Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Mutta pyhä Tapani hän päivät pitkät saarnaa, tarjoo uskon ydintä, ei elon kuorta, kaarnaa. Väsyneenä paadelle hän yksin jääden vaipuu. Ylös karkaa kauhistuin: »Mik' on tuo kumma kaipuu? Mik' on virsi vesillä? Mi laulu lainehilla?» Taika valtaa vahvimman, on tuska Tapanilla. Sammuu sanan kynttilät ja aatteet alas painuu, hengen houreet heräjää ja kuvat maasta Kainuun,
Parin askelen päässä oli matala paasi. Paadelle istahti Mörskyn Marketta ja alkoi nuppuneulan kärjellä pistellä mansikoita tuohisesta suuhunsa. Eikö Juhana huolisi mansikoita? kysyi Marketta. Kukapa niitä sitten meikäläiselle miehelle antaisi, vaikka huolisinkin. Mutta miksi te pojat teette yhtenään kiusaa tytöille? Mitä kiusaa? Mansikkakauppaahan nuo tuolla hieroivat.
Moraa pelaavien poikien yksitoikkoiset huudot ja sotamiesten tahdissa käyvät askeleet tuudittivat häntä uneen. Muutamia kertoja hän vielä nosti päätään ja yritti iskeä silmänsä vankilaan, mutta sitten hän vaipui paadelle ja nukkui kuin lapsi, joka kauan itkettyään vaipuu unen helmaan.
Knuuti kertoi, miten sinä olit häntä viskellyt, sittenkun olit saanut hänen kätensä hervottomaksi, mutta kosk'ei Knuutin tehnyt mieli pitkittää, nousi isä kysyen, näinkö siinä sitten kävi, ja samassa tarttui hän Knuutin rintapieliin, nosti hänen korkealle maasta ja paiskasi samalle paadelle, jossa vielä näkyi verta, sinun vuodattamaasi.
Potkas purren lainehille, istui paadelle pyhälle, katsoi menneiden menoa, hymähti hyvästit oudot: "Voi, te miehet mielettömät, lapset Kuuttaren latomat, tytöt tyhjien halujen, poiat unten ponnetonten! Tääll' oli elämä teillä, siellä vain vale-elämä, tääll' oli ihanne teillä, siellä itku vain ihanan, täällä täyttymys parahan, siellä vain parahan paine, ikikaiho kauneuden, onnen ollehen ikävä."
Hän karhun keralla painia löi ja suden kanssa hän kilpaa juoksi, ja jos joskus hän metsästä ikävöi, hän samosi meren luoksi ja rannan paadelle istuen hän katseli nousua laineiden ja syvyyttä meren vihreän ja hän tunsi ihanan ikävän ja hän tunsi sen syvällä povessaan, ett' oli hän poika kuninkaan. Mut kerran kylälle saapuen hän nähdä sai ihmisen tyttären.
Ennen lähtöä täältä ne tähkii, heitii ja keltyy, kaunistuin yhä, kauneinnaan toki kaivatessamme. Tuossapa, missä jo luo havupuut hämyn varjoa meihin, Sirkkujen lehto on, siell' esikoiset näet kevähällä, oksilla armastain tahi latvass' ylvinä laulain, kuin olis niiden vuoks vain aamu ja aurinko luotu. Silloin luo minä hiivin ja paadelle paulani lasken, riennän ja nuoran viereen kyyryhyn käyn.
Nuo meressä kylpevät neidot, nuot luonnon lapset, jotka viettävät elämäänsä ilman surua, ilman rakkautta, ilman vaivaa, ilman muistoa, ilman toivoa, ne oudosti viekoittavat epätoivoon vajonnutta neitoa. Hän heittää vaatteensa rannalle ja uipi kullanpaistavalle paadelle vedessä. Mutta tämä paasi petti: Kilahti kivi vetehen, Paasi pohjahan pakeni; Neitonen kiven keralla, Aino paaen palleassa.
"Niin oli vihdoin vanha pahantekiä joutunut koston kynsiin. "Vaikka saari oli pieni, koetti Pajari vieläkin henkeänsä pelastaa; piiloutui kiven alle, vaan ei tämäkään keino auttanut. "Sattuipa pieni poika paadelle nousemaan, jonka alla Pajari piili, tunsi kiven tutisevaksi pahantekiän sydämen tykytyksestä.
Ja päällikkö uusi ei viipyillyt, Hän paadelle nousi ja lausui nyt: »Aluks patsas urholle nostakaamme. Ja mainetöitähän muistelkaamme! Mut ennen iltaa on matka pois; Elon tiellä ei kuolleesta kumppaniks ois. Ja patsas tehdään, ja purje liikkuu, Koht' aallon harjalla laiva kiikkuu.
Päivän Sana
Muut Etsivät