Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Nyt katso kasvoja, jotk' enin ovat Kristuksen kaltaiset, näät niiden kirkkaus vain voiman suo Hänt' itseänsä nähdä.» Niin suuri auvo päällä Neitseen päilyi ja siitä siirtyi mieliin pyhiin, jotka ol' luotu lentämähän korkeudessa, ett' ennen mitä lienenkään ma nähnyt, mua ihmettänyt niin ei ollut eikä Jumalan kuvaa näyttänyt niin paljon.
Mut Hän ei saavu vielä, viesti vaan, uus aika, airut päivän ruhtinaan, min orhi kulkee kuni aamurusko ja karkaa rautakengin kautta maan, min kypärässä heiluu uusi usko, ja uusi toivo välkkyy kalvassaan. »Hän saapuu, saapuu!» ajan airut huus, »hän saapuu, Suomen auvo, aamu uus!
Vuodet ei voi ikimurhetta lientää, ja lohtua toivo ei tuo. Niinpä nyt vaivaani vaalin, ja hoivaa sulo tuskien auvo se suo. Craigie-Burnin metsä. Yön rauhaan Craigie-Burn jo jää, se aamun iloon herää, mut mulle kevään loisto tää vain murheen syitä kerää. Nään kukkain, lehväin versovan, yörastaan laulut soivat; mut rinnan raskaan vaivahan, oi, mistä saisin hoivat?
Suomi suri vilpittömästi hurskasta maanisää, ja maan ensimmäiset sanomalehdet alkoivat sentähden toimensa vetistävillä valitusvirsillä. Vaikka nuo tuntehikkaat runoilijat eivät millään muotoa voineet antaa "auringon" olla rauhassa laulaessaan: Jo aurinkomme on meist' iäks' eronnut tahi; Sen auringon jo yö voitti, mi auvo oli Pohjolan, mi ilmakannen purppuroitti,
KARI Sanomiks on saukko saatu, Virsiksi Jumalan vilja, Sillä laulaen tulemme, Hyreksien hiihtelemme, Eikä saukko ollekkana, Eikä saukko eikä ilves, Itse on kuulu kulkemassa, Salon auvo astumassa, Mies vanha vaeltamassa, Verkanuttu vierimässä Kun lie suotu vierahamme, Ovet auki paiskatkaatte! ANNIKKI Terve otso tultuasi, Mesikämmen käytyäsi, Näille pestyille pihoille, Kaunoisille kartanoille!
Seestyy seinät Hurtan majan, liittyy käsi käteen varmaan; kesken suuren, synkän ajan syttyy auvo kahden armaan. Astuu sisään Arnkil. Kysyy Hurtta: »Miksi kellot soivat?» Arnkil hetken vaiti pysyy, vastaa: »Kellot kunnioivat kansan kuolintuomioita, jotka täyttyneet on äsken; vaan jos siedä et sa noita, vaientaa ne kohta käsken.»
Koska vanhus neidon sanat kuuli, näki turvattoman vierellänsä, taas hän äänell' äänsi murtuneella: »Voi nyt, voi nyt sua, tytär parka! Auvon auvo, turvattoman turva, huolen hoiva, taatto, veikko, sulho, kaikki tuossa kadonnut on sulta, mennyt kaikki, mitäkään ei jäänyt.»
Minun vaan oli niin auvo ollakseni, milt'ei kyyneleet nousseet silmiini ajatellessani kaikkea, mitä olin nähnyt ja kuullut. Rohkenisinko minä mennä toisten valmiille? Niissä ajatuksissani olin vieläkin, kun Esa löi olkapäähäni ja sanoi: Mitäs sinä suret. Tulehan puremaan eväitä. Mennään sitten alas hyttiin vähän lepäämään.
jotta nousis nuori vilja, kasvaisi Kalevan touko, aaltoisi Suvannon auvo, Suomen henki heilimöisi! Kyntäkää, kylväkää, toukojen, toivojen aika on tää! Toivehet milloin toteutuu, milloin halla ne syö. Nyt on Suomen toukokuu, nyt on kynnön ja kylvön työ, leikkuu, korjuu kaikki muu jääköön Herran huomaan!
Ma mitä näinkin, hymyilyltä näytti maailmankaikkeuden, ja tenhon saman minulle toisti kuulo niinkuin näkö. Oi, mikä onni, auvo kuvaamaton! Mik' elo täynnä rakkautta, rauhaa! Mi runsaus himoton ja turvallinen! Silmäini eessä soihtua nuo neljä kimalsi, ja se, joka ensin tuli, nyt alkoi loistaa muita kirkkahammin,
Päivän Sana
Muut Etsivät