United States or Morocco ? Vote for the TOP Country of the Week !
Metsä kaatuu ja hiljaisuus väistyy aran linnun tavoin ihmisen sisäelämään. Kun siellä tulee järkytysten aika, pakenee hiljaisuus elämän perusajatuksen etsijän tieltä vielä syvemmälle, tutkimattomiin syvyyksiin, kunnes etsijä saapuu iäisyyden lähteelle. Hiljaisuutta etsii hengen suuruus varttuakseen. Sitä tarvitaan joka päivä sen korvenkäynnin lisäksi, joka ensin on kestettävä.
Saavuta äänet ei etsijän korvaa, sointuja uusia sielunsa sorvaa, lauluja armaita auringon lasten, kukkia, kulmilla autuuden kaste, soivat kuin heleät, hohtavat kellot, kuultaa kuin nukkuvat nurmet ja pellot, läikkyvät lähteet, hiljaiset hirvet, taivahan kullassa lehdot ja virvet, sinipuna-hunnut, tummemmat tunnut, valkeat vaatteet, taivahan-aatteet.
II. Etsinyt, löytänyt: Se väärin oisko? Etsijän laulu Jää hyvästi, armas, siksi!
Nousemattani lankeen yöhön autioon. Innoin kuumeisin etsin. Ja löysin tieni. Vaikk' oli voimani pieni, yksin ponnistin. Onko etsijän syy jos hän astuu harhaan? Jos hän liian varhaan hankeen kylmettyy? Minä tunnen, on vihdoin hetkeni tullut. En kysele mitään. Mut kuitenkin sammuvin silmin yhä katson itään. En armoa ano. En syytä ketään. Syyn itse pidän. Mut ihmettä varroten katson yhä puoleen idän.
Hän mulle kaikki muistuttaa, mi mennyt mult' on hukkaan.» Minun tieni ovat etsijän teitä. Onneton, ken mua seuraa! Ma olen huono opas. Käy tieni kautta harhain. On kotia jäädä parhain jokahisen, jolla koti on. Mun kotini on siellä, missä taivaan tähdet tuikkii. Minun tieni ovat taistelijan teitä!
Aiomme tänään jatkaa viime luentoa, joka jäi kesken siinä merkityksessä, että en ehtinyt kuvata kolmatta askelta totuuden etsijän tiellä. Tietysti askeleita tällä tiellä on useampia. Totuuden etsiminen ei lopu, ennenkuin ihminen on kehittynyt täydelliseksi Mestariksi, ja tietysti kehitystä on senkin jälkeen, vaikkei sitä silloin enää kutsuta totuudenetsimiseksi.
Notkosta nousin. Taasko on painua tieni? Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni. Tiedän ma: rauha mulle on mullassa suotu. Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu, pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu, jää punajuova: kauneuden voimaton kaipuu. Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat. Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.
Uusromantiikan mystillistä virtausta hänkin koskettaa, kuten Arvid Järnefelt: Etsijän palaus, Erakon unelma. Mutta yleisen suunnitelmamme mukaan viehättää meitä tällä kertaa enimmän se kausi kunkin kirjailijan kehityksessä, jossa me näemme suurimman sisällisen taistelun oman kirjallisen ja aatteellisen maailmankatsomuksen saavuttamiseksi tapahtuvan. Siis vähemmän taistelun tulokset sellaisinaan.
Yhtenäisen ja täydellisen luonnon lakien pakosta se on suova kaiken todellisesti hyvän, jota sielussa on, maan ja taivaan rakastamalle ajattelijalle. Leo Tolstoi katsoo yli aikansa. Hänen katseessaan on etsijän ilme. Tolstoin elämä oli kahdeksankymmentäkaksi pitkää vuotta.
Antti hyppäsi sängystä, kaivoi matkalaukustaan kirjeen ja virkeämielisenä istui Hannan viereen sänkyyn, aukoi kirjeen ja jatkoi: »Se Suomen Kirjallisuuden Seuran johtokunta kirjoittaa tässä muun muuassa näin: Koska kansamme muinaistarusto on epäilemättä vailla niitä syntysanoja, joilla Väinämöinen valmisti sotivenosensa, niin toivomme teistä löytävämme niitten sanojen etsijän ja löytäjän, joilla kansamme muinaisuuden satakaari valmistetaan.