United States or Belize ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Minä en mitään vastannut, minä, sillä minä olin niin täynnä naurua että tuskin osasin pidättää sitä missä seisoin. Mutta arvaapas kuinka isä saarnasi kartanosta minä kyllä kuulin että lukkari itse oli puhunut hänelle ja viimein sanoi hän että nuoret pojat vaan olivat rakastavinansa tyttöjä, mutta juoksevat toisen luota toisen luo. Onko se totta Per?" "Uskotko sitä, Bergit?"
"Pääskyläinen", u. 1, kertoilee, kuinka pääskysen munasta syntyi ihana neito, joka, monta kosijaa hylättyänsä, viimein joutui Nurmi-Tuomaan omaksi. Runossa "Turo, kuun ja auringon pelastaja", u. 2, esiintyy Turo niminen sankari, joka Hiiden kartanosta tuo takaisin päivän ja kuun ja asettaa ne ihmisille paistamaan.
Sivuhuoneissa kävelivät herrat ja polttivat tupakkaa, jutellen Euroopan suuresta sodasta, jota paraikaa käytiin. Itse isäntä, majuri s, istui vähäisessä sohvassa vanhan sotilaan vieressä, puristaen tämän kättä ystävällisesti. Tämä vanha sotilas oli majurin nuoruuden ystävä, vapaaherra K.. Harmaalan kartanosta.
Käännyin nopeasti ympäri ja kuljin laivaston edellä Sundbyhyn saakka, jossa kuitenkin näin parhaaksi nousta maihin ja jättää purteni venäläisten saaliiksi. Kun laivasto jatkoi matkaansa pitkin rannikkoa pohjoiseen, otin Sundbyn kartanosta hevosen ja ratsastin täyttä laukkaa Lindaliin ja olin siellä parahiksi kun laivastokin saapui. Vartiopaikalla ei ollut tullessani yhtään sotilasta.
Helena ei tiennyt vielä kartanon sisustusta. Hän astui ruokasaliin, sieltä saliin ja joutui jälleen ulos puutarhan puoliselle kuistille. Hän ei tahtonut kääntyä takaisin kysymään, missä yläkertaan vievät raput olivat. Miksipä hän häiritsi heitä, jotka monen vuoden kuluttua nyt tapasivat toisensa, heitä, joiden joukossa hän yksin oli vieras, joille hän oli taakkana ja esteenä. Suora, leveä käytävä johti kukka-istutusten keskitse halki puutarhan. Mieli katkerana ja alakuloisena astui hän käytävää pitkin ja kuuli äkisti mahtavan kohinan. Hän astui edelleen. Mitä etäämmäksi hän joutui kartanosta, sitä kovemmin kuului kohina. Nyt oli hän sen seasta kuulevinaan muutamia yksityisiä bassoääniä, jotka vierivät esiin kuin ukkonen. Hän laskeutui jyrkkiä rappusia, jotka olivat tehdyt karkeaksi hakatusta graniitista, ja kääntyessään viimeisellä rappuslattialla vasemmalle näki hän edessään Haapakosken kuohuen ja kohisten syleilevän pientä saarta, jossa kasvoi tiheä kuusikko. Ensin hän peljästyi; tuolla Venäjän tasangoilla hän ei ollut koskaan nähnyt mitään sellaista, hän yritti pakenemaan. Mutta omituisen tenhovoiman lumouksesta kiintyi hän kohinaan, värin vivahtelemiseen, raivoiseen taisteluun tuolla syvällä hänen allansa, niin että hänellä ei ollut voimia liikahtaa paikastaan. Hänestä aivan tuntui, kuin jokin kummallinen, kammottava, magneetillinen voima olisi vetänyt häntä alas tuonne koskeen, ja kerran hän jo kiivaasti tarttui käsipuihin. Vasta sitte, kuin käsissä tuntui luja tuki, rauhoittui hän ja saattoi yhä enemmin mieltyen katsella veden hurjaa leikkiä. Sinivihreän pohjavärin näki hän joka silmänräpäys vaihtelelevan sinimustasta keltaruskeaan. Siinä kohden, jossa molemmat joen haarat raivoisina syöksyivät vastakkain, nousi korkealle ilmaan miljooneja vesipisaroita, joihin taivaankaari toisensa perästä kutoi sädetöyhtöjään, loistaen ja välkkyen; sen kudoksen värikomeutta ei ole kukaan kuolevainen, ei Salomo kaikessa kunniassaan eikä maan kauneimmat kukat kuvannut. Helena seisoi hetkisen ikään kuin kivettyneenä tämän luonnonvoimien hurjan taistelun edessä. Hän muisti muutamia säkeitä Pushkinin runoelmasta Vaskisesta ratsastajasta: Rajummin yhä myrsky riehuu Aalloissa Neva paisuu, kiehuu Ja ärjyy, pyrkii vapauteen Ja pedon lailla ärtyneen,
Kolmantena joulupäivänä oli kutsut maanviljelijä paroni S n luona. Tämä paroni oli nuori rehellisenluonteinen mies; hänen käytöksensä oli jalo ja miellyttävä. Hänellä oli kartano, jonka viljavat maat olivat kuuluisat; emäntä vain puuttui vielä kartanosta. Nyt kuiskattiin joka haaralta, että paroni oh mieltynyt Tyyneen, ja että kemut olivat aivan Tyynen tähden.
Siit' on meteli majassa, Huhu siitä huonehessa, Siitä kaikku kartanossa, Sill' on meillä mieli panna Ansat Astrildin etehen, Ett'ei kauvas kartanosta Juokse aivan joutuisasti, Mutta pahan parantaapi, Sydämmen sitoopi syrjän; Löytää tästä lääkityksen, Hienoimman hivellyslangan Sydämmelle särjetylle, Nilkoille niveltyneille.» Tuossa viivähdin vähäisen, Katsoin naisten naalan päälle.
Läpi ruumiin käy jo hyinen halla, Tähdet kirkkaat kiiluu taivahalla, Väristys käy pitkin selkäpiitä, Jalat jäykkyy, koht' ei voimat riitä. Vielä hiukan kestä, lapsikulta, Kartanosta tuikkaahan jo tulta, Koita ponnistaa sä vielä hetki, Niin jo päättyis sulta kurja retki!
Miksi ei olisi hän suostunut kauppaan, koska Jukolan jylhissä metsissä monenkaltaiset ja summattomat hyödyt olivat hänelle tarjona. Mutta vallan tyytyväisinä kääntyivät veljekset takaisin kartanosta, saattaen kotiansa iloisen sanoman.
Mutta toimikaa nyt miehissä, että isänne taipuu kauppaan ja tämä lohko tulee meille kokonaan, kuten jo hänellekin sanoin. Kyllä luulen, että ukko taipuu, sanoi Hemmi. Ukon taipuminen riippuu meistä Tuomaan kanssa ja varsinkin, jos hänelle mieliksi maksatte muutamia satoja enemmän kuin näistä tiloista, kun Kentässä on kartano parempi. Kartanosta me emme välitä, kuten olen sanonut.