United States or Montserrat ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sen meihin päin olevan sivun muodosti tumma kallioseinä, jonka railoissa kasvoi kuolemankouria ja orjantappurapensaita. Etäisyydessä kohosi eräältä kummulta ilmaan harmaa savupilvi. "Seuraamalla tuota polkua tulemme pian Merripit Houseen", sanoi hän. "Jos teillä on tunti aikaa, niin saisin ehkä ilon esittää teidät sisarelleni."
Hänellä ei näyttänyt olevan aavistustakaan siitä halveksimisesta, jota toinen tunsi häntä kohtaan. Tai kenties hän oli siihen niin tottunut, että piti tämän äänensävyn itsestään selvänä. »Mitä sinulla oli ranskalaisten aikaan linnassa tekemistä?» tiedusteli Boleslav edelleen. Tumma puna lehahti tytön kasvojen ja kaulan ylitse aina alas rinnoille.
Tuo salaperäinen, puoleksi aistillinen vetovoima, jota pidettiin näille ominaisena, olikin vain suuren, läpi aikojen kahden vierasten kansanainesten välillä tapahtuneen yhtymisen eroottinen ilmaus: siinä olivat yhtyneet vaaleatukkainen, sinisilmäinen, ylevä ja arvokas pohjanmies ja tumma ruskeasilmäinen, vilkas, mielikuvitukselle altis, luonnon salaperäisyyttä uhkuva, mutta heikkoluontoinen, sorrettu lappalainen, joka vielä tänäkin päivänä suksillaan kuljeskellen laulelee surumielisiä laulujaan monen norjalaisen mielessä, vaikkei tämä rotuylpeydessään edes aavistakaan olevansa sukua sille kansalle.
Kylmää sumua liiteli ylempänä olevaa metsää vasten kuin harhailevat kummitukset kuolleiden seassa, mutta metsä itse oli tumma, melkein musta syyshämärässä; ainoastaan sieltä täältä loisti se koreampana, ikäänkuin jäähyväisiä hymyillen, missä syksyn kirjaamat lehtipuut olivat lehtevinä säilyneet suojassa myrskyiltä.
Onnellinen, ken rauhan saa. Kaunis on kuoleman kalpea kukka, tumma on Tuonelan impyen tukka, kukka se lapsia kutsuu ja varoo, impyen hapsia ihmiset haroo. Kultasiipiset karkelemaan. Multasiipiset multahan maan.
Katso kuinka vuorten kiireet tuolla kultasessa palossa kimmeltää. MARIAMNE. Ja tumma öljypuisto rauhallisna hengittää vuorten alla. RACHEL. Ole ilonen tässä ilon ja lemmen keskellä. MARIAMNE. Ole ilonen, meidän Canziomme. RACHEL. Huomaa kuinka kiharies kanssa hellästi leikitsen. MARIAMNE. Ja minä sun korean kätesi kanssa. RACHEL. Olenhan minä sun sisäres armas. MARIAMNE. Ja sun morsiames minä.
Hämärässä seuraavana iltapäivänä hiipi ihmis-olento kouluhuoneen aituuviertä... Halu saada nähdä edes vilaukseltakaan Inger-Johannaa, oli hänen pakoittanut yhä lähemmäksi ja lähemmäksi tulemaan. Nyt hän seisoi aivan ikkunan takana. Tumma olento liikkui vähän päästä sen edessä. Sisältä kuulti himmeä valo uunin suusta.
Oma tumma, salaperäinen syvyytensä, jota Johannes vihasi, koska hän ei saanut sitä tietonsa ja tahtonsa piiriin milloinkaan täydellisesti valloiietuksi. Niinkuin voi tiedemies epätoivon hetkellä vihata työnsä pettävää, kangastelevaa päämäärää tai taideniekka unikuvaa, joka alati väistyy hänen edessään. Ja jos hän pääsisi päämäärään, saisi tulkituksi, mitä mielikuvitteli?
Sinä suuri, sinä suloinen! Minun tumma, äänetön yö-orvokkini!
Kun tuon sinut uuteen kotiisi, odottaa jokainen parhainta sinusta. En sano kellenkään: pidä silmällä tuota poikaa, häneen ei voi luottaa. Omasta käytöksestäsi riippuu, josko kerran voit sanoa: luotan Pekkaan, kuin omaan itseeni." Pojan sydän sykähti ilosta, tumma puna levisi hauen kasvoilleen.