United States or Costa Rica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän sykähtää kukkaskirpoiluksi, mutta samassa humisevat siniset metsät hänen ylitsensä, hämärtotiset myrtit niiden siimeksissä, kädet rinnallaan hän hiljenee hartaus-silmäksi ja hartauskuunteluksi siinä metsien temppelissä ja näkee neidot siellä viihdyttävinä, liljainen kyynel silmissään.
Tahtoisin paeta tätä kaikkea, ja luulen, että valkoinen koivunrunko tai pilvien lomasta näkyvä iltataivas juuri siksi minua vetääkin semmoisella sammumattomalla kaipauksella puoleensa, että ne ovat vapaat siitä levottomasta kilpailun hengestä, jota tuntiessa sydän niin kipeästi sykähtää.» Mutta kun jatkoin kuvaustani tähän suuntaan, hämmästyin yhtäkkiä sen virheellisyyttä.
Jäi talven valta taa, ja vihdoin suvi saa, taas laulelut pikkulintuin soi; ilo täyttää keväthaan, mut murhe mun on vaan, kun kulta mun hylkäsi, oi! Haan ruusukukan luo, miss' soluu sinivuo, nyt perhonen liihotella voi; sydän pieni sykähtää, se lemmen lumoon jää, mut kulta mun hylkäsi, oi!
Eihän kuolokaan Hirmuvallassaan Ijät' olla voi. Kerran aukeaa Hauta, laukeaa Kahle henkien. Silloin keväimen Ijankaikkisen Olet kukkanen. Jouluna. Riemu tyyni, lauha Maata varjoaa; Ihmisille rauha, Onni tarjoaa Lahjojansa. Riemuin lapsen rinta, Sydän sykähtää: Lasta korkehinta Riemun päivä tää Muistuttavi. Riemun tunne jalo Poven täyttelee Vanhan: jouluvalo Häntä näyttelee Valon maahan.
»Ione sitä nimeä lausuessani sydämeni sykähtää Ione istuu vieressäni tätä kirjottaessani. Nostan silmäni ja näen hänen hymyilevän. Aurinko hohtaa Hymettos-vuorella ja puutarhastani kuulen mehiläisten surinaa. Olenko onnellinen? kysynet. Oh! Mitä voi Rooma tarjota senarvoista, mitä omistan Atenassa? Täällä kaikki saa pyhimmät tunteet väräjämään puut, vedet, kunnaat, pilvet, kaikki ovat atenalaista!
Niin huoneessakin siellä nyt sydän sykähtää, punoittuu kalvas poski ja kyynel vierähtää, ja sumu jäinen haihtuu, yön varjot poistuvat, ja kirkkahasti taaskin heloittaa valkeat. Ja ompi niinkuin riemu taas näyttäis riemullen, ei tunnu helke kullan, ei hohto hopeiden; iloitaan, lauletahan, hymyillään, tanssitaan, ja kaikki sydänt' ompi ja hartautta vaan.
Huokaus se povistanne syvä, synkkä kohoaa; Mutta usvat teidät peittää, ne sen äänen haihduttaa. Isäinmaani muistorikkaat, murherikkaat tantereet, Huokailkaatte siksi, kunnes usvat kaikk' on selvinneet; Huokailkaatte siksi, kunnes Suomen sydän sykähtää, Kunnes veri kuohahtaapi, sulaa vuosisatain jää! Huonontunut aika.
Eikä hän noussut vaunuun suinkaan sen vuoksi, että olisi varmasti päättänyt lähteä. Juna päätti hänen puolestansa. Oh, kuinka sydän saattoi sykähtää! Oli jotakin peloittavaa tuossa sykähdyksessä, niinkuin olisi syössyt suinpäin alas joltakin turvalliselta paikalta pimeään, tiedottomaan syvyyteen. Ja Heikki koetti olla ajattelematta, jottei sydän enää noin sykähtäisi.
Ja huonehess' on niinkuin salainen tenho ois, kuin aamull' on, kun koitar yön vaipan siirtää pois: värähtää koko luonto, puun lehvät vavahtaa, ja ruskoon peittyy taivas ja kastehelmiin maa. Niin huoneessakin siellä nyt sydän sykähtää, punoittuu kalvas poski ja kyynel vierähtää, ja sumu jäinen haihtuu, yön varjot poistuvat, ja kirkkahasti taaskin heloittaa valkeat.
Ja huonehess' on niinkuin salainen tenho ois, Kuin aamull' on, kun koitar yön vaipan siirtää pois: Värähtää koko luonto, puun lehvät vavahtaa, Ja ruskoon peittyy taivas ja kastehelmiin maa. Niin huoneessakin siellä nyt sydän sykähtää, Punoittuu kalvas poski ja kyynel vierähtää, Ja sumu jäinen haihtuu, yön varjot poistuvat, Ja kirkkahasti taaskin heloittaa valkeat.