United States or Eswatini ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vuorten äyrähät kaikuja loi, Kunnahat kumajaa Hongikot humajaa: Lilja mun lehmäni hoi! Kalkatus kellojen uupuvi, toipuu, Lehtien liipotus raukenee, Metsä jo vaijeten unteloks voipuu. Paimenen hoilotus, Kutsuva loilotus Yksin nyt korpia kiertelee. Usvia huokuvi lammikon pinta, Yö on ja päiväkin karkuhun saa. Kas kuin tummeni metsikön rinta, Varjot taajat sen verhoaa!
Ja niistä tuli kuitenkin molemmista, ainaisesta toivosta ja ainaisesta kieltäymyksestä, elämäni vastainen sisältö. Minulle jäi hänestä jälelle: Niin se on ja niin se on menevä. Heitin sinulle siinä valkenevassa aitassa ikuiset hyvästit. Päivä nousee, joku varpunen tirskahtaa. Ei kuulu enää rastaan huilu, kumajaa vain kosken tumma torvi.
Miksi mustalla murheen hunnulla luonto tässä verhoaa? Miksi kellot kumajaa, kaipaavasti kaikuaa? Miksi soipi Suomen kannel suruisasti näin? Siksi seisoo surun saatto kalman kartanolla nyt, Kun on meiltä miehistämme surman saaliina sortunut, rakas, hellä Eliaamme mennyt. Siksi soipi Suomen kannel surun virttä haikeaa, Siksi hylkää sydämemme murheen tunteili' ainiaan.
Jos meissä Luojaan luottamus Ja urhotöihin uskallus On juurtunut, niin tulkoot vaan, Ken tohtii, ilkkumaan. Oi, kuullos, veikko! Kuulethan Kuin korpi kumajaa. Sen ääntä ihannellahan Miel' aina halajaa...... Siell' uhkuu kosket kohisten, Ja metsä kertoo humisten Säveltä kehtolauluni. Mun synnyinseutuni! Tään seudun e'estä rakkahan Mit' antaa soisinkaan? Oi, henkenipä varmahan!
Jos he jotain puhuvat, niin tehnevät sen kuiskaamalla. Kello kalahtaa ja päättyy kolmeen läppäykseen. Kuulen, kuinka se kumajaa, kuulen, kuinka kumajaminen yht'äkkiä katkeaa. Asemanvartija sulki kädellään äänivirran. Sitten on sekunti, pari, hiipivän hiljaista äänettömyyttä. Ei risahdusta, ei Luojan luomaa liikahdusta.
Ahne on Panu, perso tavaraan, vaan sinne meni isot perinnöt. Vei appi kultansa, hopeansa Valamoon, siellä vaskensa luostarin kelloissa kumajaa. Sen sai, lähti merta edemmä kalaan. HELUNA Kun ei tuo toki teitä ottanut? Sanotaanhan aikoneen. ILPOTAR Ei ole akkansa osannut lapsiakaan tehdä kuin tuon yhden poikaruikaleen. Sekin on tullut äitiinsä. Ei tule Joukosta tietäjää.
Kas, kirkastuvan näet pohjoisen taivaan, Näes, kuinka sumu se kohoaa, Tuoll' liittyvi hiljaa laiva nyt laivaan, Ja kuule, kuink' kumajaa luto maa! Kaikki sä saat sanan lausumisvaivaan, Tuhansin miehiä matkoilles, Tuhansin laivoja lahdilles! SKULE KUNINGAS. No sano siis tuo sana!
"Jo kolme... Ui! miten tuskauttavalta kuuluu, kun vasarat lyövät vieteriin ja syvä hautasointi kumajaa pöytäkellosta ... kello on kolme. Vanha puuviisari lytistyneessä tuvassamme Joutsenvedellä osoittaa sekin kolmea ... ja ne kaikki makaavat; äitini kenties rukoilee!? Kenen edestä?"
Koski rantojensa kuilussa kumajaa tummaa syvää säveltään, yölintu kuusessa nakkelee sen yli sirautuksiaan, milloin pitkiä kuin nauhoja, punaisia, valkoisia, keltaisia, milloin lyhyitä kuin helmiä, lasisia, hopeisia, kultaisia, ja kun se visertää, silloin ei kuulu koski, mutta kun se hetkeksi lakkaa, silloin kuuluu taas koski hennon kurkun värinä voittaa vesien kurimon tohisevan torven.
Yksin töllin seinuksella istuu lapsonen, Huonehia rakennellen hietaäyrääsen. Hän hiljaksensa hyräilee Ja tuumielee, laulelee Niin huoletonna, surutta, Kuin lintu keväimen. Mutta soitto kumajaa, maan pyhyys vallitsee. Lapsi töllin seinuksella hänkin vaikenee. Takoa kaukaa vainioin Kohoopi juhlallisna noin Nuo huiput Herran temppelin: Hän sinne katselee.