United States or Pakistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
KONRAD. Pyhästi siis lupaatte, mun herrani? HERMAN. Sen olen jo luvannut, ukko. KONRAD. Minä kiitän. HERMAN. Jos hän tulis, Konrad ilonen, mitä enkö antais minä! KONRAD. Ellei hän tule, pääni annan minä! TAAVETTI. Herra Fokas on tulossa. SELMA. Olkam valmiit! Hän onko jo läsnä? TAAVETTI. Eipä vallan. Tuolla niittukujalla hän tallustaa. HERMAN. Mutta kas sinä! TAAVETTI. Minä, herra?
Kuitenkin niin oli tyttö vähän sorrettu, mutta nyt on hän ilonen kuni lintu ja laulaa ... ja laulaa kuni pieni viheriävarpunen, hä hä! Hän on siis onnellinen? Niin ... niin, Jumalan kiitos; ja nyt ei enään ole mitään vaaraa ... sillä kas, nyt voi hän itse auttaa itseänsä.
Nätti likka naia pitää, jos hän ois kuin köyhä, Mitä likan rikkauesta, kun on muuten nöyrä. Tuopa likka minun on ja aina olla taitaa, Tuopa minun mielestäni maksaa rupilaita. Häijyntavalla surettaa tuon nätin likan perään, Jonka kasvot kuumottaa kuin aurinkoisen terä. Kunpa kulta vieressäsi hetken olla saisin, Suru lähtis mielestäni, ilonen ma oisin.
Oli kaunis päivä ja itse olin niin sanomattoman ilonen, että nyt olin vapaa, että nyt liitelin kotia päin, kaikkea tuota tuttua ja rakasta kohti, että kohta olin oleva siellä missä hän oli, kohta olin näkevä hänet, kuunteleva häntä ja puheleva hänen kanssaan, eikä nyt mikään epäilyksen eikä epätoivon ajatus päässyt mielessäni valloille! ja kaikkialla ympäristössäni näkyi olevan sama rauhallinen ja hilpeä mieliala kuin minussakin, kaikki näkyi tuntevan samaa sisällisen vapautuksen riemua ja samaa raitista elämän halua kuin minäkin.
Mutta kun sitten teossa koetin palvella omaa palvelijatani, niin minun piti pakottamalla pakottaa itseäni siihen, aivan kuin johonkin kuulumattomaan nöyrtymiseen, ja kun minä sain itseni pakotetuksi, niin olin siitä ilonen kuin lapsi jostakin urotyöstä!
Nyt näen minä minä en taida sitä kuvailla, en, sitä en minä voi. Sellaisia värejä, sellaista loistoa lempeydestä en minä ole ennen nähnyt. Nyt kuulen minä laulua, tuhannen tuhatta laulavan: kunnia olkoon Jumalan korkeudessa, ja maassa rauha, ihmisille hyvä tahto! "'Noh, mitäs sanot! "'Ah minä en tiedä mitä sanon olen vaan niin ilonen, niin ilonen; ah, niin ilosena en koskaan ole ollut'.
Oli mulla kulta kaunoinen Ja ilonen kuin aamu; Eikä muistostani koskaan men Se tyyni taivaanhaamu. Viel kuolon maassakin mun korvissani kaikuu
Jussi Koponen oli siitä ajasta alkaen, kun ystävät hänen heittivät, ollut merkillisen ilonen. Vaimonsa oli monta kertaa kysynyt mikä se olisi, joka niin häntä iloitti ja aina vastaukseksi saanut: "Tiedäthän sen yhtä hyvin kuin minäkin ... ikävä olisi ollut matkustaa pääkaupunkiin heittäen sinut kotiin.
Tästä luottamuksesta, joka oli Hannalle odottamaton, oli tämä niin kiitollinen ja niin ilonen, että ikävän kestäminen tuntui hänestä enää leikin asialta. Hän kätki tämän tapauksen syvälle sydämmeensä ja eli siitä pitkiä vuosia, näkymättömässä elämässä. Hanna muuttui sen jälkeen kokonaan.
Kaikkein enin (melkein yhtä paljon kuin Vasilista) piti Kerttu sentään eräästä aivan nuoresta luutnantista, joka hyvin harvoin pääsi heillä käymään ja silloinkin useimmiten valepuvussa ja myöhään illalla, sillä hän oli tykkiväenluutnantti Viaporista. Kuitenkin hän aina sisälle tultuansa riisui pitkän sivilipalttoonsa ja istui luutnantinpuvussa heillä. Ei hän ollut mikään niin erittäin kaunis, mutta innokas ja samalla niin ilonen ja lystikäs, että aina ja kaikissa asioissa puhui niinkuin olisi vaan pilaa laskenut, vaikka kysymys olisi ollut kuinka vaarallisesta tehtävästä tahansa. Semmoisista Kerttu piti. Ja sen päälliseksi taisi ruotsia, joten Kerttu sai hänen kauttansa selvän kaikesta mistä vaan halusi tietää. Kun Kerttu puhui paljon tästä ihastuksestaan, rupesivat muut sanomaan luutnanttia »Ihastukseksi». Niin että lapsetkin, kun ikkunasta näkivät hänen tulevan, huusivat: