United States or Norfolk Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt olen vanhannut varahin, Tullut muita tuhmemmaksi; Sill' ei katso neiet nuoret, Neiet nuoret ja soriat Sivu käv'vät, kanta välkkyi, Sivu astuit, maat aleni, Selin seisoi, seinät paistoi, Selin istui, maat ilotsi. Tulin vanhaksi varahin.
Ethän, Valpur! Sun riemus näin mä, vaunuihin kun astuit. Kuink' ihanasti suusi hymyili, Kuink', armas tyttö, silmäs kiilsivät! VALPURI. Silloinpa silmä kirkkahimmin kiiltää, Kun kyyneleit' on täynnä. AKSEL. Kuinka, Valpur, Epäillä taisit? Eikö näyttänyt Kaikk' onneksemme käyvän? Luultuun onneen Olenko hourupäisnä tänne syössyt?
Siell' alla puiden toisten, toisen taivaan Sua kaikesta ma kiittää tahtoisin, kun suostuit kerran Suomen karhun laivaan, eloni aavan astuit myrskyihin, mun vangitunkin murheeseen ja vaivaan, Sa ihmisistä armain, ihanin, min silmiss' on kuin siinto tähtein toisten, tai terhen aamun rantain aurinkoisten.
Sun kerran yössä kesäisessä näin, siit' asti aina liikut likelläin, ain asut, elät, ennät mielessäin kuin suru suloinen tai kaunis kaipuu; vaikk' astuit helmaan aallon heljän taas, syvällä miss' on linnas, synnyinmaas, sua muistan, rakastan kuin rannan paas veen välkettä, mi valkohiekkaan vaipuu.
Jos vaan sallimus satutti Asioille armo herran, Hattu piti hakea päästä Kohatessa kartanoa, Kylmä kulki kylkiluissa Kohta konttorin kohalla, Kun siintä sisähän astuit, Housut hirmusta hutisi, Kehnon kirjurin tapasit, Kohta kuulit kiljumista, Tai sait suuren niskatullin Suuren herran suosiosta.
Vain sinulla oli avain muut ovat olleet esikamareissa, sinä vasta saliin astuit.» »Onko se totta, Olavi-? Niitä sanoja en minä ikänä unohda!» »Kyllä se totta on, vasta sinun kauttasi minä opin tuntemaan miten salainen, syvä ja ihmeellinen miehen ja naisen väli on. Ettei se ole vain satunnaista toistensa tapaamista, vain syleilyjä, suuteloita ja tunteitten kevätouruja.
Ma hänt' en nähnyt enää sittemmin, vaan sä, jos hänet kohtaat elon tiellä, niin terveisiä sano Stoolilta, ja urhotöiltä, Revonlahdelta." Näin kertoi Stool sinusta, urhokas, sä kunniamme kulta-aikain jäänne. Terveiset kätki ylioppilas, ja harmaapäänä vihdoin esittää ne, vuossataa puoli kun jo siitä on, kun eestä maas näin astuit taistohon.
Kyynelissä viruivat myös isän ja nuoren naisen posket, mutta lempeästi helisi laulu ja vastauksen antoi aamumetsän kaiku. Virsi päättyi ja kiivaasti syleilit toinentoistansa mies ja vaimo, poika ja isä, ja astuit viimein vuorelta alas. Mutta ne kaksi matkustajaa olit makeasti nukkuneet viheriälle pihalle, päät rakkaasti yhdessä.
Ken kalpeni Parnasson lehtoloissa, syvältä niin sen lähtehistä juoden, ett' ei ois heikko henkensä, jos tahtoo kuvata sellaisena sun kuin olit, kun varjos soitollaan sua tarhat Taivaan ja kun sa ilmi alta hunnun astuit! Kahdesneljättä laulu Niin oli kiihkeät vuosikymmenien janoa silmäni nyt sammuttamaan, muut että turtuneet ol' aistit kaikki.
Ja arentaattoriksi Sun jäädä suotu ois, Mut itsetuntos kasvoi, Sä katkoit kahleet pois. Ja omin auroin, aattein Sa läksit kulkemaan, Ja arentaattorista Sa astuit herraks maan! Ja voimas jalot, suuret Ne heräs heräjää, Ja kulkiessas seestyi Yhäti määränpää. Mut puolinaist' on vielä, Alulla vasta työs. Viel' laulus lasten laulut, Ja kyntös pientä myös! Siks siipes auki, kotka! Ja lentoon korkeaan!