United States or Liechtenstein ? Vote for the TOP Country of the Week !
Toimme tänne tyttörievun, Tänne kurjan kuljetimme, Kouluhun kovan elämän, Orjan työtä oppimahan Itkun alhossa alati. Ja milloin ja milloin ja milloin Tuska se nimetön loppuu, Tauti se kalvava taukoo? Ja milloin ja milloin ja milloin Mun saatatte onnelan maille Ja kultasen hongiston helmaan?
Tuolla pensaassa odottaa hän nyt myrskyn ohimenoa. Suotta ei hän sitä odotakaan. Jyry alkaa vaieta, myrsky taukoo... Musta pilvi rupeaa ohi menemään. Sininen taivas jo aukeaa tuolta läntiseltä taivaan rajalta. Hetkinen vielä, niin myrsky on ohitse. Ukkosen pilvi alkaa jo painua itäiselle taivaan rajalle... Pian on se kokonaan näkymättömissä.
Se ääni noitien tai varisten On räkätys, mut' ei järk' ihmisten. Mun sielussan' on pahan aavistus! Yht'äkkiä kajahtaa edempäältä voimakas musiiki, joka taukoo vienosti riutuen. Ahaa! tuo iva karsashengisten Tukehtui taas, kun riemu kajahti Syvästi läpi luiden, ydinten. Voimallaan peikot tieltä kunnian Se puhalsi, kuin sauvun liekistä Hajoittaa tuuli.
Siellä taakse taukoo puutokset, Murheet ja ajan muutokset; Ei isä jätä seurastaan, Eik' äiti heitä helmastaan. Siellä köyhät saavat rikkauden, Ja sairaat kaikki terveyden; Siellä ompi ilo yltäinen, Ja riemu alinomainen. Viimein jo taas omassa nimessänsä päättää Anna Reetta virtensä tällä loppuvärsyllä;
Hajallaan ja kaikki hämmentynnä Oli Suomen kansan aikakirjat, Niinkuin rauneikko raivaamaton, Jot' on muinoin hiidet heitellynnä Telmäessään louhenlohkareilla, Mitä matkamiesi muukalainen Taukoo kummastellen katsomahan.
Mit' onkaan vaiva, salapurun puuska Ja viha, verraten sen äänen kanssa, Jon kuullen hurme taukoo kulussansa? Vaan rikkojakin joskus tunnon rauhan Saa tuulahduksen tuta otsallansa, Jos unen enkel viihtyy vuoteellansa Ja hälle näyttää lapsuus-ajan kuvan. Mut kenpä nukkuu kaikkein suloisimmin? Nuo kaksi, haaveksien toisiansa.
Laulun kestäessä kreivi rohkene tarttua Rosinan toiseen käteen, jota hän hartaasti suutelee. Mielenliikutus saattaa Rosinan laulun hitaisemmaksi ja heikommaksi sekä katkaisee vihdoin hänen äänensä kesken jotakin sanaa. Orkesteri seuraa laulajattaren vaihteloa, heikontaa soitantoansa ja vaikenee hänen kanssansa. Kun ääni, joka on nukuttanut Bartholon, taukoo, herää tämä.
Tuskin oli matami sanansa sanonut, ennenkuin Eveliina tuli sisälle ja kertoi, että karja oli kotona, mutta ettei Iiri ollut mukana. »Tytöstä ei niin väliä ole», jatkoi Eveliina, »kyllä kai hän tulee, mihinkä lienee mennyt, ehkä niityn latoon suojaan, mutta iso Ruskanenkin on poissa. Jahka nyt sade taukoo, täytyy meidän mennä hakemaan lehmää; pilvet näkyvät käyvän ohuemmiksi.»
Yht'äkkiä nyt matka Akselin Mua siitä muistutti ja herätti Mun omatunton'. Ehkä synkkä mielen' On ollut mulle rangaistus, mi taukoo, Kun äitin' olen viime tahdon tehnyt. Arvoinen isä! Tuiman pääni päälle Kätenne pankaa, siunaus mulle suokaa! ERLAND. Jumala siunatkoon sua! WILHELM. Kiitos! Kaikki Se lievensi. Hyvä vanhus!
Joku nainen juoksee vastaan. »Onko se pappi?» »Tässä on!» »Myöhään tulitte!» »Onko hän kuollut?» »Ei ole vielä kuollut, mutta hourailee.» »Missä hän on?» »Porstuanpohjakamarissa.» Kiiruhdan sinne. Kuulen veisuuta pirtistä, mutta se taukoo juuri, kun astun porstuaan. Samassa rävähtää kamarin ovi auki, ja joku syöksyy minua vastaan. Sairas istuu sängyssä huutaen, voivottaen ja huitoen käsillään.