United States or Bermuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Voi kuinka makea se on, huudahti Jaampa. Mellet ja Laila kävivät sittemmin yhdessä ansoja kokemassa ja tulivat usein kotiin, kummallakin lintukimppu selässään, hiihtäen kilpaa mäkirinteitä myöten telttejä kohden. Laila oli sekä kaunis että hyvä lapsi, jolla oli hyvä sydän, ja hän ynnä Mellet olivat ylimalkaan hyvät ystävät.
Jaampa oli eräänä talvipäivänä virittänyt muutamia ansoja vähän matkaa teltistä, ja seuraavana aamuna meni Laila hiihtäen niitä katsomaan. Ja mitä näki hän, mikä se on, joka tuolla risuaidan vieressä makaa. Aivan oikein, se on kaunis, lumivalkea riekko, joka on mennyt ansaan! Laila ei ollut vähän hyvillään tämän nähdessään.
Kun opettajaneiti päästi oppilaansa aina välitunnille, niin kymmenittäin näkyi punaposkisia nuorukaisia suksillaan ja kelkoillaan kiitävän mäkeä alas. Tuokion perästä rinnakkain hiihtäen ja kelkkojaan työnnellen hauskan kanssapuheen kestäessä palailivat takaisin sekä rakentelivat hyppyriä ja teiskuja alasmenoladulleen. Kello kun soi, niin silloin tuli kilpa, kuka ensimmäiseksi joutuu paikalleen.
Tästä kodin kautta he menivät, monta nuorta miestä yhdessä roikassa, hiihtäen, laukut selässä. Kuistissa hän sai kahden kesken puhutella. "No muista sitten minua!" sanoi hän ja puristi sormia. "Muistan minä ... aina muistan." "Ensi lauttojen matkassa palaan ... silloin on kevät." "Varron ensimmäisiä lauttoja..." Puristi kättä lämpimästi... Tuntui siltä kuin riemu halkaisisi sydämen...
Mennä talvena yöpyi meillä kovassa pyryssä muuan ylimaan ukko, suksilla hiihtäen. Minne matka? kysyin minä. Helsinkiin, ja jos ei sieltä apua lähde, niin ehkä vielä edemmäksikin. Mitä sinne? Lakia luettamaan! Eikö niitä osata lähempänä lukea? O-osattaneen, osattaneen hyvinkin, mutta enpä usko heihin, meidän puolen osaajiin. Näytäpäs!
Susien pelosta en uskaltanut päästää koiria irti, ja erittäin vaikea oli hiihtäen taluttaa niitä nuorista. Puolen yön aikaan saavuin viimein Topenoon. "Seuraavana aamuna, joka oli sunnuntai, läksin ennen päivän tuloa kirkonkylään ja lainasin sieltä Hallan talon isännältä yksipiippuisen haulikon, jossa oli nallilukko.
Mutta niistä ryöstetyistä ja poltetuista taloista päinvastoin kaikki pojat ja miehet, kuka vain kynnelle kykenee, joukossa viisitoistavuotisia poikia ja kuusi- ja seitsenkymmenvuotisia vanhuksia, lähtevät monikymmenpenikulmaisia erämaataipaleita kiertäen kaikki punaisten leiripaikat valkoisten rintamalle hiihtäen.
Mutta pauhinalla, räiskynällä rynkäsivät veljekset hiihtäen esiin, ja tulena heidän poskensa hohtivat ja rinnat liehtoi. Silloin lausui Tuomas: »nyt hillitkäät koiria, veljet, pääsemästä vaaralliseen taisteloon, jossa pian heidän mahansa viillettäisiin». Niin hän lausui ja kohta iskivät muut kouransa lujasti koirien turkkiin, koska Tuomas luikkunsa ojensi ja ampui.
Hän ei ollut kuullut mitään Antista, joka oli koko pitkän talven ollut tukinhakkuussa. Ja häntä väsytti Juhanin käynti ja kosinta. Eräänä heleänä huhtikuun sunnuntaina, jolloin keväiset hanget kimmelsivät silmää ilahduttaen, sydäntä virvoittaen, tuntui Hannastakin elämä hauskemmalta. Hän oli varhain aamulla käynyt, hankea pitkin hiihtäen, Koskenalustassa Antin kotona.
Oli hän jo itse mielestään yhdeksän iäisyyttä odottanut, kun tuli vihdoinkin talvista hankea hiihtäen tuo, jonka hän toivomakseen tunsi: hengeksi omaa henkeään. Oksien alle hän pysähtyi, ei menojaan mennyt, vaan haki suojaa, asettui asumaan hänen jalkojensa juureen.