United States or Kuwait ? Vote for the TOP Country of the Week !


Ai, ai, onko maisterikin täällä tyttöjä katselemassa, ilveili hänelle henkivouti, kun toiselta puolelta asioiltaan palasi ja yhytti maisterin sillalla vastaansa. Niin, tyttöjä, hehe, naurahti maisteri, eli tyttösiä tyllyköitä, niinkuin runoilija sanoo kauniisti ja kuvaavasti, hehe. Jaa, jaa, himonsa ne on hiirelläkin, veisteli toinen ja jatkoi matkaansa nostaen kättä hatun reunaan.

Sen juurella oli pulppuava lähde: vesi muodosti ensin lavean lammen, kirkkaan ja tyynen kuvastimen marmorikuistin keskelle, sitten se puristautui kahden ahtaan äyrään väliin ja virtasi puutarhan halki tunkien aina linnan sisälle asti ja vierien naisten asumusten läpi. Niinpä siis Tristan joka ilta Brangienin neuvosta veisteli taidokkaasti kaarnanpalasia ja leikkeli pieniä oksia.

Kyllä se nyt siinä ruostumaan joutaa, sanoi isä, mutta Pekka ei enää puhunut mitään. Vähän ajan perästä hän rupesi kenkiään paikkaamaan. Kurotti orrelta päreen, pisti sen pihtiin ja istui jakkaralleen pankon nurkkaukseen. Me lapset huomasimme sen ennen kuin isä, joka, selin Pekkaan päin, kirvesvarttaan lampun alla veisteli.

En jaksa sitä salata ... enkä välitä ... saakoon tietää ... saahan se sen kuitenkin. Ajakoon sitten pois, jos tahtoo, lähden takaisin. Tai iskeköön tuolla hakkurilla, jos haluttaa. Ja Marja kutoi ja tuijotti raukein, hajamielisin silmin eteensä tupaan, jossa Juha suumpana ovea veisteli jotakin. Näki hajanaisia näkyjä, niitä luokseen kutsumatta, niitä luotaan saamatta, vaikka sitä veltosti yritti.

Lähdin siis seuraavana päivänä matkaan jättäen toverini torppaan levähtämään edellisten päivien monien jalkavaivojen jälkeen. Mahalaan tultuani menin tupaan, jossa isäntä itse veisteli uunin luona jotakin kalupuuta. »Hyvää päivää, Mikkotervehdin minä ja istuin penkille. Hetkisen katsoi isäntä minua tuuheiden kulmiensa alta ja ärähti sitten: »Kuka ja mistä sinä olet

Uutela oli nyt täysin tyytyväinen koulunkäyntiinsä. Ja hän ilostui, huomatessaan taas voittavansa takaisin kipinän muinaista elämänhaluaan. Hänellä tosin ei enää ollut noita entisiä tulevaisuudensuunnitelmia ja Hovin uudestisynnytysriemuja, mutta hän tunsi kuitenkin kirveen heilahtelevan voimakkaasti kädessään, kun hän nyt kevätkorvalla seisoi uudella riihirakennuksella ja veisteli nurkkaansa.

Saat sinä olevan onnen, elon uuen armahamman; kohta itkenet ilosta, riemusta remahutellet." Siitä vanha Väinämöinen koivun soitoksi kuvasi. Veisteli kesäisen päivän, kalkutteli kanteletta nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen. Veisti kopan kanteletta, emäpuun iloa uutta, kopan koivusta lujasta, emäpuun visaperästä.

Mutta äänetönnä kolkassaan istui Lauri ja veisteli visasta pyssyntukkia. Siellä voimakkaasti lausuiltiin. »Poika niinkuin nurkanpää!» »Töppöset taivasta kohden, koska mies lyö!» »Muistatteko, veljet, kuinka makeasti Kolistimen Antti sai tästä kämmenestä tuonne vasten leukaperää?

Nyt loi hän silmänsä pyhään Walburgaan ja ajatteli että tämä tuska kentiesi tuli Jumalan veitsestä, joka veisteli kovaa ainetta, tehdäksensä siitä pyhimyksen, josta kirkkoherra oli puhunut. Vaan miksi hänestä juuri pitäisi pyhimys tulla? Hän olisi ennemmin tahtonut tulla onnelliseksi vaimoksi!

Hän jäi kannon päähän istumaan ja odotellessaan aikansa kuluksi veisteli keppiään suoraksi. Näkösen päästä jo Suomen herra huusi: Hyvästi menee, hyvästi menee. Toinen herra pölisi innoissaan ja kovalla äänellä, huitoi käsillään, pölisi ja pölisi, niin että korvat heiluivat.