Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Laski karjan kartanoista Kujan päähän kulkemaan, Lammaslaumat karsinoista Tanhualla tanssimaan. Kyll' on taasen tavallansa Aurinkomme alallaan; Mutt' on kolkko kulussansa, Kylmä vielä valossaan. Missä viivyt, leivoseni? Sinua se vuottanee! Tultuasi, kultaseni, Huolet talven huojennee! »Tule kansa kuulemahan Ennen kuulemattomia!
Vältvääpeli pysähtyi tässä nyt kertomuksessansa hetkeksi ja tirkisteli suruisella katseella, vallan aatteisiinsa vaipuneena, valkeaan, joka yhä kirkkaana heloitti pimeään yöhön. Vasta Uolevi Sparre'n häntä puhutellessa, heräsi hän unelmistansa. "No, vanha ystävämme, miks'ette jatka kertomustanne?" kysyi Uolevi. "Me istumme ja odotamme suurimmalla uteliaisuudella, ja yökin kiirehtii kulussansa.
Tästä kaupungin osasta edeten liekit loihkahtelivat suoraan sitä katua päin, jonka varrella he asuivat. He näkivät tulen kiivaassa kulussansa pyörähtävän kartanosta kartanoon ja armahtamatta lähestyvän heidän omaa asuntoansa. Kävi vinheä tuuli, ja liekkien räiske kuului, kun ne tämän tuulen tuiskuttamina suihkivat ihmisten asuntojen ylitse.
Herttuan täytyi seisahtua vastustamattomassa kulussansa. Hän sivalsi kerran, katkaisi yhdellä iskulla nuo neljä tapparaa, ja alkoi jälleen rientää eteenpäin, kun eräs uusi vastustaja ilmestyi hänen eteensä: Kilian von Diesbach. Tämän miekka iski herttuan kultaiseen kypärään ja lennätti kauas timantti-kruunun. Vasemmalla siivellä, jo ensi kahakassa Ludovik Almerles'in herra oli kaatunut.
He myrttimetsäss' ovat kulussansa, Miss' öinen kuu nyt paistaa armahimmin, Näin loistain matkallensa valoisasti Ja tähdet hymyy heille suloisasti. Mit' onkaan heille mainen mahtavuus, Joill' elon tie on pelkkä ihanuus! Melkein näin tunsivat ja uneksuivat lapsuuden ystävät, jotka nyt hiljaisessa häätalossa lepäsivät saman katon alla.
Mit' onkaan vaiva, salapurun puuska Ja viha, verraten sen äänen kanssa, Jon kuullen hurme taukoo kulussansa? Vaan rikkojakin joskus tunnon rauhan Saa tuulahduksen tuta otsallansa, Jos unen enkel viihtyy vuoteellansa Ja hälle näyttää lapsuus-ajan kuvan. Mut kenpä nukkuu kaikkein suloisimmin? Nuo kaksi, haaveksien toisiansa.
Matkalaiset olivat vasta puolitiessä kulussansa pitkin järven rannikkoa, ja nuori herra osoitti par'aikaa seuralaisilleen sitä paikkaa, mistä heidän kuljettavansa tie kääntyi pohjoiseenpäin ja järven rannalta poiketen kohosi vuorisolaa myöten oikealle; silloin keksivät he yht'äkkiä hevosmiehen, joka ratsasti rannalle päin, ikäänkuin heitä vastaan.
Toisinaan ilmestyi ihmiskihermästä jonkun aatelisen kantovuode, jonka edessä kävi pitkä jono klientejä ja jota toiset seurasivat, kaikki soittoja kantaen ja väen välitse raa'asti raivaten tietä itselleen, aivan huolimatta, kaatoivatko he kiiruisessa kulussansa muutamia henkilöitä kumoon ja tallasivat niitä jalkojensa alle.
Päivän Sana
Muut Etsivät