuolee keskell' uutten ryövärien.
Maan viel' uskoi mainioksi, Tuonen tuumat joutaviksi Tuonta uudesta olosta, Ihanammasta ilosta, Nurkumiellä pois nukahti, Kaihomielellä katosi ! On kuilun partaalla lapsi, Vaan enkeli varjelee. Yks' askel, ja hän jo vaipuis, Vaan enkeli varjelee! On kuilun partaalla nuori, Vaan kuka varjelee? Yks' askel, ja hän jo sortuis, Vaan kuka varjelee? On kuilun partaalla miesi, Vaan itsekö varjelee?