United States or Djibouti ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Nyt, armaani", sanoi Dora, vetäen Eugenin viereensä pienelle sohvalle ja nojautuen häneen, "nyt meillä on sopiva 'ympäristö' jutuille ja kertomuksille... Minkätähden luulit, että et koskaan tulisi onnelliseksi?" "Ah sitäkö ... en ymmärtänyt, mitä tarkoitit, olin unohtanut sen", vastasi Eugen hymyillen, "enkä tiedä, uskallanko puhuakaan siitä." Doran kasvot synkistyivät.
Minä olen kerran itkenyt muistoa, kuten tekin... Kuka tietää, ehkä itkitte tekin kymmenen minuuttia ennen muistellessanne jotakin... Mutta antakaa anteeksi, minä olen taaskin unohtanut itseni... Ehkä olitte tekin kerran tässä erittäin onnellinen."
»Hyvin kasvatettuhan se on Elsa», huokasi Latun emäntä. »Ja siivon luontoinen lapsi sitten. Ei sen näe riitelevän koskaan, ei mitään vähintäkään pahaa tekevän. Erinomainen lapsi. Onhan niitä aina joitakuita hyviä.» »Onhan se hyvä Ojanniemen Marikin», sanoi Liisa, joka kuunnellessaan Elsasta puhuttavan oli unohtanut kaiken muun ja oli kuin ainakin ja siirtyi nyt istumaan tuolille pöydän päähän.
Tämä koski kovasti Aliinan omaantuntoon. Hän oli taaskin unohtanut ja syrjäyttänyt äitinsä, uskonut aikeensa ennemmin muille ja antanut äidin olla tietämättömänä...
Muistatko tuota paksua neitoa 'Drei Norweger' nimisessä ravintolassa Villanissa?" "Sielläkö, missä me tanssimme, sinä tiedät?" "Ei peijakas, sehän oli Königsbergissä; hyvänen aika, oletko jo sen unohtanut? Mutta tuo paksu neito Villanissa itki katkeria kyyneleitä kun kuuli että olit nainut ja jäit kotiin.
Toivonut nuoresta tytöstä alkaen, unohtanut sen usein pienempiä sisariaan ja äitiään hoitaessaan ja heitä opettajatartuloillaan elättäessään, mutta toivonut taas, saanut siitä voimaa ja ollut sen alle menehtyä. Mutta hän ei ole löytänyt onneaan, tai oikeastaan onni ei ole löytänyt häntä.
Anna näki, kuuli ja tunsi kaikki, tämä luonnon juhla-asu muistutti neidolle Häntä, joka kaikki niin armaaksi ja kauniiksi on tehnyt. Semmoisissa miettein oli hän kappaleen matkaa eteenpäin joutunut, ja kaikki muut unohtanut, niin aukesi edempää Ojamylly hänen silmiinsä, ja äkkiä pidätti Anna askeleitaan. Vielä kerran, niin lähellä, oli hän kahdenvaiheella.
"Niin," virkkoi Vinitius kulmakarvojaan rypistellen, "se on kyllä mahdollista. Hän tekisi sen, jollei muusta syystä, niin näyttääkseen, että hänen tahtonsa täytyy tapahtua. Hän on vastaiseksi unohtanut sinut tai hän ei ole tahtonut muistaa sinua, koska hänen mielestään vahinko on tapahtunut minulle eikä hänelle.
»Ei kaikki, ainoastaan hääyömme onni kaikki muu on jälellä.» »Ei ei, älä koeta pettää itseäsi ja minua. Ja mitä minä itsestäni! Minä olen osani ansainnut, mutta sinä, jonka täytyy...» »Ei sanaakaan siitä enää, Olavi», keskeytti Kyllikki, »ei nyt eikä vasta! Minä olen sen jo unohtanut...» »Kaikkiko...?»
"Etpä ole unohtanut suuvärkkiäsi kotiin. Mistä sinä olet?" "Kaukaa: Schwartswaldin puolelta". "Mistä sieltä?" "Haldenbrunnista". "Vai niin? Jalkasinko sieltä saakka tepasteltiin?" "Ei maar; juuri tuon talon poika päästi minut rattailleen. Oikein kelpo ihminen". "On vainen? Hänen iässään olisin minäkin päästänyt sinut rattailleni".