United States or Kazakhstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä olen yhtä arvoton, kuin historialliset arkistot. Mennyt on arvotonta; tuleva myöskin. Ihmissuku on kuoleva pois, planeettimme häviää, aurinkomme sammuu. Missä silloin on tieto, jota olemme koonneet? Missä tavoittelumme ja kilvoittelumme hedelmät?
Kerran vuodessa niin satu kertoo Virolainen nuorukaista kaksi, Ihanata, impi, poika kaunis Toisillensa suuta suihkavat, Silloin jolloin pisin ompi päivä, Koita Hämärä kun suutelee. Pohjan pitkät perät useammin Saavat nähdä nämä kaksi nuorta Lemmen suudelmahan sulaavan, Pohjolahan armas aurinkomme Viikkokaudeksi kun yötyvi. Jo kaunis kesäpäiv' on loppunut, Jo pitkät varjot epäselvennyy.
Niinkuin luutnantti sanoi meidän taivaallisen aurinkomme sentään hitaasti kiertävän jotakuta kaukaisempaa ja vielä mahtavampaa taivaankappaletta, jolla taas vuorostaan on oma isäntänsä, niin noudattaa reservikapteenin elämänrata piiriesiupseeria, tämän taas asianomaista pataljoonan päällikköä j.n.e. aina uusien avaruuksien läpi niin korkealle kuin tässä matoisessa maailmassa voi ajatella.
»Sa hänet näät, ken parmahilla ylvään lepäsi Pelikaanimme ja virkaan valittiin arvokkaasen ristin alla.» Näin Vallatar; mut silmänsä hän piti ain yhtä tarkkaavina jälkeenpäinkin kuin ennen sanomista näiden sanain. Kuin se, mi silmät jännittää ja kokee näin nähdä pimennystä aurinkomme, näkemisestä sokeaksi tullee,
»Sa hänet näät, ken parmahilla ylvään lepäsi Pelikaanimme ja virkaan valittiin arvokkaasen ristin alla.» Näin Vallatar; mut silmänsä hän piti ain yhtä tarkkaavina jälkeenpäinkin kuin ennen sanomista näiden sanain. Kuin se, mi silmät jännittää ja kokee näin nähdä pimennystä aurinkomme, näkemisestä sokeaksi tullee,
Suomi suri vilpittömästi hurskasta maanisää, ja maan ensimmäiset sanomalehdet alkoivat sentähden toimensa vetistävillä valitusvirsillä. Vaikka nuo tuntehikkaat runoilijat eivät millään muotoa voineet antaa "auringon" olla rauhassa laulaessaan: Jo aurinkomme on meist' iäks' eronnut tahi; Sen auringon jo yö voitti, mi auvo oli Pohjolan, mi ilmakannen purppuroitti,
"Oh", mutisi Benjamin ja hänen kauniit silmänsä tuijottivat kankeasti kauvas etäisyyteen, "miten onnellinen hän on, kun saa nähdä toisia virtoja, toisia metsiä, toisia aurinkoja!" Mutta Marianne tunsi väristystä. "Ei, ei, poikani, ei ole muita virtoja kuin Yeuse, ei muita metsiä kuin meidän Lillebonnemetsät, ei muuta aurinkoa kuin meidän aurinkomme täällä Chantebledissä.
En koskaan kuullut hänen sovittavan Hellua tähtijärjestelmäänsä. Mutta jos minä saisin koettaa, panisin hänet mielukkaimmin pyrstötähdeksi. Nehän kuuluvat kulkevan suuria soikeita ratoja, joiden toisessa päässä on aurinko. Niin oli Hellunkin radalla pienemmässä päässä kapteeni, jota hän palveli, se meidän aurinkomme.
Meidän on nähtävä ihanteemme, aurinkomme, suurena, liikkumatonna, lämmittävänä seisomassa edessämme.
Laski karjan kartanoista Kujan päähän kulkemaan, Lammaslaumat karsinoista Tanhualla tanssimaan. Kyll' on taasen tavallansa Aurinkomme alallaan; Mutt' on kolkko kulussansa, Kylmä vielä valossaan. Missä viivyt, leivoseni? Sinua se vuottanee! Tultuasi, kultaseni, Huolet talven huojennee! »Tule kansa kuulemahan Ennen kuulemattomia!