United States or Faroe Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja enkö minä ollut juuri noista paheista tahtonutkin häntä pelastaa? Mitä minä siis surin? Tietysti omia rauenneita toiveitani. Olin siis oman itseni vuoksi hänen menestystänsä tavoittanut.
Myöhemmin, kun Maija oli palannut, ja Viljo hiljaisena leikitteli huoneen lattialla, viittasi Eevi Heikkiä luokseen. »Olen tässä ajatellut», sanoi hän hiljaa, tuskin kuuluvasti, »että, jos ei elämästäni, muuta hyötyä olekaan, voi se ehken olla varoitukseksi. Muista sitä, kun kasvatat Viljoa. Hän on poika, olen siitä nyt iloinen, vaikka ennen sitä välistä surin.
Surin keskusteli alussa vilkkaasti minun kanssani, mutta vähitellen kävi hänen puheensa yhä harvemmaksi ja sekavammaksi; viimein vastasi hän erääsen kysymykseni korsnauksella. Minä vaikenin ja noudatin kohta hänen esimerkkiänsä. Huomenna varhain menin Maria Ivanovnan luokse. Minä ilmoitin hänelle aikomukseni. Hän hyväksyi ne kohta, pitäen niitä oikeina.
Jorkins'illa firmassa oli hyvä maine, oli hän hidas, kykenemätön mies, jonka arvo ulkopuolella firmaa ei ollut semmoinen, josta olisi ollut jotakin tukea. Minä jouduin nyt hänen haltuunsa ja kun näin hänen panevan nuuskaansa ja antavan asiain mennä menoansa, surin tätini tuhatta puntaa enemmän, kuin koskaan. Mutta tämä ei ollut pahin seikka.
Pian sen jälkeen ruhtinas Golitsin löi Pugatshevin Tatishtshevan linnan luona, hajoitti hänen joukkonsa, vapautti Orenburgin, antaen siten kapinalle nähtävästi viimeisen, ratkaisevan iskun. Surin oli siihen aikaan määrätty kapinallisia Bashkirilais-joukkoja vastaan, jotka hajosivat, ennenkuin saimme heitä nähdäkään. Kevät pakoitti meidät pysähtymään erääsen tatarilaiseen kylään.
Eräänä päivänä kuulin sisarieni keskenänsä miettivän, josko todella olin paljon pitänyt Susie'sta ja arvelivat jos minä surin häntä nyt. "Niin, lapset ovat kuin pikku-eläimet; ne unohtavat kaikki, mitä ne eivät näe", sanoi toinen. Mutta minä en ollut unohtanut.
Jos koskaan mikään lapsi totisesti suri, surin minä. Mutta minä muistan, että tämä tärkeys tavallansa tyydytti minua, kun sinä iltana kävelin leikkitanterella samaan aikaan, kuin pojat olivat koulussa. Kun näin heidän, luokkaansa astuessaan, katselevan itseäni akkunoista, tunsin itseni kunnioitetuksi ja näytin alakuloisemmalta ja astuin hitaammin.
Minä surin kowin tilaamme ja koetin salata hänen heikkouttaan niin paljon kuin waan woin. Kauwan aikaa onnistuikin se ja semmoisina hetkinä sanoiwat ihmiset rouwan olewan sairaana. Nyt luulin olewani onnettomuuteni korkeimmalla kukkulalla. Pian kuitenkin huomasin, ettei se ollut wielä wiimeinen naula, joka oli lyöty runneltuun sydämeeni, sillä pikku Hiskias, ainoa lapsemme, tuli kowin sairaaksi.
"Sitä sinun ei pidä olla, Doraseni", sanoi Eugen hiljaa, "ei voi olla mustasukkainen taivaan enkelille. Hän kuoli, ennenkuin oli täyttänyt kahdeksaatoista vuotta... Mutta minä surin häntä niin, oikeastaan surin häntä siihen asti, kunnes sain nähdä sinut.
Mutta samalla surin minä sitä, että hän taaskin tuntui niin kylmältä surussaan. Oli aivan kuin hän ei olisi tahtonut antaa minkään häiritä rauhallisia vanhuudenpäiviään. Siltä ainakin tuntui. Mutta ehkä se, mikä minusta tuntui kylmyydeltä, olikin vain elämän varrella saavutettua taitoa tyynesti alistua ja taipua, kohtasipa mikä tahansa?