United States or Switzerland ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Mutta minä rukoilen sinulta yhtä: kun se päivä tulee, ja se tulee varmasti, jolloin sinä alat inhota verenvuodatusta ja rikoksellista himoasi, vieläpä päämäärääsikin, joka vaatii sellaisia tekoja niin kutsu silloin minua. Minä riennän luoksesi olinpa missä tahansa, ja taistelen, kunnes olet vapautunut noista hornan voimista, vaikka menettäisin henkeni taistelussa."
Joukost' ei joku muu sopavälkkyjen ehkä akhaijein tuntene, kuinka ma taistelen, vaan sinä totta sen tiedät." Vastasi Idomeneus, jalo Kreetan urhojen päämies: "Tiedän, kuink' olet uljas, miks sitä selvität suotta?
Mutta mikä siitä lopuksi tulee? Sitä en tiedä. Koettaa kumminkin tahdon ja taistelen siksi kunnes murrun. Mutta miksi minun oikeastaan täytyy epäillä? Niin. Mistä tämä tuska? Tuntuu siltä kuin se olisi perisynti minussa. Onhan se aina ollut niin kauan kuin muistaa jaksan ainoastaan vähäisillä loma-ajoilla. Olisiko tämä kaikki perintöä? Melkeinpä hymy huulillaan!
Ehkäpä, jos käyttäisin voimaani naisia kohtaan, huomaisin heidät vielä heikommiksi itseäni ja siis voittaisin heidät; mutta minä taistelen urhoollisia miehiä vastaan, ja heidän verrallansa olen minä vaan heikko nainen. Mutta taistelkaamme naisena, minun voimani on minun heikkoudessani.
Ihmiselle voidaan tehdä väki-valtaa; mutta ei taiteilijattarelle. "Voikaa hyvin, kallis, jumaloitu ruhtinaani! Varjelkoon Jumala Teitä kaikilla teillänne! Muistakaa minua; mutta älkää surko minua kuitenkaan! Klairon ei petä koskaan itseään, eikä pyhää taidetta. Vaikka turvaton vaimo, niin taistelen kuitenkin urhokkaasti vihollisiani vastaan.
"Vaan heillä on hyvin pieni armeija." "Melkein joka mies on vapaaehtoinen, sire". "Pöh, värvätyitä!" lausui hän ja teki kädellään liikkeen aivan kuin olisi pyyhkäissyt ne edestään. "Minä nousen maalle sadalla tuhannella miehellä Kentissä tai Sussexissa. Minä taistelen suuren taistelun ja voitan menettämällä kymmenen tuhatta miestä. Kolmantena päivänä olen Lontoossa.
Ja en lepovuonna mä syntynyt, Vaan sota oli ankara silloin; Sen pauhussa viettelin vuosia Siit' ain' ilotyöni on taistella, Kun on sota myrskyisä milloin. Näin kuohun mä aikani koskena Ja lemminpä lietona hetken, Mä taistelen toivonpa voittoa, Kun armahan äitini helmassa Olen päättänyt melskeisen retken.
Ja minä myös, minä taistelen myöskin tämän herran kanssa, sanoi Aramis, tullen vuorostaan kokouspaikalle. Niin, mutta vasta kello kaksi, sanoi d'Artagnan yhtä levollisesti. Mutta mistäs syystä sinä taistelet, Athos? kysyi Aramis. En todella sitä oikein tiedä, vaan hän loukkasi minua kipeästi olkapäähän; entäs sinä, Porthos?
"Menkää, jos mieli tekee!" herttua ärjäsi. "Vaikkapa jäisin aivan yksinäni, taistelen kuitenkin!" Koko hänen Burgundilainen ja Flamandilainen ritaristonsa päästi uljaan sotahuudon vastaukseksi ja asettui järjestykseen hänen taaksensa. Hänellä itsellään ei kuitenkaan ollut paljo toivoa. Kun hän pani kypärin päähänsä, irtaantui sulkatöyhtö ja putosi maahan. Jalkaväki pakeni jo ensi kahakassa.
"Rukoile nyt puolestani, äiti", sanoi hän Esterille, kun hän astui isän luo kalpeana ja silmät omituisen tummina ja syvinä, niinkuin ne tavallisesti olivat hänen ollessaan liikutettu, "nyt taistelen elämäni ensimmäisen suuren taistelun..." Ester puristi häntä rintaansa, vasten ja kuiskasi: "Rukoilen puolestasi, poikani, ja seuraan sinua koko sielullani..."