United States or Cuba ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ehkäpä juuri nuo hetket, jotka Aino siten vietteli kahden kesken Jumalansa ja kielonsa parissa olivat perussyynä ja syntynä tuohon salaisuuteen, jota muut eivät käsittäneet. Ainakin hänen silmästänsä sellaisten hetkien jälkeen säteili rauha ja riemu, joka voi sytyttää kylmänkin sydämmen, sulattaa rinnan jääkuoren. Pian kuihtui kielo, sen kauneus katosi, elämä lakastui.
Ja minä toivon, enkä vain toivo, vaan uskallan varmasti uskoakin, että hän on nyt valmis pitkälle matkalleen, joka ei lienekään aivan kaukana. Minä olen teille kiitollinen, herra pastori, vastasi neuvoksetar liikutettuna. Tulvivien kyynelten kesken kertoi Liisa rukka minulle, että teidän lämpimät sananne olivat sulattaneet jääkuoren hänen kovettuneesta sydämmestään.
Sen ihanuutta ylistää lirityksillään korkealla ilmassa lentävä, juuri kotiin saapunut kiuru, ja toivosta sykähtää silloin ihmisenkin rinta. Jopa on virtainen vuo paikoitellen rannikoilla kovertanut jääkuoren auki. Sen huomaavat ylhäisillä mailla elohon heränneet kevätpuroset. Kaikki ne alkavat nyt kilvassa pyrkiä tuonne sulasilmäkkeitä kohti.
Joskaan miehensä ei enään ollut häntä kohtaan sama kuin ennen, tulisi hän hellyydellään lopulta sulattamaan jääkuoren miehensä sydämmeltä, jonka hän kokemattomassa nuoruudessaan oli luullut niin lämpöiseksi ja jaloksi, tavatessaan onnensa lyhyenä hetkenä sieltä jonkun kimaltelevan jyväsen, jonka hän varmasti uskoi puhtaaksi kullaksi. Mitä huoli mies semmoisen jalokiven omistamisesta!
Jos venäläinen astuu Uralin loivasti kohoavan selänteen yli, joka muodostaa rajan yhtä vähän kasvistolle ja eläimistölle kuin ilmastollekaan, niin hän idässä kohtaa kotimaansa tutunomaisen kuvan: mittaamattoman tasangon, tundrien, metsien, soiden ja arojen peittämän, valtavien sisämaanjokien halkoman, jotka melkein puoli vuotta paksun jääkuoren kahlehtimina hitaasti virtaavat pohjoista kohti.
Tohtori Strong katseli häntä hämmentyneellä ja epäilevällä muodolla, joka melkein kohta muuttui hymyksi, joka rohkaisi minua suuresti, sillä se oli täynnä ystävällisyyttä ja suloutta, ja siinä, niinkuin koko hänen käytöksessään, ilmestyi, kun kerran oli tunkenut sen syvämielisen, miettivän jääkuoren läpi, joka ympäröitsi sitä, jotakin yksinkertaista, joka suuresti viehätti ja synnytti toiveita niin nuoressa koulupojassa, kuin minä olin.
"Mylläri, tuo sama Musta-Heikki, se on isäni paha henki", ajatteli nuorukainen ja istahti myllynportaille, vaipuen mietteihinsä. Koski pauhasi, ja hyrski tuossa aivan hänen allansa. Virta oli muuten jääkuoren peitossa, mutta koskeen ei pystyneet kylmän huurteiset henkäykset, vimmoissaan sohisi ja kiehui se, kuin raivostunut ihmissydän.