Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Regina hypähti ylös. Hyvästi, Dorthe! Minä seuraan teitä! Molemmat kiiruhtivat he ulos. Oli vielä pimeä. Vähäinen valojuova vain ruskotti mustien kuusien takana Koivukosken rannalla. Hevonen oli valjaissa. Uninen portinvartija antoi meneväin mennä, sillä olihan lääkäri linnanpäällikön hyvä ystävä.
Niin, rakas, hyvä sielu, kaikessa hellyydessäsi ja vieraanvaraisuudessasi teit kodistamme kolkon haudan. Ihmeteltävä oli kärsivällisyytesi istuessasi ompelemassa ikkunan ääressä, josta kapea valojuova virtasi sisään rullakartiinin alapuolelta. Koko tässä siistissä talossa ei tietysti löytynyt mitään, josta pieni poikanen olisi saattanut riemuita.
Sitten he vaikenivat. Aurinko oli jo matalalla ja näytti veripunaiselta. Leveä valojuova, silmiä huikaiseva tie kulki vedenpintaa pitkin valtameren ääriltä veneen vanaveteen asti. Tuulen viimeiset henkäykset laimenivat, kareet katosivat veden pinnalta ja purje punotti liikkumattomana.
Siitä saakka, kuin alkoi hämärtää, kuuli Rejer vähän väliä kolkkoa rantapuodista, ja kun tuli pimeämpi, valaisi himmeä valojuova koko joukon päitä laiturilla sen edustalla. Täällä suolauspaikalla vietettiin tanssia juomingeilla, mässäämisellä ja tappeluilla ja tanssittiin sillinperkaajien kanssa puodin permannolla. Kaikki tahtoivat päästä sisään!
Ja kun ilta oli joutunut, loppui myöskin heti kaikki tavallinen liike, sillä kaikkialla peitti pimeä silloin tienoot; eikä edes kaupungin keskusosatkaan olisi olleet sen paremmin valaistuja, joll'ei kauppaliikkeiden ikkunoista lankeeva himmeä valojuova olisi jonkun verran kadulle heijastanut.
He menivät sitten lasiverannalle, missä Elyséen kantaman lampun satumaiset varjot häilyivät ja pitkä, häipyvä valojuova viskausi öiseen viheriöitsevään puutarhaan. »Ei ... ei, ei saksilla», kuiskasi kuningatar nähdessänsa Elyséen aikovan hänen ompelukorinsa luo... »Ne eivät kestä ... niillä olen jo koettanut sitä tehdä.»
On kuin kimmeltäisi hymy siellä, kyynel täällä, peittyy Tuonen lehtoon, himmetessä ehtoon; mutta on kuin valojuova jälkehensä jäisi. Erääseen englantilaiseen muistojulkaisuun 23/4 1916. Astuivat jumalat kerran tykö ihmistyttärien, siittivät sukua suurta: henki Hellahan yleni. Tunnen toisetkin urohot, kuvat kullan-kangastuvat kautta maailman sydämen: Shakespearen sekeiset hahmot.
Hiljaa lauloi iltatuuli univirttänsä laineelle, joka laskeusi levolle. Koivujen lomasta välkähti auringon luoma pitkä, väräjävä valojuova järven pinnalla. Ylt'ympärillä seisoivat kukkaset, kastehelmet lehdillään. Hiljaa humisten laskeusi lepo yli maan. Uinuiko nainen rannalla? Ei hän itsekään tiennyt, mutta unta hän näki. Hänen vieressään seisoi enkeli.
Ja kuin vähä tähti, mi välkkyvi yössä, on yksilö maailman tuskassa, työssä, hän rientää, hän ryntää, hän sammuu, hän haihtuu, ei Henki, mi maailman mahdiksi vaihtuu, ei parhain, mi etsijän askelet johti, pyhin ei, jota astui ja pyrki hän kohti, vaan kuin valojuova käy kannella taivaan, niin jälkensä jää iki ihmisten vaivaan, jumaloit' yhä juhlien, suuruutta siittäin, viel' uhmassa taivahan valtoja kiittäin.
Ei ollut enää mitään toivoa päästä omin voimin luolan suulle, ja siintävä valojuova hänen päänsä päällä näytti vain ilkkuvan hänen voimattomalle vihalleen. Hänen täytyi siis tyytyä kohtaloonsa. Hän meni juuri sammumaisillaan olevan valkean luo ja sai sen viritetyksi. Sen valossa hän näki karkean reikäleivän, rasian, jossa oli voita, ja toisen, jossa oli suolakalaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät