United States or Morocco ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja samassa kun hän oli sen lopettanut ja mauskauttanut suuta hevoselleen, alkoi hän kohta uuden ja uudella nuotilla: »Mitä minä huolin, kun poika olen nuori ja maata olen kulkevainen, isä multa kuoli ja äidin otti huoli, vaan en mä ole surevainen.» Oli verraton se tapa, jolla hän laulunsa esitti.
TUURE. Vai niin, pikku noita, sinä tulit kuitenkin! SIIRI. Huolitko minut polvellesi? TUURE. Huolin, jos olet oikein kiltti ja hyvä. SIIRI. Minä koetan parastani hetkisen. Tuure! TUURE. No niin. Se tapahtui luistinradalla. Sinä olit niin viehättävä! SIIRI. Olinko? TUURE. Mustassa, vyöttävässä puvussasi, jossa oli harmaa turkisreunus. SIIRI. Ja hattu sitten!
Hyvä, ettei tarvitse minun häntä nähdä. Pysyköön vaan poissa, en välitä vaikkei hän ikinä palajaisi. Mitä minä huolin, veitikka nuori MAUNO. Minuako noin peljästyit? ANNA. Yhtenään sinä olet kiusaksi ja vastukseksi. Etkö malta pysyä siunaaman hetkeä täältä poissa. Ja mitä teet noilla airoilla? Eihän niitä, tiedämmä, Sorsakosken aholla tarvita. MAUNO. Ellei siellä, niin totta muualla.
Hän vihasi tuota «kirjatoukkaa«, ja kumminkaan ei hän voinut kieltää, että tuossa nuorukaisessa oli jotakin, mikä hänen sydäntänsä veti hänen puoleensa. «Oh, mitä minä hänestä huolin!« sanoi hän usein itsekseen. Mutta kun hän kadulla tapasi Johanneksen ja tämä lakkia nostamatta, huomaamattakaan häntä, meni hänen ohitsensa, vihastui hän ja päätti kovasti kostaa. Kevät oli jo tulossa.
Oi, se olisi ollut parempi, jos hän olisi jäänyt kätkönsä nurkkaan, kuin että hän ryysyisissä vaatteissa tulee ja sanoo: minä, kerjäläinen, olen veljesi!!! Mitä minä hänestä huolin? Mitä hän minulta tahtoo? Onko se rakkaus, joka on pakoittanut häntä tänne? Ei! Ahneus, häpeällinen ahneus vaan!
Kansa piti minua noitana, oppineet pitivät minua puoskarina. Mitä minä siitä huolin? Etsin, mutta en löytänyt. Kompassi ilmaisi minulle, että nuori narri Bertelsköld oli jossakin yhteydessä aarteen kanssa; minä tutkin häntä, mutta huomasin pettyneeni. Eräänä päivänä kävi kompassini erinomaisen levottomaksi; kohta senjälkeen se pysähtyi ja viittasi suoraan alaspäin.
Sinä saat, kuuletko, sinä saat sen. KERTTU: Mitä minä huolin sinun lippaistasi, sinä ylpeä mies! Sinut itsesi minä tahdon, sinun, lämpimän veresi minä tahdon. Haa, sinä kalpenet, armas! Tunnetko sinä vampyyrin huulet? GRANSKOG: Onko nyt maailman yö? KERTTU: On. Me olemme kaksin. Ei kukaan näe meitä. Ei muut kuin yölamppu. Tunnetko sinä sen ruusunpunaisen valon?
BERTHA. Ei vettä, viiniä sen pitää olla. Kas tässähän onkin. Maljanne, rouva! BERTHA. Minä olen nyt semmoisessa omituisessa mielentilassa että huolin viis siitä mitä muut minusta ajattelevat. Niin, sehän on luonnollista. Emmekö ole vapaita indiviidejä, emmekö itse määrää elämästämme. Ja mitä nuo muut ihmiset sitten ovat? Joukko outoja olennoita, joiden naamoja tuskin toisistaan eroittaa.
Mutta mitä aattelen ja puhun minä mieletön, hullu tyttö! Minäkö lemmistyisin noihin miehiin, minä? Vale! ANNA. Ja jos niin tekisimme kaikki, mihin joutuisimme viimein? Siipoiksi Kyöpeliin! LIINA. Mitä huolin siitä? Mene! Murkinan hetki on lähellä. ANNA. Minä riennän, fröökinäni, minä juoksen! Kasvattajanko huolta ja kaipausta?
"Kyllä minä huolin, mitäs minä turhia kyselisin," sanoi Heikkilä, "mutta sen tahdon ilmoittaa, että meillä tarvitsee tehdä työtä saantonsa mukaan, enkä minä nyt ensinnä voi sinulle suurta palkkaa maksaa. Vaan jos näytät mies olevasi, niin sitten lisään tästä saat nyt hiukan pestin," jatkoi hän, antain Jussille markan rahan.