United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niitten joukosta muistan neljä paria porsaan jalkoja, ison neulatyynyn, puolen kapan taikka niin omenoita, parin korvarenkaita vuoripi'estä, muutamia Espanjan sipuleita, dominopelin rasian, kanarilinnun häkkeinensä ja suolatun sianreiden. Mr. Barkis'in kosinta, niinkuin minä muistan sitä, oli erinomaista laatua.
Ja sillähän kosinta oli jo tapahtunut, mutta ennenkuin hän ehti vastata syöksyi tuo epäkohtelias veli esiin raivoten kuin hullu. Hän oli kalpeana kiukusta ja hänen vaaleat silmänsä leimusivat vihasta. Mitenkä minä käyttäydyin nuorta naista kohtaan? Kuinka uskalsin osottaa hänelle huomaavaisuutta, kun se oli hänelle vastenmielistä?
Tässä on tyttölapsi, johon olen mielistynyt. TURKKA. Tämä on sen lesken lapsi. HUOTARI. Sitten otankin sen mökin lapsineen leskineen! Ensi sunnuntaina kihlajaiset! ANNI. Kosinta on vielä kesken. HUOTARI. Poika, ystäväni, sinä lupasit puhua puolestani! TURKKA. Leskelle! HUOTARI. Puhu leskelle Annin kuullen. TURKKA. Kuulehan, Anni. Nyt on Pietolassa tapahtunut muutos: tullut uskon puutos.
Hän ei ollut kuullut mitään Antista, joka oli koko pitkän talven ollut tukinhakkuussa. Ja häntä väsytti Juhanin käynti ja kosinta. Eräänä heleänä huhtikuun sunnuntaina, jolloin keväiset hanget kimmelsivät silmää ilahduttaen, sydäntä virvoittaen, tuntui Hannastakin elämä hauskemmalta. Hän oli varhain aamulla käynyt, hankea pitkin hiihtäen, Koskenalustassa Antin kotona.
Vanhimpaan heistä, Signeen, hän oli vielä ylioppilaanakin ollut korviaan myöten rakastunut. Kömpelö, tuskin sanoiksi puhjennut kosinta, epämääräinen, ilakoiva vastaus, jonka Johannes oli pistäväksi pilkaksi käsittänyt, sisällinen loukkautuminen ja sitä seurannut päistikkainen Amerikanmatka olivat Johanneksen puolelta tuon haaveellisen suhteen lopettaneet. Senjälkeen hän ei ollut tavannut Signeä.
Hänen huumorinsa voi joskus kohota miltei Aleksis Kiven tapaiseen monumentalisuuteen, kuten tuossa pienessä mestarinäytteessä Kaaperin kosinta, jossa suomalainen kansanomainen ja samalla sangen materialistinen käsitys rakkaudesta ja avioliitosta on todellisella taiturin ylemmyydellä hahmoteltu.
Itse asiassa hän oli vielä lapsi, elämä kirjavuuksineen oli hänelle vielä melkein outoa. Kenties tuntui tohtorin kosinta hänestä pelastukselta nykyisestä yksitoikkoisuudesta, pelastukselta "armoleiviltä", josta täti useinkin puhui. Hän ei tuntenut tohtoria sen lähemmin kuin että tämä oli lääkäri, mitään kiehtoavaisuutta ei hän myöskään tuntenut tohtorissa.
Jo pitemmän aikaa olin ollut huomaavinani vanhusten viittauksista, että he olisivat mielellään toivoneet minusta miniätä taloon. Olin koettanut olla niitä niin kauan kuin mahdollista ymmärtämättä, sillä sitähän minä en tahtonut, minähän rakastin vain sinua. Mutta tänä aamuna oli tapahtunut täydellinen kosinta, jota ei enää voinut väärin käsittää.
Virallinen kosinta oli voinut tapahtua, sillä Séguin oli ollut hyvin myöntyväinen, kun setä Du Hordel oli asiasta puhunut hänelle. Olipa heti määrätty hääpäiväkin, vaikka se oli lykätty toukokuuhun, koska Fromentit silloin naittivat vanhimman tyttärensäkin Rosen; noista Chantebledin kaksoishäistä oli tuleva hupaisa juhla.
Kun hän sieltä palasi, silmänsä kuiviksi itkettyään, alkoi apulaispapin kosinta. Se oli käynyt pian, mutta hän ei vielä tänäkään päivänä voinut käsittää, kuinka se sittenkin oli niin käynyt. Hän muisti vain erään keskustelun, joka hänellä oli ollut äidin kanssa ja jossa tämä luultavasti oli sanonut omankin elämänsä salaisuuden: »Onhan se hyvä ja kunnollinen mies. Jonkun kanssahan sinun täytyy sinunkin kerran mennä naimisiin ja saada turvaa maailmassa.» »Jos menen, niin menen jonkun kanssa, jota oikein rakastan.» »Sinä, tyttö parka, et tiedä, että maailmassa tyttö hyvin harvoin saa sen, jota hän oikein rakastaa. Usein saa hän tyytyä siihen, jota voi sietää.» »Mutta kuinka voi elää naimisissa, jos ei rakasta?»