United States or Syria ? Vote for the TOP Country of the Week !
«Antakaa minun katsella tuota kirjaa!« sanoo hän lukkarille, ja tämä, joka ei mielellään tahtoisi panna kirjaa lumiselle portaalle, että voisi auttaa kirkkoherraa reestä, sanoo: «Vie kirja sisälle tuvan pöydälle!« Johannes seisoi ihmisjoukossa raamattu kädessä. Hän oli avannut ensimäisen sivun, jolla olivat Mooses ja Aaron kuvattuina.
"Laagje, näet, ei ole kuullut mitään tuosta onnettomuudesta, joka meitä kohtasi viime talvena. Siitä on jo kohta vuosi." "Viime vuonna joulun aikana?" kysyi Laagje uudestaan. "Niin, joulunaatto-yönä. Me olimme matkalla Koutokeinoon, saadaksemme lapsen kastetuksi. Silloin hyökkäsi susilauma päällemme, porot säikähtyivät niin, että Magga, joka ajoi lapsen kanssa, putosi reestä, ja lapsi oli poissa."
Sitten se nousi vaivoin ylös reestä, katseli alakuloisesti kynttiläin valoa ympärillään, astui muutamia askelia, horjui eteenpäin, huokasi syvään, ja oikaisihe liikkumattomaksi kuninkaan eteen. Käytiin sitä tarkastamaan se oli kuollut, ja laakeriseppeleensä, jonka Kaarle-kuningas niin kauniisti oli antanut sille takaisin, se oli pudottanut voittajansa jalkain juureen.
Yhdellä hyppäyksellä hän oli ulkona reestä, ennenkuin kauppias oli ehtinyt sanoa sanottavansa loppuun, ja heittäytyi päätä pahkaa lähinnä seuraaviin ajopeleihin, jotka sattuivat olemaan täynnä orkesterin soittimia. Bassoviulun päällä istuen hän ajoi sinä yönä Porvooseen, riemuissaan tästä onnistuneesta tempusta.
Ajattele'pas vaan, tornikello kaukana Venkerässä löi yksi, kun tulin Siltalaan. Vastaanottamiseni oli erinomaisen. Tungettiin ympärilleni korkeilla tervetuliaisilla, eikä sallittu nousta reestä minun, ennenkuin koirat, susien tähden irti päästetyt, jälleen olivat kahleissa. Tiedätkös ylhäällä siellä on lunta kaksi vaaksaa.
Mutta kerran sitten heidän ajellessaan yritti Arnold Esteriä suutelemaan... Nuolen nopeudella hyppäsi Ester reestä ja katosi illan hämärään. Arnold suuttui, oli pitkät ajat Esteriä etsimättä, sillä sellainen nolaus oli hänelle sattunut ensi kerran. Ylpeä oli Arnold.
Tuo oli niin outoa näin juhlan aattona, että Larsson meni matalan ikkunan ääreen ja hengitti lasiin nähdäkseen, kuka semmoisessa pyryssä oli liikkeellä. Kahden hevosen vetämä reki pyrki vaivalloisesti kinoksien läpi pihaan päin ja pysähtyi rappujen eteen. Kaksi turkkeihin puettua miestä nousi reestä.
Sillä aikaa oli Mariakin noussut reestä ja katseli ihmetellen ja iloisena ympärilleen. Hänen oli ollut hyvä olla mustassa samettiturkissaan ja pehmeässä nahkareunuksisessa päähineessään. Taivas kaareili tähdikkäänä hänen yllään, ja metsän takana kuumotti nouseva täysikuu.
Ilta se joutui kolkon synkkänä vain. Yhä kiiruhtaa koki vanhus, kulkushelske kun äkkiä soi sekä, täyttäen ilman, korvia yllättää. Hän säikkyin hoippuvi syrjään, hankeen vaipuen, katsoo taa. Isoäänisin elkein korskana hoilasi vain ajomies. Ohi juoksija kiiti ohjin hellitetyin, kun »Iltaa, Pistoli!» kuului reestä, ja vauhdissaan ori seisahtui heti kohta.
Silloin kalahti kello kirkon tornissa julistaen ikäänkuin vahvistuksen uhkauksiin. Ovet avattiin, ja väkeä tunki sisään niin paljon kuin sinne mahtui. Toiset jäivät ulos papin ja voudin tuloa odottamaan. Panu oli asettunut väkijoukon taa rappujen viereen, kirkon ovesta tulevan valon varjoon. Siinä ei kukaan häntä huomannut, mutta hän näki voudin ajavan rappujen eteen, nousevan reestä ja menevän kirkkoon. Pienenläntä, keski-ikäinen mies oli vouti, ei ylpeillen tullut, vaan kehoitti suopeasti ja siivosti väkeä antamaan tietä. Kohta sen jälkeen soi taas kirkonkello, ja pappi tuli astuen kirkkoon.