United States or Turkey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eräänä päivänä Elman mies lyötiin käsirautoihin ja sai istua kolme kuukautta Katajanokan vankilassa – syytettynä seitsemän markan puuvarkaudesta, vaikka hänellä itsellään oli metsää.
Perjantaina 10 p. elokuuta illalla nuori venäläinen ystävätär tulee Elman luo ja kertoo, että hänen miehensä on paennut ja että nuoret vallankumousupseerit ovat tuomitut kuolemaan. Kuolemaan! Venäjän laki sisältää armahduksen elinikäiseksi vankeudeksi. Miksi juuri nämät kaksi ovat tuomitut kuolemaan!? Elma jähmettyy, kun tämä kauan kiusaava aavistus toteutuu. Kuolemaan! Kuolemaan!
Sen lupauksen teit, jos petosta Sä Elman sydämmessä löytäisit; Nyt löysit sen, hän unohtukoon siis. TYKO. Enskerran hänet nähtyäni nyt, Kun karkuretkeltämme palasimme, Ei ollut hän niin ihana ja jalo Mun silmissäni. Ihmeellistä kyllä. Nyt oli hän kuin lupauksen maa, Niinkuin se toivo ijankaikkinen, Mailma mihin pyrkii.
Suomalainen käsittää hänen tuskansa – ja tarjoo lohduttavana kätensä. Ja Elman on niin raskas olla. Kuuluu tasaista astuntaa. Kadulla kulkee ohi miehet –- aseet mukana. Suomalaiset – punakaartilaiset – marssivat Viaporiin taistelemaan rinnan venäläisten kanssa. Ikipäiviksi on hävinnyt rotuviha venäläisten ja suomalaisten – tosiaatteellisten ihmisten välillä.
Tätä petosta en lukenut juuri vääryydeksi minä, koska näimme hänen ainoastaan tällä kurilla tahtovan maksaa vanhan velkansa Maunolle. Mutta tätäkään petoksen muotoa ei sietänyt Elman sydän, vaan oli hän, niinkuin hän nyt tunnustaa, päättänyt itse katkaista elämänlankansa, jos kuolema muutoin ei häntä päästäisi täältä ennen hääpäivän lähestymistä.
Nuori, mustakiharainen, kalpea latoja kertoo nähneensä Jemeljanoffin tuotavan päivällä kello 1 satamasta vangittuna sotilaspuvussa ja vietävän päävahtiin. Hän sanoo hänen astuneen uljaana, pää pystyssä, kalpeana. Kerrottiin, että hän oli haavoittunut. Nuoren suomalaisen silmät kostuvat. Elman silmälautoihin nousee kuuma tuskankyynel. Hänen elämänsä on sisimmässään päättynyt.
Niin pian kuin oli kahvia juotu pruustinna tädin kiitettyjen ja tunnettujen kuminakaakkujen kera, vei Elma vieraansa hakaan katselemaan komeaa ayrshire-vasikkaa, joka äsken oli saanut palkinnon eräässä karjanäyttelyssä. Sitte heidän täytyi tarkastaa kanahuonetta ja kyyhkyslakkaa, jotka olivat Elman erityisessä hoidossa.
Itku nousee kuumana silmiin ja hän kätkee kasvonsa käsiinsä. – Mikä teidän on? – Minun on niin kovin ikävä. En parane, ennenkuin koko Venäjä on vallankumouksen liekissä. – Elman ääni värähtää. Ja nuoren slaavin silmistä välähtää liekki, kuin kuuman sulatusuunin aukosta. Elma sulkee taas silmänsä. Hän horjahtaa noustessaan seisomaan ja slaavi auttaa häntä kalliota alas.
Jos taistelussa et kaadu, mun elatusisäni, niin makeasti nukut jonakuna myöhäisenä ehtoona, juotuamme kahden kesken kuin ystävät parhaat, nukut uneen, josta ei heräy. Viitalassa ja Kuuselassa vallita tahdon ja kauniin Elman vaimokseni saada, se on se onnen kunnas, jonne ehtiä tahdon. MAUNO. Niilo!
Porstuata vastaan, kyökin toisella syrjällä, oli kamari ja rakennuksen perällä oli suuri sali kolmine ikkunoineen. Tässä talossa asui Elma iso-äitinsä hoitamana. Suku oli vanhaa talonpoikaisjuurta, jonka eräs jäsen, Elman iso-äidin isä oli saanut Talousseuran palkinnon suoviljelyksestään.