United States or Malaysia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja levittäen suuret siipensä katosi hän pilviin. Mutta minä katselin sinertävää järveä ja metsää sen toisella rannalla, ja peltoa ja kylää ja kirkon tornia, joka kiilsi päivän koitteen valossa. Ja järvi oli levenevinään ja jakaantuvinaan moneen tuhanteen järveen ja lammikkoon, ja metsä muuttui moneksi metsäksi, ja minä olin näkevinäni monta sataa peltoa, kylää ja kirkkoa.
Aamu-yö oli jo käsissä; tähtien säkenöivä tuike alkoi himmetä, heikko valojuova taivaan rannalla ilmaisi aamun koitteen lähestyvän. Robert oli äkkiä vaijennut ja väsyneenä ummistanut silmänsä ja nojannut päänsä taaksepäin. Ihmeellinen hohde hänen kasvoiltaan sammui ja sen sijaan esiintyi hänen piirteissään sairauden ja kuoleman leima.
Kasvoihin palasi viehättävä hymy ja rauhallisesti lainehti rinta. Hanna saa Antilta kirjeen. Aamun hohtava koite oli jo itäisen taivaan poutaisella rannalla, josta kainosti hymyilevä himmeä valo levisi vuoriin ja laaksoihin. Kummun kuusetkin ihastuksissaan korvat pystyssä seisoivat tyynesti odottaen päivän sanomia. Kointähtikin riemuisena liekehti koitteen rajalla ja kiirehti valoa kohti.
Kumpikaan ei lukenut viaksi Hänelle, kun toinen toisessansa luulivat koitteen Hänen rakkaudestansa havaitsevansa. He eivät tehneet selkoa tunnoistansa, vaan antausivat onnellisina niihin. He olivat kaksi orjan-tappuraa yhdellä varrella, jotka yht'aikaisesti olivat puhjenneet, jotka toinen toistensa hajun hengittivät ja riemulla auringon säteissä hohtivat.
Innon tuli hehkui mieless' urhoisassa, rauhaa ei hän saanut tuvass' ahtahassa. Ulos astui. Hiljaist' on ja pimeää, tyynet, kylmät taivaan tähdet kimeltää; koitteen juova vaan, jos katsoit itää kohti, metsän laivoilla jo vaaleana hohti. Näkyviss' ei ketään, rattaat, kuormat vaan hevositta, pohjaa kohden, paikallaan: muutosta ei laisin, kaikk' on vanhoillansa, niinkuin sama kulku alkais uudestansa.
Väki, kuormat kuntoon vielä ennen yötä, etelään tie reipas ensi koiton myötä!» Kaikk' on tehty, yö on, rauhass' uinutaan, nuori Blume vänrikki ei maannut vaan. Innon tuli hehkui mieless' urhoisassa, rauhaa tuvass' ei hän saanut ahtahassa. Ulos astui. Hiljaist' on ja pimeää, tyynet, kylmät taivaan tähdet kimmeltää; koitteen juova vain, jos katsoit itää kohti, metsän latvoilla jo vaaleana hohti.
Näet kuni koitteen, Koitteen heljän ijankaikkisuuden päiväst. Niinpä vaimo kuolon kaunoisena Lepäsi mun edessäni, tyyven tyyven! ELINA. Ja nyt on hän elämänsä päättänyt? ALMA. Vielä ei; vaan hänen hengittämään heitin Koska hänest läksin, läksin käskystänsä; Sillä äkisti hän katsoi puoleheeni, Lausui kuni ennustaen: »hyvästi, Hyvästi nyt, armas neito!