United States or Austria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitä sinä löpiset, Heikki, pienestä kipinästä syttyy iso tuli ja leikistäkin voipi tulla iso tora. Te ette vielä liki mainkaan tunne toistenne luontoa, varoitti äitini. Silloin en tahtonut minä juttua jatkaa vastoin äitini kieltoa, vaan heitin itseni sänkyyn.
Mutta rouva ei sitä pannut huomioon. Hänellä oli kiire ja sanoi vaan: Tahdon huomauttaa Irenelle, että mene nyt näyttämään sulhasellesi huoneustoa, johon tulette asumaan. Sitte hän kääntyi pois toimiinsa. Pian olimme alakerrassa. Kevyen keepin autoin Irenen hartioille, itse heitin päällystakin päälleni ja katuoven kautta kiersimme viereiseen huoneustoon.
Välistä menee koskelle kiihkeänä, joka jänne vireessä ja nivelhermot kihelmöiden, välistä taas välinpitämättömästi: otan, jos annetaan, ei tuolla niin väliä. Tallustelin tuhat kertaa tutun tien Välisuvannon arkulle. Lapoin laiskasti siimaa pari vavan pituutta ja heitin. Pyydys teki kaarensa ja tuli tyhjänä takaisin.
Heti aamulla herättyäni aioin lähteä matkalle, mutta mummo ja ukko eiwät minua päästäneet eineettä, joksi he nyt keittiwät kaloja. Syötyäni ja kyseltyäni heiltä tietä, heitin heille kiitokset ja jäähywästit ja lähdin matkaan.
Ja minä heitin sen ikkunasta sinulle. Voi sun suutari! Se kai meni sitten tuulen mukana. Hellonen. Niin kaiketi.. Kuin vihurilla pyyhkäisty. Maiju. Kalle! Sinä olet kumminkin niin herttainen »hemmo» ja kaikkea tuota. Minä annan sinulle anteeksi! Hellonen. Minä kiitän! Ei sille voi mitään, kun pitää laiminlyödä »henttunsa» palveluksessa ollen sekä jalkasin että ratsain.
Ohuen kädessäni olevan kirjeen taitoin minä sitä vastoin yhteen, pettyneenä toivossani. Siinä ei ollut mitään isäni uudesta asuinpaikasta, ei sanaakaan isäni oloista, Claudius-nimisistä ihmisistä, eikä isäni ja heidän keskinäisestä välistänsä. Minä kavahdin seisomaan ja heitin kirjeen lippaasen. Ah! mitähän minä huolin vieraista ihmisistä!
Niin erään heistä kutsuin kuiskuttain ma syrjähän ja lausuin: »Erehdyt, kun apinaksi minut luulet vain.» Ja pois ma naamion heitin nyt. Hän ensin hämmästyi, se totta on, mut hetkeks vaan ja kohta hymyillen hän kasvoiltaan myös otti naamion: Kas kummaa, hänkin oli ihminen! KES
Kymmenvuotiaana minut lähetettiin Englantiin, koska holhojissani vihdoinkin oli herännyt joku tunto vastuun-alaisuudestaan; ja muistanpa vieläkin surun, jolla heitin metsäläis-elämäni, antautuakseni sopivaisuuden ikävän kurin alaiseksi.
Mutta ei se ollutkaan Liisu. Hän vilkaisi kelloa. Neljänneksen yli yhdeksän. Paljoko lienee ollut silloin kun Liisu meni? Kauvan hän oli viipynyt... Tunnin varmaan. Mutta tuossapa hän viimeinkin oli. Nooh ? Mitä niin? Vastausta? Ettehän käskenyt sitä odottamaan. Heitin kirjeen kyökkiin, en minä Sanni neitiä tavannutkaan. Ei vastausta odottamaankaan ... aivan oikein. Kuka kirjeen otti vastaan?
Noista sanoista tulin minä joltisestikin hyvilleni, luin vielä kerran aapiseni läpi ja heitin itseni iltarukouksen luettuani levolle.