United States or Timor-Leste ? Vote for the TOP Country of the Week !


Huomattiin pian että seutu tämän kosken ympärillä oli yhtä väkirikas kuin mikään muukaan paikka täällä koskien varrella. Suurien sotarumpujen hälinä kutsui pian jokaisen yksinäisen tai viipyvän kalastajan joelta ja jokaisen metsästäjän rannikkometsistä taisteluun. Stanley asetutti leirin tiheään metsään.

Enempää ei tyttö saanut sitä selitetyksi, kättään huiskuttaessaan ja taas itkuun purskahtaessaan. Juha riensi koskelle, Karjalan miesten valkamaan, johon toisten lähdettyä eilen oli jäänyt Shemeikan venhe. Se oli poissa. Hän riensi alemmaksi niemeen, josta voi nähdä kosken alijuoksun. Ei näkynyt muuta kuin valkeat kuohut mustaa pilveä vastaan, ja lohi loikkasi ilmaan niskasuvannossa. Turhaa se on!

Irti oli raiskaajan reestä reutoutunut ja kuohuun kurja heittäytynyt. Siellä on Annikki ja kostoa sinulle, Panu, kosken kurkulla huutaa. Lieneekö ollut Annikki? Kenen lienee tämä päähine? ja Jorma veti kirjaillun hunnun povestaan. Katajaan oli tarttunut, siitä sen löysin. Annikin hunnuksi se tunnettiin. Kun lienee ollut Annikki, niin olkoon!

Koskelan talon kohdalla olewan kosken päällä olewa suwanto oli lyhyt ja sen niskaan oli myös kokoutunut hirmuinen jää=pato, joka yllytti weden ylipuolellansa tawattoman korkealle ja painoi kowasti edessään olewaa jääpatoa; ainoastaan koskien wälissä olewan suwanteen jää näytti wielä hetkisen woiwan wastustaa tuota hirmuista woimaa, mutta nyt sekin jo lohkeili kappale kappaleelta yliwoiman alla, ja wäliin wapisi koko suwanteen jää, niinkuin haawan lehti, tuon ruskeen ja paukkeen tähden, jota jää=pato piti tuolla ylempänä.

Tie vei ensin alaspäin ruishalmeen halki, sitten nuoren ahon reunaa, sitten vesakkoa, laskihe vesiperäiseen painanteeseen, josta kuului kosken kohina ja näkyi hyppiviä kuohuja puitten lomitse. Katosi koski sakeamman viidan taa, tie nousi niitylle, niityltä pellolle ja siitä pihaan.

Silloin kävi Panun emäntä koivuun kiinni, joka vainajan pään pohjissa kasvoi, ja sitä halaillen valitti: Voi ainoiseni, Annikkini, lempilapseni, tytär tuiretuinen, onneton sinuas: hoidin, huolehdin äiditöntä, sanatonta vaalin, varjella koetin maan alle maireheni, kosken kuohuihin kultaseni, silmäteräni suosittuni voi omani, voi iloni, sinua ikäni kaiken, elinikäni suren, huolin, hoilaelen...

Tukinlasku on laannut, myllyt pysähtyneet, myllymiehet poistuneet, kaikki kosken väki mennyt levolle. Aurinko laskee, mutta sen valo ei sammu. Sitä on kaikkialla, mutta sen varjoa ei missään. Pohjoiseen päin antava aitan pääty ja kukkiva pihlaja sen takana ovat muita valoisammat. Koski kohisee yöllä toisin kuin päivällä.

Jesuiitta vilkaisi ikkunaan, jonka alla mahtavan kosken aallot kolkosti pauhasivat talviyön hiljaisuudessa. Kas sinua, huudahti Lucia katkerasti nauraen, sinä pelkäät minua, sinä mahtava, joka hallitset valtakuntia ja omiatuntoja! Sinä pelkäät, että miehen kädellä heitän sinut alas kosken ammottavaan kitaan. Turha pelko ... minä olen vaan nainen, ja sentähden taistelen minä naisen aseilla.

Tiedättehän, parkkilasti on korkea, jos korkea ja heilakka, jos heilakka niin kevättulvaisen kosken nujerrellessa ja röyhyytellessä venettä sinne tänne ylös ja alas, oli lasti horjahtanut toiselle laidalle. Silloin yksi humpsaus, vene kumoon ja miehet suinpäin parkkikerppujen sekaan lorakkoon, jossa kosken kuohu nieli syvyyteen, kuin sannan jyväset mereen.

Jokainen rengas siinä on yhtä tärkeä kuin toinenkin, kaikki ovat ne kokonaisuudelle yhtä välttämättömiä. Ja kokonaisuus itse on kuin triumfikaan, jonka alla kosken väkevässä pauhussa kuuluu elämän ihmeellinen meno. Surullisen suuri osa niistä, jotka meillä pidetään taiteilijoina, eivät ole muuta kuin sellaisia, joita on tapana kutsua diletanteiksi.