United States or Switzerland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Käy mietteissään eteenpäin: Jos ne, jotka tämän meille tuottivat, omin silmin näkisivät mihinkä kärsimysten kuiluun he kokonaisen kansan syöksivät, totisesti: he kauhistuisivat astua Tuonen maille! Muistaa jotain, käy Heljän ovelle ja huutaa häntä. HELJ
Hiipii luo jo hieno Heljä: »Omas olen, vaikka orja!» »Et sa ole oma Heljä, tuosta tunnen oman Heljän, ettei mua lemmi sorja!» »Sua lemmin, ah, Heljä, mun armaani ankein!» »Ole Jauri et, Jauri on orjana vankein!» He on sokeat, voi! taru tumma tää Turjalle suurelle soi.
Näet kuni koitteen, Koitteen heljän ijankaikkisuuden päiväst. Niinpä vaimo kuolon kaunoisena Lepäsi mun edessäni, tyyven tyyven! ELINA. Ja nyt on hän elämänsä päättänyt? ALMA. Vielä ei; vaan hänen hengittämään heitin Koska hänest läksin, läksin käskystänsä; Sillä äkisti hän katsoi puoleheeni, Lausui kuni ennustaen: »hyvästi, Hyvästi nyt, armas neito!
»Olin silloin urho köytty, kun ma äänes heljän kuulin, olin silloin lintu löytty, kun ma kullaksein sun luulin, olin silloin vaimon vanki, kun sa lattialla liikuit, olin tiellä Tuonelanki, kun sa polven päällä kiikuit.» Koppoi keihään, miekan, syöksi ulos iltaan synkeähän. Päätyi nainen nuori yöksi lautsan päähän itkemähän. Saapui suku aamun tullen: »Jo nyt kuivu silmäkulma!
Ja jäljessä laulajan käy koko kansa kera itkien untaan ja murhettansa: »Tule syliini mun, sa varjo kaunihin kadotetun!» Sinis kaikuu Jaurin kannel, kunis hehkuu Heljän usko. Välillänsä yö on väljä. Niin he kiertää toisiansa niinkuin aamu-, iltarusko. Yhä täällä he kulkee, vaikka ei näy he, yhä toistaan ja rauhaansa etsien käy he. Jos saavat he sen, se hetki on heimomme valkeuden! VALOH
TAAKANKANTAJA Häntä kuulematta, sillanteen reunalla seisovaa Heljää osottaen: Ja tuo tuolla on Mertsi! URMAS Hätkähtää, vaihtaa silmäyksen Heljän kanssa: Ei Mertsi on kuollut. TAAKANKANTAJA Varjostaa kädellä silmiään, ihmetellen: Kuinkas minä väärin näin...? Vai on Mertsi kuollut ... nauraa outoa naurua. Astuu sitten Urmaan luo, kiivaan läähättävästi: Taakka, Urmas, taakka?
Kun vieno joutuu keskeen karkean, niin useasti karkeampi voittaa. Ken kuulee ärjyessä ulapan, jos lapsi lammen heljän ääntä soittaa? Ja lapsi vaikee. Min' en vaiennut, näin monta sortuvan, en sortunut, ma opin sotalaulut lainehilta ja tarmon julman taivaan jumalilta, voin käyttää kalpaani kuin kanneltain, löin monta iskua ja itse sain: se kuitenkin liikkuu!
URMAS Nousee seisoalleen: Nyt minun täytyy kuulittehan, torvi jo kutsuu puhujakivelle. Painaa Rouan ja Heljän itsestään irti: Minun täytyy, ystävät kansa odottaa Lähtee perällepäin. Pysähtyy, silmissä outo loiste: Niinkuin seisoisin ijäisyyden niityn veräjällä! Suokaa, jumalat, minun lausua julki mitä nämä tuhannet tänä hetkenä tuntevat. Astuu pöydän takapäähän, jonka kuvittelee puhujapaikaksi.
Emme teitä unhoittaneet öin ja päivin orjuuden. Kuink' ei vieris teille virsi vapaan sota-sorjuuden? Vielä muistan muutkin kansat: kauniin Puolan heimon, maan, itkenyt mi meidän kanssa vuossadat on vapauttaan. Muistan Lätin, Liettuankin, Ukrainan myös urhean. Tervetullut Suomen maahan, heimo heljän Gruusian! Tervetullut, tähtilippu, takaa meren myrskyisen!
Kumpi nyt ensin toiseltaan ihon rikkovi heljän hurmein pursuamaan, sovat puhkoen lyö syvän vamman, tään jalon, huolitetun hopeoilla hän thrakialaisen miekkani saakoon, jonk' otin kaatuiss' Asteropaion; taas nämä muut tamineet tasan kumpaisellekin tulkoot, kunnia-atrian myös ani-runsaan heille ma annan." Virkki, ja aaluva nous Telamonin, ankara Aias, nousipa urhea myös Diomedes, Tydeun poika.