United States or Kazakhstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän koetti turhaan ajatella sanoja, mutta silloin äkkäsi hän Denisin, joka tuli ruumishuoneesta itkettyään kaikki kyyneleensä ja suudeltuaan kaikesta sydämestään veljensä otsaa. "Istukaa ja jatkakaa!" Constancekin kuuli nämät sanat. Samat sanat oli hänen miehensä lausunut silloin, kun Blaise istahti saman pöydän ääreen ja kun Maurice paran ruumis vielä oli tuolla viereisessä huoneessa.
Kun hän sieltä palasi, silmänsä kuiviksi itkettyään, alkoi apulaispapin kosinta. Se oli käynyt pian, mutta hän ei vielä tänäkään päivänä voinut käsittää, kuinka se sittenkin oli niin käynyt. Hän muisti vain erään keskustelun, joka hänellä oli ollut äidin kanssa ja jossa tämä luultavasti oli sanonut omankin elämänsä salaisuuden: »Onhan se hyvä ja kunnollinen mies. Jonkun kanssahan sinun täytyy sinunkin kerran mennä naimisiin ja saada turvaa maailmassa.» »Jos menen, niin menen jonkun kanssa, jota oikein rakastan.» »Sinä, tyttö parka, et tiedä, että maailmassa tyttö hyvin harvoin saa sen, jota hän oikein rakastaa. Usein saa hän tyytyä siihen, jota voi sietää.» »Mutta kuinka voi elää naimisissa, jos ei rakasta?»
Elsa, joka ei emäntää paljon tuntenutkaan, ei osannut siitä olla paljo pahoillansakaan; kumminkin ihmisen, vaikkapa oudonkin, kuolema, varsinkin niin äkkinäinen, teki Elsaan syvän vaikutukseen. Mummo itki katkerasti vanhaa tuttavaansa, ja Elsakin alkoi itkeä, kun mummo alun antoi. Jonkun aikaa itkettyään huomasi mummo, ett'ei se porusta parane, ja läksi sanomaan toisille asukkaille talossa. Samassa rakennuksessa, kuin emäntäkin, asui muudan sepän leski. Hänellä oli kaksi aika-ihmistä tytärtä.
Elsa itki omasta ja heidän puolestaan... Mutta itkettyään riemuitsivat he Jorin tuloa, kertoilivat toisilleen sitä onnea ja ajan armautta! Kumpu oli kauniimpi, kivet kirkkaammat, koivut kuiskailivat toivoa, kedot hymyilivät ja metsä niiden takana auerti iloa, aurinko paistoi helakammin ja valkoiset pilvet hohtivat onnen suloa.
Saarnailemisen huhu perustui seuraavaan: Surtuaan äitiänsä ja itkettyään itsensä melkein piloille, oli Helenalle istuessa eräänä hämärän hetkenä omassa huoneessansa, tullut semmoinen lohduttava ajatus, että oikeastaan tuo sureminen oli mamman tahtoa vastaan, sillä mamma oli nyt "siinä", yhtä "sen" kanssa, ja siis paljon elävämpi kuin Helena itse elävimmillään ollessaan.
Sinut ja poikani! Voi minua ihmisistä onnettominta!» Turhaan hänen uskollinen ystävänsä ja palvelijansa Wolf, joka valitukset kuultuaan riensi hänen luokseen, yritti häntä lohduttaa. Kauan haikeasti itkettyään kreivi hypähti pystyyn, kysyi miekkaansa ja aikoi surmata Golon. Wolf pidätti hänet ja esitti hänelle, ettei hänen pitäisi Goloakaan tuomita kuulustelematta.
Hinkin jälkeen kyyneleensä kuiviin itkettyään ja kyllikseen tässä kaupungissa kahleiden kalinata kuunneltuaan, vaari kokosi viimeiset voimansa, vyötti kupeensa, pani evässäkin selkäänsä, otti sauvan käteensä ja läksi Franssin talosta.
Itkettyään siinä jonkun hetken nosti hän päänsä ja vesissä silmin katsoi Viion leskeen ja kysyi: »Luuletteko te, Viioska, että minusta ilmo eläissäni tulee kunnon ihmistä?» Viion leski ei ottanut vastatakseen siihen, vaan toimitti Liisaa lähtemään pukeutuakseen ja ollakseen valmis juhlaansa. »Mutta sanokaa, rakas Viioska, tuleeko minusta oikea ihminen?» »Enhän voi sitä tietää.»
Moraa pelaavien poikien yksitoikkoiset huudot ja sotamiesten tahdissa käyvät askeleet tuudittivat häntä uneen. Muutamia kertoja hän vielä nosti päätään ja yritti iskeä silmänsä vankilaan, mutta sitten hän vaipui paadelle ja nukkui kuin lapsi, joka kauan itkettyään vaipuu unen helmaan.
Itkettyään pitkän hetken, hän kuitenkin hieman rauhoittui, nousi ylös ja vaistomaisesti kiirehti akkunasta katsomaan eikö sieltä näkyisi rovastia tulevaksi. Tässä akkunan poskessa Kaisan istuessa, lapset asettuivat vuoteelleen ja nukkuivat. Kaisa siinä yhä vaan tulehtunein kasvoin istui myöhään yöhön.