United States or Christmas Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun Bård vihdoinkin astui kirkon-ovesta sisään ja silmäili ympärilleen, tuli hän niin hämillensä, että kasvonsa vaalenivat; sillä niin kaunista, kuin Gunhilda nyt oli, ei Bård ollut milloinkaan ennen nähnyt. Oli ikäänkuin hän olisi samalla kertaa nähnyt sekä Gunhildan että Signe'n: Gunhildan komeana ja lämpimän ihanana sekä Signe'n hellä tunteisena, hiljaisena, tyynenä ja lempeänä.
Ei sitä missään tarjota, ei missään herrasväessä. Hyvä pappa, elkää tekään Hänellä oli kyyneleet silmissä ja kädet aivan vapisivat. Mutta Penttinen katsahti mielihyvällä tyttäreensä, joka seisoi siinä hänen rinnallaan, hempeänä ja ihanana kuin ruusun kukka. Ole vai, niinkuin minä en sitä ymmärtäisi. Uskokaa minua, pappa
Mutta silloin ilmestyit sinä temppeliin, niin ihanana, niin ylevänä kuin itse puhtaus ja samassa kajahti korvissani: Jumalan rauha! Hirviö oli kadonnut ja minä heräsin. Temppeli oli varmaan oma sydämeni, hirviö pahat taipumukseni, jotka sinun rakkautesi kukisti. Eikö selitys tyydytä? Oi, Ville! puhutteli neiti kanttoria. Minusta tuntuu kuin haastaisit syntiä.
»Anna minulle anteeksi, Alli!» pyysi Miihkali, mutta Alli jatkoi: »Ihanana seisoitte te minun nuoren mieleni näkyvissä niinkuin aurinko kahden sadepilven välillä ja niinkuin kuun loiste järven pinnalla, koko muun maailman ollessa pimeyden verhossa.
Niinkuin heleävärisenä ruusuna kasvaa Parsifalkin, kun hän viimein herää polvistumaan kuningattaren edessä ja viivähtävästi suutelee hänen valkeata kättänsä. Väistyykö olemasta? Värähtääkö kukkaseksi? Hiljaa on kuningatar istunut, unhoittanut silmänsä Parsifalin silmiin, ihanana punastuksena on hän viimein oientanut kätensä, nostanut Parsifalin polvistumasta ja istuttanut rinnallensa.
Sitten kun majuri sydämmellisellä tavallaan vielä kerran oli kiittänyt Löfvingiä lupauksesta, vaikenivat kumpikin hetkeksi. Kumpikin tyhjensi lasinsa ja vaipui ajatuksiinsa. Maria, joka oli niin syvästi vaikuttanut heidän elämäänsä, astui nyt, kuten ainakin esiin menneisyydestä. Kumpikin näki hänet muistossa ihanana ja kovaonnisena, mutta kumpikaan ei maininnut hänen nimeänsä. Olihan hän kuollut.
Hän ajatuksissaan kuvaili kotiaan, jossa hän, perheen tuki ja turva, hallitsi ja ohjasi jokaisen elämää, hänen vaimonsa taas ihanana ja valoisana hänen ympärillään hääri, häntä ihaili ja kunnioitti, hänen mieltään kaikessa noudatti eikä muuta onnea kaivannut kuin hänen suosiotaan.
Vähän ijäkkäämpänä täytyy hänen paimentaa karjaa tuntureilla. Mutta kun hän ihanana, kosteisena sunnuntai-aamnna istuu kivellä lehmät ympärillänsä ja kuulee kirkon kellojen kaikuvan, silloin käy hän surumieliseksi. Sillä jotain valoisata, keveästi houkuttelevaa tuolta alhaalta niissä helisee.
Sinne armosulattavan neitsyen avattuun syliin keventyisi. Polvistuu rinnan. Onko se toinen rinnalla siinä kuin värähtävä ruusun lehti? Sydän lentää lämpimäksi, nousisi kuin ihana punerrus, kun herää muistamaan sen toisen rinnallansa. Rinnassa niin hivelevä aalto. Haihtuisi olemasta se toinen rinnallansa, sydän ihanana.
Päätös. Herra kaikki jalosti toimittaa. Antero parani täydellisesti, vaikka verkallensa, ja eräänä ihanana kesäiltana hän veljensä ja ystävänsä keralla nousi Frohburgille, monien vaivalloisten päivien perästä vilvoittaaksensa silmiänsä ja sydäntänsä Jumalan ihanan luonnon katselemisessa.