United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ma mitä näinkin, hymyilyltä näytti maailmankaikkeuden, ja tenhon saman minulle toisti kuulo niinkuin näkö. Oi, mikä onni, auvo kuvaamaton! Mik' elo täynnä rakkautta, rauhaa! Mi runsaus himoton ja turvallinen! Silmäini eessä soihtua nuo neljä kimalsi, ja se, joka ensin tuli, nyt alkoi loistaa muita kirkkahammin,
Vaan näin vastasi loistava Hektor: "Aias, voi, mitä hoit, horisitkin, kerskuva koljo! Poika jos aigiinkantaja-Zeun niin totta ma oisin, korkean Heren kuoloton laps, osa-arpana joll' ois kunnia ainahinen sekä auvo Athenen, Apollon, kuin tuhon tuiman saa tänä päivänä kaikki akhaijit!
Siitä ma sinua kiitän: se oli onni, orvon onni tuta tuskat ihmislasten, auvo astuvan erakon nähdä näillä silmillänsä armaassa ajallisessa kappale katoomatonta. Taas tunnen sydämessäni tuon tuskan kuluttavaisen: voinko alkaa ma alusta? Liioin vaadit, vaivan lintu.
Vanhus nää kun neidon sanat kuuli, turvattoman näki vieressänsä, taasen äänell' äänsi sortuneella: "Voi nyt, voi nyt sua, tytär parka; Auvon auvo, turvattoman turva, huolten hoiva, isä, veikko, sulho, kaikki tuossa kadonnut on sulta, mennyt kaikk', ei mitään sulle jäänyt."
»Voi, käärme inha väijyvi Nyt Mestaria, hiipivi Jälessään kaikkialla: Taas fariseukset vakoilee, Tuhoa katse uhkailee Tuon silkkiäis-puun alla. »Oi, sydän tahtois haljeta Täst' autuudesta suuresta, Kun Herran saamme nähdä Tääll' oman pöydän ääressä, Ja Latsaruksen tervennä! Sen voipi Herra tehdä! »Oi, kuinka suuri auvo on Ett' olen kurja, avuton Häneltä armon saanut!
Auvo sa äidin, painuissain yli viehkeän otsas rauhaisan, mun seestyvi silmä ja haipuvi kyynel; vaikka se kierisi kasvoilles, sulosuin, univalvein vain hymyäisit, kuin jos poskeas sormeni hempis. Rauhaan, purppurapilvi, sä jää: elon aamuna vielä uinua saat; pian harhailut kera päiväsi alkaa. Kohtalo kiidättää sua myrskyn myötä, ja silloin tummuvi kirkkautes, helo häipyvi, kyynelet tulvii.
Ken sit' ei kaipaa, mik' on hältä poissa, Vait siitä vaan, ja hält' ei mitään poissa. JAGO. Tuo huolettaa mua. OTHELLO. Onnellinen oisin, Vaikk' koko leiri, kuormamiehet, kaikki Ois hänen sulojansa nauttineet, Kun min' en tietäis siitä! Nyt, oi, ijäks Hyvästi, mielenrauha! Hyväst', auvo! Hyvästi, sulkatöyhdöt, sodat uljaat, Jotk' avuks kunniankin himon teette!
Aamull' uljuutens' osotelkoon, vartova kun vain peitseni lentoa lie; hänp' ensimmäisinä silloin kaatavan iskun saa, kera myös moni kumppani, luulen, noustua aamull' auringon. Niin kunp' olis varmaan mull' elo kuolematon, ikinuoruus vanhenematta, kunnia ainahinen sekä auvo Athenen, Apollon, kuin kera huomisen koin tuho tuima akhaijeja kohtaa!" Noin hän virkki, ja riemusivat kaikk' iliolaiset.
Sykysyiset säät lipeät, päivät pilviset pimeät. "Metsän kultainen käkönen, kaunis karva röyhetyinen! Heitä nyt kylmille kotosi, asuinmaasi autiaksi, koivunoksainen kotosi, vasunvarpainen majasi! Lähe, kuulu, kulkemahan, metsän auvo, astumahan, käymähän, käpeäkenkä, sinisukka, sipsomahan näiltä pieniltä pihoilta, kape'ilta käytäviltä urohoisehen väkehen, miehisehen joukkiohon!
Nyt katso kasvoja, jotk' enin ovat Kristuksen kaltaiset, näät niiden kirkkaus vain voiman suo Hänt' itseänsä nähdä.» Niin suuri auvo päällä Neitseen päilyi ja siitä siirtyi mieliin pyhiin, jotka ol' luotu lentämähän korkeudessa, ett' ennen mitä lienenkään ma nähnyt, mua ihmettänyt niin ei ollut eikä Jumalan kuvaa näyttänyt niin paljon.