United States or Egypt ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä sen olen tiennyt jo siitä saakka, kuin Hiskias tuli wiimeiseltä yliopistoretkeltänsä meille, ja se tieto oli surman isku nuorelle sydämelleni. Liiassa uteliaisuudessani satuin minä silmäilemään niitä kirjeitä, mitkä Hiskias oli mukanansa tuonut ja wiattomassa waromattomuudessaan heittänyt talteen panematta.
'No, mutta saatammehan unhottaa nuot kaikki ja ruweta elämään entistä onnellista elämää', koin minä sanoa. 'Entistä onnellista elämää! Woi, Hiskias, sinä et tunne wielä naisen sydäntä. Jolla sydän on kerran karrelle palanut, häneltä ei woi waatia onnellista elämää. Me kumpikin olemme wäärässä asemassa, samoin he.
'Se ei ole selwästi minun käsialaani, waikka sitä on kyllä mestarillisesti koetettu jäljitellä; siitä pilkistelee esiin Kallen käsiala ja hän sen on kirjoittanut ... woi meitä, Hiskias', sanoi waimoni surullisesti. Silmänräpäyksessä selweni minulle kaikki. Ensi kerran elämässäni käsitin nyt puhtaan naisellisen kainouden täydessä jaloudessaan.
Tämä kaikki oli jo sangen hywää, mutta suurin hywä kuitenkin oli se, kun Marin rinnoilla lepäsi terwe, kaunis poika. Hän oli isänsä kaima, Hiskias, ja äitinsä hymyili esikoisellensa ja oli niin onnellinen. Ystäwäni, Kalle, oli suorittanut tutkintonsa; hän oli nyt maanmittari ja hänelläkin oli oma työpaikka. Puoli wuotta takaperin oli Tiina muuttanut hänen luoksensa.
Tuntui siltä kuin olisin pahantekijänä seisonut semmoisen tuomarin edessä, joka näki sieluni sisimpiin salaisuuksiinkin. 'Sinä et wastaa', sanoi hän käskewästi ja tuomitsewaisesti. 'En woi kieltää, ettei asia niin ollut alkujaan, mutta olihan se waan satunnainen ensilempi, joka aikoja sitten on mennyt ohitse ja unohtunut', selitin minä. 'Wai satunnainen ja unohtunut! Sanotko niin, Hiskias?
'Minä olen ... olen, olen, olen, ... näitkö sinä, Hiskias, sen...?
'Woi, Hiskias! me olemme surkeasti petetyt', oliwat hänen ensimäiset sanansa, kun hän rupesi puhumaan. 'No, mitä Jumalan tähden tämä nyt on, mikä sinua waiwaa? koin hätäyksissäni sanoa. 'Me olemme petetyt. 'Petetyt! mitenkä petetyt? 'Tuo kirje ei ole minun kirjoittamani? 'No, kenen kirjoittama se sitte on? Onhan se selwästi sinun käsialaasi', sanoin minä wuorostani wähän hämmästyneenä.
'Tahtoisitko nyt lääkiä? esittelin minä eräänä kertana säälitellessäni häntä. 'En. Minä en enään koskaan tahdo mitään wäkewiä', sanoi hän, raskaasti hengittää huohottaen. Minä säpsähdin. 'Sinä, Hiskias, olet paljon saanut kärsiä minun tähteni', jatkoi hän. 'Minä woin ne unhottaa kaikki', koin hänelle sanoa.
Petoksen ilmi tultua en ole woinut sinua rakastaa sillä rakkaudella, jolla sinä olet minua rakastanut ja jolla minäkin ensin sinua rakastin. Woitko nämä kaikki minulle anteeksi antaa? Minä rukoilen sinua, Hiskias', pyyteli hän wärisewin äänin. Minun mieleni murtui kyyneliin asti, sillä kauwan oli siitä aikaa kulunut, jolloin olin hänen niin sydämellisiä ja lämpymiä sanoja kuullut lausuwan.
Ensinnä näytti siltä, että hän ikäänkuin olisi säpsähtänyt minun tulostani, mutta pian hän selkeni. 'Istu, Hiskias sinä olet niin hywä minulle. Minä olen syyttä tarpeetta saattanut sinulle monta raskasta hetkeä ... mutta etpä usko kuinka hywä minun on nyt olla ... niin, niin hywä, että..., sanoi hän ilosta loistawin kaswoin.