United States or Vatican City ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eikös niitä sitten päreitä enää kiskotakaan? Entäs jos ei kiskottaisikaan. Sama minulle on, jos isäntä itse ilman toimeen tulee. Eikös se Pekka näe, mikä tuolta orresta riippuu? Kun isä tämän sanoi, katsahti hän ylpeästi lamppuun ja säälivästi Pekkaan. Pekka asetti pärepölkkynsä soppeen pystyyn ja katsahti vasta sitten lamppuun. Se on lamppu, ja kun se palaa, niin ei pärevalkeaa enää tarvitakaan.
Kun tuon sinut uuteen kotiisi, odottaa jokainen parhainta sinusta. En sano kellenkään: pidä silmällä tuota poikaa, häneen ei voi luottaa. Omasta käytöksestäsi riippuu, josko kerran voit sanoa: luotan Pekkaan, kuin omaan itseeni." Pojan sydän sykähti ilosta, tumma puna levisi hauen kasvoilleen.
Kumman vaikutuksen teki Pekkaan, kuin näki lukemattomat savupylväät, jotka pulputen kohosivat kaupungin savutorvista ja nöyrästi kumartuivat hiljaisen etelätuulen valtaan, ja väkeä kiehui koko kaupunki kuin muuraiskeko. Näytti siltä kuin ei enään sopisikaan muita. "Nuoret nuotalle menevät, vanhat vajoilla istuvat, minkä Vesalassakin, kuin on nuori isäntä lähtenyt markkinaan.
"Mistäpäs minä sen", arveli rovasti, "ehkä sanoi rakastavansa tahi tuota mieltyneensä Pekkaan?" "Ei se siitä mitään virkkanut, vaan niin sanoa mäjäytti, jotta 'vaikka ei olisi tupaakaan', aatelkaas 'vaikka ei olisi tupaakaan', sanoi." "Tahtookos se sitte Toppolan isäntä niin mielellään Annia?" kysyi rovasti.
Mitä sinä naurat? kysyi hän uudelleen, ponnahtaen jakkaralta, jolla istui, mutta laskeutuen samassa taas takaisin. Lähdetty kahteen pekkaan ota veikkonen omasi, äijä paha! hohohoo! Anja on ilmaantunut oveen Shemeikan taa, nykäisee häntä hihasta, kuin moittien. Shemeikka käännähtää ja aikoo, yhä nauraen, astua kynnyksen yli. Silloin parkaisee Anja: Varo, Shemeikka!
Se on omansa täällä metsässä pilalle ruostumaan." Tämä vastaväite tehosi Pekkaan. Hän otti pyssyn, katseli tuota kaunista uutta kivääriä ihailevin silmin, nojasi siihen ja sanoi: "Niin, tämä käsissäni voisin uskaltaa paljon. Se ei koskaan vie luotia väärään eikä petä laukaistessa. Voi, jos uskaltaisin sen ottaa!" "Uskallat kyllä, sanon minä. Se on selvä asia. Eikä siitä sen pitempiä puheita!
»Saattaa kyllä niin olla», sanoi Pekka. »Hän kerskaili eräänä päivänä niin, että parta vapisi, siitä että hänen esi-isänsä olivat ranskalaisia ja puolalaisia, vaan ei suomalaisia.» »Muistatko, mitä Armfelt sanoi meille eilen, kun taistelu alkoi?» kysyi Simo, Pekkaan katsahtaen. »Hän käski meitä taistelemaan hengen edestä.»
Renki puhui ja viittoili Pekkaan päin, tuli ja kahmaisi suuteita tukon hänen altaan, kohotti niitä ilmaan, Herralle näyttäen, ja nakkasi vihaisesti takaisin maahan. Sillä oli se ääni, joka sillä aina oli silloin, kun oli äkäinen siitä, että joku hevonen oli suoltanut. Herra ei sano muuta kuin: »niin, niin höm, öhöm», rykii ja aikoo mennä.
Kyllä se nyt siinä ruostumaan joutaa, sanoi isä, mutta Pekka ei enää puhunut mitään. Vähän ajan perästä hän rupesi kenkiään paikkaamaan. Kurotti orrelta päreen, pisti sen pihtiin ja istui jakkaralleen pankon nurkkaukseen. Me lapset huomasimme sen ennen kuin isä, joka, selin Pekkaan päin, kirvesvarttaan lampun alla veisteli.
Antti kun oli ripustanut palttoonsa naulaan naula oli messingistä, kahdella ruuvilla istutettu kiiltäväksi maalattuun seinään, ja vastapäätä oli peili vältti hän katsoa Pekkaan ja tervehti hyvin kylmästi vanhoja naisia, vaikka nämä olivat hyviä tuttuja hänen kotonaan.