United States or Tajikistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Roosa oli Wengelin vaimon avulla hyväntahtoisen vanhuksen, joka oli yhtä lihava ja ystävällinen, kuin hänen miehensä oli laiha ja äreä pannut lapsen makaamaan samaan kätkyesen, jossa hän itsekin aikoinaan oli maannut ja jonka Wengelmummo oli nyt tuottanut aitasta, missä se monen muun romun mukana oli vuosikausia seisonut.
Mari, joka hädän ja tuskan hetkinä oli niin vankkana seisonut horjumatta, joka niin monta kertaa oli lohduttanut Jaakkoa ja keventänyt neuvokkaisuudellansa ja lujuudellansa yhteistä raskasta taakkaa hän istui tuossa nyt elämän kovuuden murtamana, kukistettuna, ja päästi hädässään tuon epätoivon särkemän äänen.
Jos koko rakkaus kaikkiaan ois köyhän riimin arvoinen, Don Juan ei ollut ois ainoinen, jok' on seisonut kylmänä paikoillaan ja katsonut ivaten kostajaan. Mies juo, kun hän on janoissansa. Vale suurin on lemmenlaulajain: kun he saavat nuken laulamansa, jo toiselle helistintään he puistaa. Heitä innostanut ei rakkaus lain, he omaa himoaan rakasti vain. Hyvä rakkauden sisin olemus muistaa!
Ottakaa kirveenne miehet, rientäkää hakkaamaan ikihongat pyhän uhrivaaran rinteeltä! Kaatakaa kaskeksi pyhä lehto! Mitä seisotte? Suuttuu teihin uusi tietäjänne! MIEHET Emmehän me ... emmehän me muuta kuin... Ettehän te muuta kuin päiväkauden paljain päin hänen edessään seisotte! 1:N MIES Hattu oli mulla päässäni! 2:N MIES En avopäin seisonut. 3:S MIES Saanneehan tuota kuunnella.
Minä en tahdo että se vaimo, jonka tänään olen kihlannut, kenties joskus on sanova niinkuin leski äsken: 'hän joi liiaksi sampanjaa ja hänellä oli liian paljon ystäviä." "Sinä olet joutunut sentimentaaliin mielentilaan naapuritalossa." "En sentimentaaliin, vaan yksivakaiseen. Ensi kerran olen seisonut kalman kasvojen edessä." "Pienokainen on siis kuollut?"
Hänessä oli vaikea huomata niitä toiminnan kehoittimia, joita sanotaan turhamielisyydeksi tahi kunnianhimoksi, mieltymyksen haluksi tahi vallanhimoksi. Hän oli tähän saakka seisonut kaikkia naisten lumouskeinoja vastaan.
»Mitä minun elämäni on ollut?» ajatteli Vinitius itsekseen. »Kärsimystä, rauhattomuutta, ikävöimistä ja vaipumista ajattelemaan kysymyksiä, joihin ei löydy vastausta!» Mutta nyt vihdoinkin loppuu kidutus. Tosin Vinitius muisti luvanneensa, ettei hän nostaisi kättään Lygiaa tavoittelemaan. Mutta minkä nimessä hän sen oli luvannut? Hän ei ollut vannonut jumalien kautta, sillä heihin hän ei uskonut, eikä liioin Kristuksen kautta, sillä Häneen ei hän myöskään vielä uskonut. Jos Lygia kuitenkin pitäisi arvoaan loukattuna, niin voisihan Vinitius hänet naida ja sillä lailla antaa hänelle hyvitystä. Niin! se hänen täytyy tehdä, koska hän hänelle on kiitollisuuden velassa hengestään. Vinitiuksen mieleen muistui päivä, jolloin hän Crotonin kanssa hyökkäsi hänen piilopaikkaansa. Hän muisti kuinka Ursus oli seisonut hänen edessään nyrkki pystyssä ja kaikki mitä sitten oli tapahtunut. Hän näki Lygian kumartuvan puoleensa, puettuna orjattaren vaatteisiin, mutta ihanana kuin jumalatar, lempeänä ja kirkastuneena. Ehdottomasti Vinitiuksen silmät kääntyivät larariumiin ja ristiin, jonka Lygia lähtiessään oli jättänyt hänelle. Tuliko hänen nyt maksaa hänen hyvyytensä niin, että taasen hyökkäisi hänen kimppuunsa? Pitikö hänen hiuksista raahata hänet cubiculumiin niinkuin minkäkin orjattaren? Kuinka hän voi sen tehdä, koska hänen tunteensa häntä kohtaan on rakkautta eikä yksin himoa ja koska hän rakastaa häntä juuri sentähden, että hän on sellainen kuin hän on eikä toisenlainen?
Minusta tuntui kuin olisin seisonut hehkuvien hiilien päällä; minä tunsin kuinka huuleni vapisivat ujoudesta ja tuskasta, ja silmäni olivat luodut maahan. Maailma muuttui silmissäni; kaikki ympäröivät minua. Herra, joka sillä välin oli astunut alas kukkulalta, työmiehet, kaikki tulivat sinne ja vieressäni näin Heintzin jättiläisen kokoiset jalkineet.
"Minä rakastan ... sinua", kuiskasi Dora, ja kainouden tunne, joka hänet valtasi, kun hänen piti sanoa "sinä", sai hänet puhumaan niin juhlallisesti, kuin olisi hän seisonut alttarin tahi tuomioistuimen edessä.
»Sitä parempi», Kalenus ajatteli, »sitä enemmän tulee saalista minun osalleni.» Nopeasti hän pani taskuihinsa temppelin helpoimmin kannettavat aarteet ja säntäsi pois pyhästä paikasta ajattelematta enää toveriaan. Vuoresta äkkiä syöksähtäneen tulenkielekkeen valossa näki Burbo, joka oli liikkumatonna seisonut kynnyksellä, pakenevan ja kuormitetun papin.