United States or Bangladesh ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaukaa kuului iloinen laulu, ja kaksi iloista ylioppilasta tuli astuskellen pitkin tietä puitten välitse. Ensiksi lauloi toinen heistä yksinään ja se laulu kuului rastaan laululta, ja sitten kumppani yhtyi lauluun, ja nyt se kuului kuin myrskyn kohina sen lentäessä yli kedon.
Heidän ennakkoluulonsa ja mielipiteensä ovat yhtä piintyneet ja yhtä mahdottomat järkiperäisesti puolustaa kuin tikan rakkaus pesään puunkolossa tai rastaan mieltymys keinuvaan kotiin. Hero ja Leander, jotka parhaillaan järjestävät uutta kotiaan, ovat siitä tuoreena esimerkkinä.
Mutta pikku Theklan ääni oli syvä, luja ja heleä, kuin rastaan; vaan Evan oli niinkuin kyyhkysen, joka leppeästi kuhertaa kaukana hiljaisessa metsässä tuskin mikään ääni ensinkään ruumistunut rukous, niinkuin seisoisit hänen sydämensä kynnyksellä ja kuulisit sieltä sisältä hänen onnellisten, hurskaitten, lapsellisten ajatuksiensa soiton.
Hely raukka, hänkin joutui sopimattomaan paikkaan. Voi, jospa saataisiin orpo raukoille omat kodit.» Iiri otti hatun päähänsä ja läksi niemelle kävelemään. Rannalla oli eräässä kohden kallionkieli, joka pistäysi lahteen. Iirin oli tapana istua siellä illoin kuuntelemassa rastaan laulua, ja sinne hän nytkin meni.
Tahtoisin päästä suureen kuuseen, joka kasvaa portin pielessä, vaan en näe keinoa miten sinne kiivetä. Siellä sanotaan olevan oravan pesä ja rastaan pesä ja latvasta näkyy Jortaninkallio ja koko järvi ja kirkonsalmi ja haudankaivaja ongella Koiraniemessä. Se on liian paksu reisittäväksi eikähän ulotu kädet edes sen ympäri. Alimmat oksat ovat niin ylhäällä, etten pääse aidan päältäkään.
Hän vaan kertoo, kuinka hän edellisenä iltana kävi mataramaalla ja kuinka siellä kuuli rastaan laulavan naimattoman tytön ja naidun miniän erilaisesta elämästä. Ja näin oli kuulunut rastahaisen laulu: »Valkea kesäinen päivä, Valkeampi neitivalta; Vilu on rauta pakkasessa, Vilumpi miniävalta.
Puhelin vaan rohkeasti, en ollut tietävinäni, että olisin mitään vailla. Ukko väliin aina syyteli päälleni pitkiä katseita, näytti siltä kuin olisi arvellut: napit ovat liian pitkät, housun paikat liian huonolla langalla ommellut, kun paikan laidat lepottavat irti kuin kerjäläisen laukun kieli, kengät röhöttävät kuin venäläisen piirakainen ja lakki kuin vanha rastaan pesä.
Se on verrattava karjankellojen kalinaan salolla, paimenten huiluihin ja hoilotuksiin, tuulen tohinaan, laineen lipinään ja myrskyn sanattomaan sohinaan. Sen yliasteita kuvaa käen kukunta ja rastaan raksutus kaikuvin, sointuvin kielin. Ei se mitään selvää sano, ei ajatuksia anna, mutta kuulijat se tunnelmiin erivärisiin tuutii, kunkin eri kehityskannan, luonteen ja mielentilan mukaan.
Terät orvokkien Maanpinnan kaiken sinertääpi sitten; Kas, silloin peippo laulaa laaksossansa Ja visertääpi virttä rastaan kanssa: Käy laakso laaja pukuun vihantaan Ja keto koht' on kesäpuvussaan. Ja sitte saapuu tänne satakieli! Voi, Luojain, kuin hän soittaa soreasti! Niin sulosti, jos toiste surkeasti! En tiedä miksi mulla muuttuu mieli Niin kummalliseksi, kun laulaa hän! Kuin kummallista!
Silloin polvistuin ja rukoilin Jumalaa, että saisin tulla runoilijaksi ja rastaan lailla laulaa ihmisille siitä, jota ei kenkään voi ikinä nähdä, mutta joka kuitenkin elää jokaisen sydämessä... Ja tänään kirjotin siitä vähäisen, tahdotko kuulla?" "Kernaasti, rakkahani", vastasi Ester kyynelsilmin.