United States or Central African Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
Arvid Järnefelt herätti ensin huomiota romaanillaan "Isänmaa", jossa kuvaillaan 1880-luvun ylioppilas-oloja, mutta samalla osoitetaan päähenkilön sielun-elämän kehitystä epämääräisten aatteiden ihailusta todelliseen ihmisrakkauteen.
Päinvastoin kuin useimmat muut suomenkieliset kirjailijat saavuttaa Arvid Järnefelt juuri esikoisteoksessaan omaperäisen sielullisen ja kirjallisen kehityksensä korkeimman ennätyksen.
Näytelmäkirjailijanakin on Ivalo, samoin kuin Aho ja Järnefelt, esiintynyt, vieläpä viettänyt pari sievää voittoa Juho Vesaisella, jonka vilkas toiminta ja väririkkaat kuvaukset eivät kiellä itseään näyttämölläkään, sekä Lahjoitusmailla, huomattava etupäässä sen väkevän todellisuuden-tunnun tautta, jolla tekijän on onnistunut tehdä eläviksi meille nuo jo historiaan kuuluvat karjalaisten talonpoikain kärsimykset.
Järnefelt jatkaa vain sitä viivaa, jonka edelliset ovat alottaneet. Heitä ei siis suinkaan voi pitää kansallisen realismin alkajina meillä, sillä se alkoi jo Aleksis Kivestä, joskin niin suuri ja merkitsevä osa heidän tuotannostaan sattuu sen kukoistuskauteen. Pikemmin voi sanoa kansallisen uusromantiikan heistä alkaneeksi.
Maa kuuluu kaikille: Maa-emon lapsia, Veneh'-ojalaiset. Järnefelt seuraa uskollisesti suuren slaavilaisen patriarkan jälkiä, istuttaa pala palalta hänen käytännöllistä ja tietoperäistä viisauttaan suomalaiseen maaperään.
Taiteellisimpana esiintyy ehkä hänen uskonnollisten ja siveys-opillisten mietiskelyjensä syventämä tunnelmapohjansa eräissä pienissä kertomuksissa, jotka hän yhteisellä nimellä Elämän meri julkaisee. Myöskin draamallista muotoa viljelee Järnefelt mielellään. Muista hänen draamallisista tuotteistaan on vielä Samuel Croëll muistettava.
Kaikki ne nuorsuomalaiset kirjailijat, joista on edellä ollut puhe, Minna Canth, Juhani Aho, Arvid Järnefelt, Santeri Ivalo ja Kasimir Leino, ovat kuuluneet yllä-mainitussa suhteessa niihin, joissa 1880-luvun ja suureksi osaksi myös 1890-luvun henki meillä on voimakkaimmin humahtanut, jotka ovat ajalle leimaa antaneet ja tuntuvasti sekä henkiseen elämäämme ylimalkaan että erikoisesti kirjalliseen kehitykseemme uraa-uurtavasti vaikuttaneet.
Uusromantiikan mystillistä virtausta hänkin koskettaa, kuten Arvid Järnefelt: Etsijän palaus, Erakon unelma. Mutta yleisen suunnitelmamme mukaan viehättää meitä tällä kertaa enimmän se kausi kunkin kirjailijan kehityksessä, jossa me näemme suurimman sisällisen taistelun oman kirjallisen ja aatteellisen maailmankatsomuksen saavuttamiseksi tapahtuvan. Siis vähemmän taistelun tulokset sellaisinaan.
Järnefelt, alussa kansallisten ja yksilöllisten ristiriitojen välillä kamppailevana, oli kuvannut kokonaisen aikakauden aatteellisen ilmakehän.
Oksanen ja Kivi erottuvat jo paljon enemmän omiksi personallisuuksikseen, vielä enemmän Minna Canth, Juhani Aho, Arvid Järnefelt ja koko nuorsuomalainen kirjailijakohortti. Yksilöt astuvat aina enemmän etualalle, ympäristö siirtyy yhä etemmä taustaan. Yksilöllinen sielun-elämä saa yhä suuremman jalansijan suomenkielisessä kirjallisuudessa.