Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Ja kun majuri nauraen oli sanonut sopimattomaksi naisten tulla taloon, joka emäntää kaipaa nuoren naimattoman herran luo, niin silmäili parooni Mariaa, mutta Maria katseli maata, ja parooni punastui, kun hän havaitsi Annan nähneen ne silmäykset, joilla hän Mariaa katseli. «Mitä uutta Turussa?« kysyi hän majurilta, vastaamatta mitään majurin puheeseen hänen naimattomuudestaan.
Hän katui, syleili minua ja sanoi, etten koskaan saa hänestä luopua, sillä semmoista auttajaa ei ole hänellä ollut eikä tule." Tämä puhe melkoisesti lepytti sävyisää Björniä, niinkuin Jessenhaus oli arvannut. "Majurilta on tullut kirje", jatkoi nyt Jessenhaus, "jossa hän käskee meidän pitää huolta siitä, että hänen loputkin tavaransa Suorlahden ja Lieksan tiloilta tuodaan tänne.
Kummastelen, ken on hänet uudestaan kastanut? Mutta miksi muutit pois majurilta? Brita. En tahtonut elää piian unhotettua elämää, sillä minulla on toiveita paljon. Miksi sinä sitte olet mennyt kaartiin? Tuomas. En voinut kauemmin kärsiä elämää majurilla! Siellä ei saanut muuta kuin selkäänsä aamusta iltaan asti, senvuoksi otin eron ja rupesin kaartilaiseksi. Brita. No, onko nyt parempi sitte?
Helsinkiin päästyään riensi Kaarlo kohden kotiaan, eikä ensiksi majurilta saatuun Hovilaansa. Omaistensa ikävä sekä salainen, himmeä toivo Marian ehkä vielä vapaana olemisesta riennättivät häntä kiireesti kotiansa. Rientäkäämme Kaarlon edellä Niemelään, johonka päästyämme huomaamme, että väki on kaikki, paitsi Mariaa, kotoa poissa, ulkotöissä. Maria istuu kangastuolissa.
Herra kylätuomari vai herra varusmestari Neitokainen, jollei hänellä ole mitään sitä vastaan: herra varusmestari on minusta paremmin mieleen. No, herra varusmestari, tässä on minulla kirje herra majurilta emännälleni. Vien sen kiireesti sisään ja tulen kohta takaisin. Tahtooko hän ehkä olla niin hyvä ja odottaa täällä sen aikaa? Haluaisin kovin mielelläni jutella hänen kanssaan enemmänkin.
«Häntä vastassa!... Niin, minä ymmärrän«. Kirkkoherra hymyili. «Se olisi sinun mieleesi..?« «Minä ja majuri s olemme, niinkuin tiedät, veli kirkkoherra, vanhat sotatoverit; en ole kysynyt majurilta, onko tämä vanhempain ystävyys lapsissa hänen mieleensä, sillä minä tiedän sen. Itse puolestani voin suoraan sanoa, etten minä maailmassa toivo muuta kuin nähdä Klaus ja Maria... Mutta, mitä perhanaa!
Teidän olkoon tästä saakka lähin valta Hovilassa, vallan vastuu myös ja taakka, kun en itse kantamassa.» Arnkil kumartaa. Jo päivä mailleen painuu joulukuinen, punoittavi pilven häivä, huokaa metsä honkapuinen. Vaan ei vielä majurilta huomisesta huolet lopu, lausuu: »Ennen kuin on ilta, meill' on kirkon kanssa sopu. Valjastakaa varsa paras!
Jo on aika vallan tärkeä, jo uhkaa katto pudota, jo vinkuvat tuliliekit hirmuisesti. Peitteesen käärii Klaus majurin, sulkee hänet syliinsä, lohdutetuin sydämin. Maria ja Anna ovat pelastetut, muuten olisi hän heidät löytänyt täältä. Niin hän arvelee. Kuorminensa kiiruhtaa hän ulos. Hänellä ei ole aikaa mitään majurilta kysyä nyt.
Klaus laskee alas kuormansa, ja hän kysyy nyt majurilta kysymyksen. Vaan hänen kysymyksensä jää kesken; hän näkee, että hän on kantanut ruumista. Silloin huutaa hän kolkosti: «Suuri Jumala, mikä yö! Missä ovat Maria ja Anna?« Hän silmäilee taakseen. Koko kaupunki on nyt yhtenä tulena. Ei kukaan muu kuin se, joka tahtoo henkensä alttiiksi antaa, sinne enää palaja.
Tämän keskustelun perästä painoi Kaarlo Marian sormeen sormuksen, jonka kantaan oli kullan värisillä kuvilla merkittynä Usko, Toivo, Rakkaus, ja jätti jäähyvästin siltä kertaa. Kaarlo riensi majurilta saatua Hovilataan katsomaan, johon päästyään hän ilokseen huomasi olevan kaikki hyvin. Täällä oli oivallinen ja oppinut pehtoori K., joka oli hoitanut talouden hyvin.
Päivän Sana
Muut Etsivät