United States or Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niilo jäi seisomaan oven suuhun eikä uskaltanut puhua; toisetkin olivat ääneti, ja siten kului hetkinen. Mitä oli tapahtunut? Knut näytti vanhentuneen siitä kuin Niilo hänen viimeksi oli nähnyt, oli kuin hän olisi kuoleman tautia sairastanut, ja nuorikko nojasi häneen kalpeana ja silmät ummessa, ikäänkuin ihminen, joka lepää taistelun jälkeen.
"Huomenna he aikovat panna toimeen ristiinnaulittujen kristittyjen näyttelyn. Ehkä sade sentään estää heidän aikeittensa toteuttamisen." Hän likeni Vinitiusta, nojasi hänen käsivarteensa ja virkkoi: "Mutta et sinä tapaa häntä ristinpuulla Coriolissa sinä hänet tapaat! Kautta Castorin! Sitä hetkeä, jona me hänet vapautamme, en vaihtaisi kaikkiin Rooman gemmoihin! Pian on ilta käsissä..."
Näitä hänen viimeisiä sanojaan kuullessaan nojasi hän päänsä kätensä varaan ja käänsi miettivän näköisenä katseensa huoneeseen päin. Olitko tuuminut mennä naimisiin minun kanssani? kysyi hän nöyrästi asentoansa muuttamatta. Toivon vielä, että niin on käyvä, vastasi toinen ja kumartui eteenpäin voidakseen paremmin häntä katsella. Sitä minä en ollut ajatellut, toisti Regina ikäänkuin itsekseen.
Sillä välin kuin hän teki tätä, oli se vaimo, joka jo oli puhunut, heittänyt pankkonsa lattialle ja, istuen pöyhkeästi tuolille, nojasi kyynäspäitänsä polviinsa ja katseli rohkeasti toisia. "Missä eroitus on! Missä eroitus, Mrs. Dilber?" sanoi vaimo. "Jokaisen on oikeus pitää puotia itsestänsä. Niin hän aina teki." "Se on totinen tosi!" arveli pesu-akka. "Ei kukaan enemmän, kuin hän."
Mutta kun lapsi huomasi isänsä, ojensi hän heti kätensä ja syliin päästyään nojasi päänsä isän rintaa vastaan, nyyhkytti muutaman kerran ja sitten lakkasi itkemästä. Isä kuivasi lapsen posket, silitteli hiuksia, eikä voinut olla painamatta pientä suukkosta pojalleen, jonka puhdasväriset kasvot alkoivat jo kirkkaina loistaa, kuin kevätaurinko. "Mitä?
Kaunis tyttö oli ristinyt kätensä, nojasi päätänsä toista käsivarttaan vasten, ja hänen kasvonsa olivat kauhean kalpeat. Nuorukainen lähestyi tyttöä ja tarttui hänen käteensä.
Juomasalissa, josta tavallisesti aina kuului hilpeä hälinä, seisoivat nyt goottien nuoret tuhannen- ja sadanpäämiehet ääneti ja surullisina tai kuiskaten tekivät toisilleen jonkin huolestuneen kysymyksen. Siellä täällä nojasi joku vanhempi mies kuolevan sankarin asetovereita akkunanaukkoon salatakseen äänekästä suruaan.
Pois ... heti, huomenna ja kuitenkin, mitä oli Erik sanova? Ei, se ei käynyt päinsä, ja huoaten nojasi neiti Hanna taa päin tuolilla. Heikko tuoli, joka oli täällä seisonut ehkä vuosikausia, uhkasi mennä rikki; hän nousi ylös ja meni noutamaan toista tuolia siitä huoneesta, jonka läpi hän äsken oli tullut, sillä täällä ylhäällä tahtoi hän olla koko illan ja odottaa Erikkiä.
Niilo nojasi siihen puuhun, jonka takana hän oli suojaa etsinyt, ja sielusta nousi harmillinen ajatus. Se tyttö, joka tällä tavalla lähti hänen tyköään, ei ollut milloinkaan häntä rakastanut. Hän oli hullu, joka oli hänen tuntoansa sydämmessään kantanut ikäänkuin siunauksen ja toivon ristinmerkkinä! Mutta nuorukainen ei ollut sillä mielellä, että hän voi panna kovaa kovaa vastaan.
Hän kääntyi äkkiä, kun Kenelm ilmoituttamatta astui sisään, pani pensselin ja palletin kädestänsä, riensi innokkaasti häntä vastaan, tarttui hänen käteensä, nojasi päätänsä Kenelmin olkapäätä vasten ja sanoi syvää liikutusta ilmoittavalla äänellä: "Mikä suru, mikä murhe siitä kuin erosimme!"