Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Hylätyn ääni vihdoin värähtää Kamalan kolkosti kuin huokaus maasta: »Oi murra, veli, rinnastasi jää,
Istumme lauteilla, vastojen hautuessa, suloisessa lämpimässä, ennenkuin löyly vielä on lyöty. "Olisin minä kuitenkin tahtonut siellä juhlilla yhden laulattajan lauluja kuunnella," jatkoi siinä Konttisetä. "Olisin vielä kerran tahtonut kuulla niiden etelän tyttöjen kuoroa." "Missä te heidät kuulitte?" "Ka, oletpa kuullut sinäkin ja nähnyt, koska sitä äänesi vieläkin värähtää.
Arthurin linnassa on ilta, ja suuressa salissa tanssitaan. Suuressa salissa tanssitaan. Raukeasilmä neidot liitävät sinipukuisten ritarien käsivarsilla. Sali heiluu, silkki kahisee keltaisena ja kultakannukset kilahtelevat. Arthurin salissa tanssitaan. Neidot tanssivat, ritarit tanssivat, tanssi lentää punertavana. Silmissä on salattu välke, käsissä värähtää.
Hän sankareista laulaa, uroista Kalevan, ja valon taistelusta pimeyttä vastahan, hän neiden surman laulaa, mit' äidin lempi on ja pojan tuiretuisen kamalan kohtalon. Ja huonehess' on niinkuin salainen tenho ois kuin aamull' on, kun koitar yön vaipan siirtää pois värähtää koko luonto, puun lehvät vavahtaa, ja ruskoon peittyy taivas ja kastehelmiin maa.
Helähtelee herkkä jää, pajun virpi värähtää. Oksat unelmista taipuu, onnen odotusta vaipuu. Taivas kuulas yötä maan syleilee kuin armastaan. Nääthän, nääthän mun otsallain on tuskan ja kuoleman hiki, anna mun yksin yöhön mennä, astuit jo liian liki! Anna mun varjona painua hiljaa korpehen humisevaiseen mättäälle vaipua, ruohona herätä aamuhun sunnuntaiseen! KUU VALKEA K
»kuin aamull' on, kun koitar yön vaipan siirtää pois: värähtää koko luonto, puun lehvät vavahtaa ja ruskoon peittyy taivas ja kastehelmiin maa.» Runolaulaja itse taas, joka nyt viedään huoneen ylimmälle sijalle, on siinä kaunis, »kuin hohtees' auringon satehen vienon jälkeen puu sammaltunut on».
Ja huonehess' on niinkuin salainen tenho ois, kuin aamull' on, kun koitar yön vaipan siirtää pois: värähtää koko luonto, puun lehvät vavahtaa, ja ruskoon peittyy taivas ja kastehelmiin maa. Niin huoneessakin siellä nyt sydän sykähtää, punoittuu kalvas poski ja kyynel vierähtää, ja sumu jäinen haihtuu, yön varjot poistuvat, ja kirkkahasti taaskin heloittaa valkeat.
Oli se jännittävä hetki, jolloin puhujan ensimmäistä sanaa vielä odotetaan. Hyvät herrat! Ja kuulijajoukko värähtää, ottaa ikäänkuin askeleen lähemmäksi, on yhtenä kuuntelevana korvana .
Vaikka vain sormeni päällä sinua kosketan, värähtää koko ruumiini riemusta. Muistatko vielä sitä päivää, jolloin liukkaita kiviä myöten kävimme yli virran Kolmirinta-vuoren kohdalla? Kun tulimme sen rannalle, olin jo sangen väsynyt; mutta nostaessani sinut selkääni tuntui minusta kuin olisin saanut linnun siivet. Sano millä taijalla sinä minut olet lumonnut? Vireällä ymmärrykselläsikö?
Ja istuessaan nyt siinä teensä kanssa ja järjestäessään noita onnettomia leipiä polvelle, hän yhtäkkiä muisti mamman ja kuinka mamma ennen latoi heille leivoksiaan, ja hänen tuli niin ikävä, että leuka tahtoi värähtää. Ikävä oli siksi, että kaikki tuntui yhtäkkiä vieraalta ja yksinäiseltä tässä ihmispaljoudessa.
Päivän Sana
Muut Etsivät