United States or Kosovo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä kartin nimittämästä tätä tunnetta milläkään nimellä enkä keskustellut siitä itseni kanssa; siksi kuin eräänä iltana, jona se oli erittäin voimakas minussa ja tätini oli jättänyt Doran, jääbyväisiksi huutaen: "hyvää yötä, Pikku Kukka", istuin yksin pulpettini viereen ja itkin ajatellessani: voi, mikä paha-enteinen nimi se oli, ja kuinka kukka kesken kukkimistaan lakastui puussa!
Kun ristiretkien ensi kiihko lakastui, alkoi kauppa itämaiden kanssa pian kehittyä hyvin vilkkaaksi. Sen johdosta tuotiin silkinviljelys jo 12:lla vuosisadalla Sisiliaan. Vielä aikaisemmin tuotiin sinne sokuriruoko, jonka kuningas Roger oli oppinut tuntemaan retkellänsä pyhään maahan. Moni meidän hedelmäpuistamme ja puutarhakasveistamme tuotiin myöskin tähän aikaan itämaista.
Hän kävi yhä heikommaksi ja lakastui kuin kukkanen, joka myrskyn kestettyään on jälleen kohottanut päänsä ihailemaan ilmaa, joka ei enää kuitenkaan ole sovelias hänen elämällensä. Hän oli uhrannut elämänsä armaansa ja isänmaansa tähden, mutta joita kumpaistakin oli onnettomuus kohdannut. Kolme päivää siitä, kun tapasimme Hanneksen Lyylin haudalla, vaipui hän vuoteelleen, josta ei enää noussut.
Me pidimme kuitenkin niin sydämellisesti toisistamme, Tyyraseni. Siitä on nyt piankin 35 vuotta kulunut. Minä surin katkerasti, ja terveyteni murtui vähitellen. Hänkin sortui sortui tavallaan ja kuoli nuorena nuoren tytön ikisuruksi ja lakkaamattomaksi kaipaukseksi; tämä tyttökin verkalleen lakastui ja kuihtui. Näetkös, pienoiseni, tuossa toisessa kotelossa huomaat kaksi sormusta. Anna minulle ne.
Sillä hän kostutti sitä valkoista lemmen kukkaa, jotta se imisi voimaa hänen sydänverestään ja kävisi punaiseksi. Ja kalpea lemmen kukka sen kalpean naisen sydämmessä kävi punoittavaksi sen voimakkaan naisen sydänverestä, mutta hetkeksi vain. Sitten se lakastui ja kuoli.
Kevähän ja kesän suri neito Häpeällä kultasäkkäräänsä: Kesäiset kun rusoitteli ruusut, Poskuetpa vaalenivat immen; Lakastui kun syksyn kukkasarja, Sammuneena vaipui neidon silmä. Et suosioa voittavan Sä näy vaimos rakkahan; Mik' ihme, jos en vois mä siis Mieliksi laulaa maailman, Jok' on kuin tuhatpäinen hiis? LYHYT KES
Hän lupasi minulle suurimman palkinnon, mitä koskaan on woitu wäärästä teosta tarjota, mutta liian korkea, jalo ja pyhä oli Elsa niin saastaisen työn palkinnoksi. Se oli niinkuin saastainen so'aistus hänen puhtaalle sydämelleen, se ei kestänyt sitä, se katkesi ja lakastui. Miksei häntä oikealla hetkellä suotu minulle? Miksi minut pakoitettiin häntä tuolla tawalla ansaitsemaan?
Se lakastui, sen sielu oli pois: Se sinne jäi miss' asui lempensä, Jäi partahalle sinertävän meren. Ja niinpä Tykon sielu myös Nyt Elman sinisilmäin lähteisin On ainiaksi jäänyt. Tässä seison Mä kortena ja voimattomana Nyt enään toiseen lemmen-rakentoon.
Suru ja katkeruus kalvasi ruumiin raittiutta; hän lakastui, riutui ja viimein muuttui ennen ihana ruumis kiveksi. Siitä asti kaikuu aina vuoret ja kalliot, sillä ne ovat Ekho-nymfan ruumista. Mutta ääni oli nyt ainoa, mikä vielä oli jälellä suloisesta onnettomasta olennosta.
Ehkäpä juuri nuo hetket, jotka Aino siten vietteli kahden kesken Jumalansa ja kielonsa parissa olivat perussyynä ja syntynä tuohon salaisuuteen, jota muut eivät käsittäneet. Ainakin hänen silmästänsä sellaisten hetkien jälkeen säteili rauha ja riemu, joka voi sytyttää kylmänkin sydämmen, sulattaa rinnan jääkuoren. Pian kuihtui kielo, sen kauneus katosi, elämä lakastui.