United States or Slovakia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hesperian puistossa puhuu Elma. Hän kuvaa kansan tuskan, hän kutsuu miehet sankartyöhön. Hän lupaa naisten vaalivan taisteluissa kaatuneiden sankarien muistoa. Ja hän näkee sielunsa silmillä nuoren sinipukuisen tykkiväkiupseerin makaavan hurmeessaan. Samettitummien silmien loisto sammuu, lämpöinen ääni vaikenee, sydän ei enää syki. Elman ääni värähtää ja hänen sanansa ovat kuin kyynelsoittoa.
Heittelen päätäni, vaahtoa roiskuu suustani jäälle, kuolaimet ovat katketa hampaissani. Seisomme ... seisomme... Hän kaiketi odottaa jotakin. Jo liikahtaa hiljainen valo tuvan ikkunassa, värähtää niinkuin säikkyväinen. Mutta kiristyneissä ohjissa minä tunnen isäntäni käsien alkavan vavista. Hetken kuluttua avautuu tuvan ovi hiljaa.
Sydämen kieltä hetken kiitämän tajusi toinen, hetken järkkyi, horjui. Vilaus vain, jo seuraavalla hän jää-tyynnä kääntyi, sylin pyytävän vain viitaten pois tyköänsä torjui. Hylätyn ääni vihdoin värähtää syvästi, kolkosti, kuin huokais hauta: »Oi veikko, poista rinnastasi jää, äl' ylenkatso lohdun etsijää: näät murtuneen, pois laske poltinrauta!
Siniseksi virkoo ihminen elämässä. Parsifal, sininen ritari vaeltaa maailmaa. Rinnassa syttyy ja sammuu. Maailma on tähtiä ja kukkas-silmiä, värähtää myrttinä sen sinisoivan maailman keskellä, valmiiksikin virkoo saman lumotumman maailman edessä.
Hän sankareista laulaa, uroista Kalevan, Ja valon taistelusta pimeyttä vastahan, Hän neiden surman laulaa, mit' äidin lempi on, Ja pojan tuiretuisen kamalan kohtalon. Ja huonehess' on niin kuin salainen tenho ois, Kuin aamull' on, kun koitar yön vaipan siirtää pois: Värähtää koko luonto, puun lehvät vavahtaa, Ja ruskoon peittyy taivas ja kastehelmiin maa.
Lämpimänä sykkii nuoren sydän, kauniit kuvat kangastavat tulevaisuuden taivaalla, ja ihania kuin aamurusko ovat nuoruuden unelmat. Mutta elämän todellisuus tuntuuko se ehken kylmältä ja jäähdyttävältä kuin pohjatuuli? Vilusta värähtää silloin sydän, rusopilvet hälvenevät ja kaikki kauniit kangastukset katoavat. Eevi painautui lähemmä Heikkiä. »Heikki, on niin kylmää ja kolkkoa. Minua värisyttää.
"Vai jo ne menivät ja niin, niinhän pitikin." Sinä nähtävästi koetat pidättäytyä purskahtamasta nauruun suusi ympärys värähtää ja silmissä on veitikka sinulla on pieni, soma olkihattu, kiinnitettynä paksun palmikon taa sieramet elää. "Kuka sen sitten riisui?" "Jaa, oriinko?" "Niin." "Minä."
Mutta sitte tulee Miljan vielä ja liikuttaa niistä purppuraisista unista liljamieleksi sydämen ja pukee valkoisilla surevilla kukkas-silmillä sielun. Ihanana ihmettelee Parsifal ja värähtää. Onko elämä valkoisiksi tähdiksi virkoilemista? Onko elämä suloiseen huokaukseen heräämistä? Niinkuin tähditettynä häilyvä meren povi yötisen taivaan alla, niin on rinta neitoja nähdessä.
Kun Parsifal värähtää kaukaismieleksi neitojen kaihosyvien silmien edessä, herää Graal hänen sydämellään kuin lievittävän liikutuksen varjo, siellä valuisi suloisen kaipauksen hyväilysyliin.
Mutta sama se, vaikkapa vain sellaisenakin ... onhan ihmeellistä, uskomatonta, että tämä on nyt näin, sittenkuin äsken oli niin kokonaan toisin. Minä kysyn tätä kaikkea, samalla koko ajan kuullen sinun puhuvan yhä edelleen, ja minä vastaan ja alan itsekin suunnitella ja alan innostua josta sinä yhä lämpenet ja äänesi värähtää ja povesi nousee ja silmäsi tummuu.