United States or Bermuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä seikka hidastutti sanomattoman paljon minun kulkuani, sillä eihän woinut wesipaikoissa muuta kuin hitaasti ja warowasti kahlauttaa hewosta. Tämän tähden oli ilta kulunut hywin myöhäiseksi; oli kuuton aika, ja sentähden oli niin pimeä, ettei juuri paljon eteensä nähnyt.
Asian kuultuansa pani mökin isäntä waatetta päällensä, sytytti kynttilän lyhdyssä ja niin lähdettiin hewosta korjuusen laittamaan. Hewonen saatiinkin hywään suojaan, sillä mökkiläisillä oli jonkunmoinen talli, johon hewonen pantiin; heillä oli wälistä ollut hewonen, waan nyt sitä ei ollut. Kun huoneeseen oli tultu ja enin lumi saatu kopistetuksi pois, riisuin minä päällyswaatteeni.
Hän laitti minut pitämään hewosta kiinni ja palasi itse Kallea hakemaan; hän sai tallustella koko joukon takaisin päin, mutta siellä tulla nyrkyttelikin Kalle jo wastaan, itseksensä itkeä tihistellen. Pekka kantoi hänet sylissänsä hewosen luo. Sitten rupesi hän pimeän päässä kaiwamaan kuormaan jonkunmoista koloa, jossa saisimme olla, ettemme tielle putoaisi.
Renki Pekka otti suitset käteensä, nykäisi hewosta ja niin sitä lähdettiin ensi kerta wanhempien lempeästä kodista. Matkustaminen ei tuntunut hauskalta. Tuo korkea kuorma oli niin kikkerä ja täysi, että täytyi kynsin hampain pitää kiinni, jos mieli oli siinä pysyä. Siinä me mukkelehdimme ja palkkaroitsimme puolelta toiselle, juuri kuin pari lampaan wuonaa, joilta jalat owat kiinni sidotut.
He marssiwat siis Kesäk. 5 p. aseineen, lippuineen ulos; wieläpä weiwät kaikki yksityisetkin tawaransa mukaansa, joiden kuljettamiseksi pascha heille oli lainannut 75 hewosta. Rannassa seisoi franskalaisia sekä itäwaltalaisia kauppalaiwoja heitä wastaan=ottamassa, jotka weiwät heidät muiden Kreikkalaisten leiriin.
Siitä olin minä kuitenkin wakuutettu, ettei niin kaitaisessa salmessa ole jäänhalkeemaa ja mielenmaltilla ohjasin minä hewosta eteenpäin. Minä seisoin jo polwia myöten wedessä, ja joka silmänräpäys pelkäsin hewosen ja reen, kowan wirran ja tuulen sortamana, kaatuwan. Mutta silloinpa juuri rupesi tulemaan matalampaa ja wihdoin pääsin onnellisesti maalle.
Matkani suunta kulki nyt poikkimaisin, ja tiet oliwat niin eksyttäwiä ja sekawia, että minun täytyi ottaa opas. Sywiin ajatuksiin waipuneena istuin reessä, ja opas ajoi hewosta ja lauleli hiljakseen mielilaulujansa. Hän oli nuori mies ja näkyi olewan aiwan osaton tämän maailman murheista. Semmoinen aika on onnellisin aika ihmisen elämässä. Koko taipaleella emme waihtaneet siiwoon kahta sanaa.
Se oli syöttöpaikka, ja ukko sanoi siinä syöttäwänsä hewostansa; samapa oli minullakin tehtäwänä, sillä waikka minulla ei ollut kuormaa, olin kumminkin ajanut niin pitkälle, että hewonen tarwitsi ruokaa ja lewähdystä. Ajoimme talon kartanolle. Lujaan otti ukon kuorma kiinni sulaneeseen likaan kartanon läheisyydessä; molemmin miehin autoimme laihaa, ponnistelewaa hewosta.
Juuri näitä ajatellessani tuli tuo peljätty salmi eteen. Mitäpä siinä muuta neuwoa oli, kuin täytyi ruweta wuonaamaan sen yli. Heti rannalta lähdettyä nousi wesi rekeen ja minun täytyi nousta seisomaan. Niin paljon kuin pimeänpäästä mahdollista oli, koetin hewosta ohjata kohtisuoraan uoman poikki. Kuta etemmäksi mentiin, sitä sywemmästi oli wettä.
Tekö hänet löysitte?" "Minä." "Oliko hänellä hewosta?" "E ei ... mitäs semmoisella..." "Minkälaisella?" "Niin nuorella ... sikiö wielä." "Warmaan uumertui hän noita luodewesiä kahlatessaan?" "Aiwan niin." "Kuinka hän oli...? Mitenkä te hänet tapasitte? "Hän oli wiimeiseksi kahlannut ison luoweden yli, jossa oli wettä hänen wyötäriinsä saakka.